"Väsynyt"
Sanokaa nyt tekin että onko tässä enää mitään järkeä?
Ollaan seurusteltu miehen kanssa 6 vuotta, meillä on yksi lapsi (8,5kk). Mies on todella kiltti ja rauhallinen, tekee työnsä tunnollisesti jne. Mutta kotona hän on todella todella laiska, ei tee juuri lainkaan kotitöitä oma-aloitteisesti, ruokaa tekee noin kerran viikossa, jos sitäkään. No, olen ajatellut että Menkööt näin, kun hän kuitenkin köy töissä ja minä kotona. Mutta se mikä tässä on suurin ongelma, on se että mies tajua kuinka väsynyt minä olen. Minä siivoan, ruokin meidät ja lapsen, nukutan tuon uniongelmaisen lapsen joka herää edelleen monta kertaa yössä syömään tissiä. Mies ei ole kertaakaan nukuttanut lasta.
Äsken mulle riitti ja vein vauvan miehelle olohuoneeseen, sanoin että nyt otat lapsen syliin ja nukutan sen. Itkin myös ja sanoin että en enää jaksa tätä ja kaipaan omaa aikaa yms. Poistuin itkien makuuhuoneeseen ja nyyhkytin täällä. Puolituntia mies yritti nukuttaa vauvaa, joka ei edes itkenyt vaan oli vain silmät auki ollut. Vain Puolituntia mies tosiaan jaksoi vauvaa nukuttaa ja sitten luovutti, laski lapsen lattialle leikkimään. Minä sitten tulin ja otin vauvan syliin ja erittäin väsyneenä ja tuohtuneena haistatan miehelle paskat! (joo rumasti sanottu) mieskin oli siinä sitten muka tuohtuneena, kun hän sentään oli yrittänyt nukuttaa vauvaa puoli tuntia!??! Siis voi v*ttu sanon minä.
Mies ei ymmärrä kuinka väsynyt minä olen. Vaikka saisin itkuparku kohtauksen hänen edessään ja sanon että kaipaan omaa aikaa yms. Niin mies ei tarjoa apua! Vaikka yhtälailla lapsen ja kodinhoito kuuluisi hänellekin. Nytkin tuon edellisen episodin jälkeen hän pelaa tuolla vaan pleikkaria! Siis aikuinen mies.
Mua niin itkettää tää tilanne. Me ollaan erkaantunut toisistamme. Läheisyyttä ja seksiä ei ole. Nukutaan eri huoneissa.
Aina kun alan pohtimaan eroa, niin lopulta tulen siihen tulokseen että mies on sentään kiltti, että mulla on kiltti mies joka ei ole koskaan tehny mulle pahaa, voisihan asiat olla pahemminkin?
Olin nuori kun alettiin seurustelemaan, ja mies on ensimmäinen mies kenen kanssa muutin yhteen. Toisaalta mulla ei edes ole kokemusta että mitä kaikkea "kunnon" suhde voisi olla. Mä en tiedä onko tämä rakkautta? Onk tämä muka rakkautta, että me vaan ollaan ja asutaan yhdessä, meillä on yhteinen lapsi mutta mitään intohimoa ei ole.
Niin säälittävä avautuminen, mutta oli pakko kirjottaa omista tunteista, helpotti edes vähäisen.
Ollaan seurusteltu miehen kanssa 6 vuotta, meillä on yksi lapsi (8,5kk). Mies on todella kiltti ja rauhallinen, tekee työnsä tunnollisesti jne. Mutta kotona hän on todella todella laiska, ei tee juuri lainkaan kotitöitä oma-aloitteisesti, ruokaa tekee noin kerran viikossa, jos sitäkään. No, olen ajatellut että Menkööt näin, kun hän kuitenkin köy töissä ja minä kotona. Mutta se mikä tässä on suurin ongelma, on se että mies tajua kuinka väsynyt minä olen. Minä siivoan, ruokin meidät ja lapsen, nukutan tuon uniongelmaisen lapsen joka herää edelleen monta kertaa yössä syömään tissiä. Mies ei ole kertaakaan nukuttanut lasta.
Äsken mulle riitti ja vein vauvan miehelle olohuoneeseen, sanoin että nyt otat lapsen syliin ja nukutan sen. Itkin myös ja sanoin että en enää jaksa tätä ja kaipaan omaa aikaa yms. Poistuin itkien makuuhuoneeseen ja nyyhkytin täällä. Puolituntia mies yritti nukuttaa vauvaa, joka ei edes itkenyt vaan oli vain silmät auki ollut. Vain Puolituntia mies tosiaan jaksoi vauvaa nukuttaa ja sitten luovutti, laski lapsen lattialle leikkimään. Minä sitten tulin ja otin vauvan syliin ja erittäin väsyneenä ja tuohtuneena haistatan miehelle paskat! (joo rumasti sanottu) mieskin oli siinä sitten muka tuohtuneena, kun hän sentään oli yrittänyt nukuttaa vauvaa puoli tuntia!??! Siis voi v*ttu sanon minä.
Mies ei ymmärrä kuinka väsynyt minä olen. Vaikka saisin itkuparku kohtauksen hänen edessään ja sanon että kaipaan omaa aikaa yms. Niin mies ei tarjoa apua! Vaikka yhtälailla lapsen ja kodinhoito kuuluisi hänellekin. Nytkin tuon edellisen episodin jälkeen hän pelaa tuolla vaan pleikkaria! Siis aikuinen mies.
Mua niin itkettää tää tilanne. Me ollaan erkaantunut toisistamme. Läheisyyttä ja seksiä ei ole. Nukutaan eri huoneissa.
Aina kun alan pohtimaan eroa, niin lopulta tulen siihen tulokseen että mies on sentään kiltti, että mulla on kiltti mies joka ei ole koskaan tehny mulle pahaa, voisihan asiat olla pahemminkin?
Olin nuori kun alettiin seurustelemaan, ja mies on ensimmäinen mies kenen kanssa muutin yhteen. Toisaalta mulla ei edes ole kokemusta että mitä kaikkea "kunnon" suhde voisi olla. Mä en tiedä onko tämä rakkautta? Onk tämä muka rakkautta, että me vaan ollaan ja asutaan yhdessä, meillä on yhteinen lapsi mutta mitään intohimoa ei ole.
Niin säälittävä avautuminen, mutta oli pakko kirjottaa omista tunteista, helpotti edes vähäisen.