Onko tämä jo ollut täällä? Käsittämäyöntä että suomessakin on tapahtunut tällaista :o

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hewletin Paccardi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hewletin Paccardi

Vieras
Insestistä syytetyt vanhemmat mielentilatutkimukseen
Oikeus: Isä ja äiti hyväksikäyttivät vuosia lapsiaan
01.12.2008 13:29

Porvoon käräjäoikeus on todennut uusmaalaisen perheen insestistä syytetyt vanhemmat syyllisiksi suurimpaan osaan syytteistä. Käräjäoikeus passitti vanhemmat mielentilatutkimukseen, jonka valmistuttua langetetaan lopullinen tuomio.

Tuomion mukaan isä käytti keskiasteisesti kehitysvammaista tytärtään hyväksi vuodesta 2005 lähtien. Ainakin syksystä 2007 alkaen hän oli tyttären kanssa toistuvasti sukupuoliyhteydessä helmikuuhun 2008 saakka, jolloin 12-vuotias tytär tuli isälleen raskaaksi.

Raskaus keskeytettiin ja sosiaaliviranomaiset ottivat tytön turvaan.

Isä ja äiti käyttivät vuosia yhdessä hyväkseen alaikäistä poikaansa. Hyväksikäyttö jatkui tuomion mukaan vuodesta 2003 vuoteen 2006, jolloin poika tuli täysikäiseksi.

Perheen isä tuomittiin myös viidestä pahoinpitelystä, joiden uhreja olivat lapset ja kerran äiti. Hän oli mm. lyönyt lapsia nyrkillä päähän.

Lisäksi isän rikoslistalle tuli kaksi eläinsuojelurikosta. Hän oli heittänyt kissan päin betoniportaita niin, että tämä kuoli. Lisäksi hän lopetti koiran julmasti lyömällä kirveellä.

Käräjäoikeus ei löytänyt näyttöä kahdessa syytekohdassa. Isää oli syytetty myös tyttären raiskauksesta ja äitiä tyttären törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Nämä jäivät toteen näyttämättä.
IS
 
Siis jäänyt toteen näyttämättä, että isä on raikannut tytön? Miten v*tussa!? Jos 12v tyttö on isälleen raskaana, eikö se ole selvääkin selvempi todiste raiskauksesta, vai kelaako oikeus, että 12v tyttö vapaaehtoisesti paneskelee isänsä kanssa..ei tsiisus.
 
Mäkään en tajua, miten tämän tapahtuminen Suomessa olisi käsittämätöntä, tai siis käsittämättömämpää kuin tämän tapahtuminen jossain muualla.

Surullista ja oksettavaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:
Mäkään en tajua, miten tämän tapahtuminen Suomessa olisi käsittämätöntä, tai siis käsittämättömämpää kuin tämän tapahtuminen jossain muualla.

Surullista ja oksettavaa.

Ei varmaan ole käsittämätöntä, voihan suomessa olla kouluampujiakin ja sarjamurhaajia/ihmisryöstöjä/kiduttajia.
Mun mielestä tämä vain ei ollut oleellista tässä jutussa, vaan lähinnä "ei, en tahdo uskoa tätä" -tyylistä taivastelua. Joten anteeksi nyt vaan otsikkoni pilkunnussijat (ei, en tarkoita kirjaimellisesti että nussisitte pilkkua) vaihtaisin sen jos en olisi kirjoittanut tuota harmaana
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieraus:
Siis jäänyt toteen näyttämättä, että isä on raikannut tytön? Miten v*tussa!? Jos 12v tyttö on isälleen raskaana, eikö se ole selvääkin selvempi todiste raiskauksesta, vai kelaako oikeus, että 12v tyttö vapaaehtoisesti paneskelee isänsä kanssa..ei tsiisus.

sama tuli mieleen...
 
Samaan aikaan Suomalainen naisturisti raiskattiin Kyproksella ja miehet saivat yhteensä 15 vuoden vankeustuomiot. Suomessa isä hakkaa kissan portaisiin ja "leikittelee" koiran kuoliaaksi kirveellä. Äiti hyväksikäyttää poikaansa ja isä raiskaa vuosikausia vammaista tytärtään samalla kuin pahoinpitee muuta perhettään.
Mitä tästä sitten seuraa rangaistuksena? Passitus mielentilatutkimukseen, ehdonalaista ja sakkoja.. Tämä ei ole minusta oikein.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Väsynyt Äiti:

Normaaleissa raiskauksissa tuomio on yleensä 3v josta ensikertalaisena puolet vain. Näin toimii tämä kotimaamme holhouslaki
 
Alkuperäinen kirjoittaja Väsynyt Äiti:
Samaan aikaan Suomalainen naisturisti raiskattiin Kyproksella ja miehet saivat yhteensä 15 vuoden vankeustuomiot. Suomessa isä hakkaa kissan portaisiin ja "leikittelee" koiran kuoliaaksi kirveellä. Äiti hyväksikäyttää poikaansa ja isä raiskaa vuosikausia vammaista tytärtään samalla kuin pahoinpitee muuta perhettään.
Mitä tästä sitten seuraa rangaistuksena? Passitus mielentilatutkimukseen, ehdonalaista ja sakkoja.. Tämä ei ole minusta oikein.

Siis tämä oli vasta välituomio, joka tuotiin julki. Mielentilatutkimuksen jälkeen oikeudenkäynti jatkuu. Lopullisen tuomion tiedämme joskus hamassa tulevaisuudessa kaikkien valitusten ym. jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:

Eiköhän lopullinen tuomio mene kutakuinkin näin: Lapset sossutätien uudelleen sijoutus päätösten alle ja vanhemmat lähimpään mielisairalaan muutamaksi vuodeksi plus muodolliset korvaukset(valtion puolesta=veronmaksajat) uhreille.
 
Yhteistyössä