Tuo pikkumies - 1 v 8 kk - on nyt ainakin kuukauden verran herännyt kuuden aikaan, mikä muuten olisi ihan ok, mutta
1) uni ei tunnu riittävän, ja aika aamusta jo väsyttää. Joutuu kuitenkin sinnittelemään normaaliin päikkäriaikaan, koska toisille päikkäreille ei enää nukahtaisi.
2) meille tulee pian vauva, joten yöhön olisi ihan kiva saada vähän lisää mittaa, kun kuitenkin pitää heräillä yöllä.
Nyt varmaan viikon ajan tyyppi on herännyt jo puoli kuudelta yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Silloin on yritetty saada poika jatkamaan uniaan, mutta vähän heikolla menestyksellä. Tottui kyllä hyvin nopeasti siihen, että jää vielä hetkeksi rauhassa sänkyyn (10 min - 30 min), mutta sitten taas huutelee. En tiedä, ehtiikö torkahtaa vai ei. Sen jälkeen on saanut aloittaa aamun.
Voiko tällä systeemillä tulla parannusta aamuun? Vai olisiko muita ehdotuksia?
"Kellon siirtämistäkin" ajateltiin itsekkäistä syistä, kun syksyllä sujui aika kivuttomasti. Päikkäreille menon pitkittäminen on hankalaa, yöunille mennyt nyt kahtena iltana vähän myöhemmin, eikä ole kyllä aamu pitkittynyt...
Yöunille tavannut mennä n. klo 20 (herätys siis ennen kuutta...), ja päikkärit nukkunut n. klo 11.30 - 13-14.
Ehdotuksia otetaan vastaan...