Oli normaali torstai ilta ja lähdin käymään yliopistolla. Kotiin jätin lapun, jossa kerroin 1-vuotiaamme seuraavan ruokailuajan ja laitoin myös vaipan valmiiksi. Lapsenvahti oli sen aikaa kun lapsen isä (avopuolisoni) tuli kotiin. Sanallista informaatiota lapsenvahdin ja mieheni välillä ei tapahtunut. Tullessani yliopistolta kotiin huomasin ettei yksivuotiasta olllut ruokittu eikä vaippaa vaihdettu neljään (4) tuntiin, vaan hänet oli suoraan laitettu iltatirsoille. Minä siinä alkoin huutamaan lapsen hoitamatta jättämisestä miehelleni (työnarkomaani). 5 minuuttia mies kuunteli ja tuumas "tämä riitti" ja lähti.
Nyt on isänpäivä eli sunnuntai ja miestä ei näy. Meillä on ollut tyttären syntymästä lähtien vaikeaa ja tämä ei ole ensimmäinen kerta kun hän haihtuu viidessä minuutissa viikoksi ryyppäämään ja tekemään töitä rauhassa. Hän pakenee lapsuudenkotiinsa. Pitemmän aikaa selvää on ollut se, että tällä suhteella ei ole tulevaisuutta. Samassa sängyssä emme ole juurikaan nukkuneet tyttäremme syntymästä lähtien. Mies ei osaa olla isä.Hän ei siivoa,kokkaa, eikä huolla autoa ja yhteistä lastamme hoitaa vähän. Minä teen kaiken. Miehen mielestä se riittää, että hän hankkii elannon. Huolestuttavaa tämä on siinä mielessä, että minulla on 14 -vuotias poika, joka ottaa nykyisestä miehestäni mallia.
Eikä tässä vielä kaikki. Meidän piti lähteä perjantaina juhlimaan 30v synttäreitäni. Ei menty, minä olin yksin kotona lasten kans. En ole käynyt baareissa vuoteen. Mies kyllä käy ja työmatkoilla saattaa mennä 3 viikkoa putkeen. Olen täysin taloudellisesti riippuvainen miehestäni eikä minulla ole rahaa muuttaa omilleni lasten kanssa. Minä en myöskään harrasta mitään eikä mieheni osta ikinä mulle mitään. Edes hyvää äitienpäivää hän ei toukokuussa toivottanut. Ja ihan kirsikkana kakun päälle:mies ei suostunut vaihtamaan talvirenkaita autoon ja lakeuksillemme satoi jo lumi.Eli ollaan motissa.
Tässä nyt on vihaa ja kaunaa paljon. Auttakaa minua! Miten pääsen tästä tilanteesta pois? Omistamme yhdessä talomme mutta vain mies on maksanut tätä. Kela ei anna asumistukea niin paljon, että voisin jäädä asumaan lasten kanssa kotiin.
Nyt on isänpäivä eli sunnuntai ja miestä ei näy. Meillä on ollut tyttären syntymästä lähtien vaikeaa ja tämä ei ole ensimmäinen kerta kun hän haihtuu viidessä minuutissa viikoksi ryyppäämään ja tekemään töitä rauhassa. Hän pakenee lapsuudenkotiinsa. Pitemmän aikaa selvää on ollut se, että tällä suhteella ei ole tulevaisuutta. Samassa sängyssä emme ole juurikaan nukkuneet tyttäremme syntymästä lähtien. Mies ei osaa olla isä.Hän ei siivoa,kokkaa, eikä huolla autoa ja yhteistä lastamme hoitaa vähän. Minä teen kaiken. Miehen mielestä se riittää, että hän hankkii elannon. Huolestuttavaa tämä on siinä mielessä, että minulla on 14 -vuotias poika, joka ottaa nykyisestä miehestäni mallia.
Eikä tässä vielä kaikki. Meidän piti lähteä perjantaina juhlimaan 30v synttäreitäni. Ei menty, minä olin yksin kotona lasten kans. En ole käynyt baareissa vuoteen. Mies kyllä käy ja työmatkoilla saattaa mennä 3 viikkoa putkeen. Olen täysin taloudellisesti riippuvainen miehestäni eikä minulla ole rahaa muuttaa omilleni lasten kanssa. Minä en myöskään harrasta mitään eikä mieheni osta ikinä mulle mitään. Edes hyvää äitienpäivää hän ei toukokuussa toivottanut. Ja ihan kirsikkana kakun päälle:mies ei suostunut vaihtamaan talvirenkaita autoon ja lakeuksillemme satoi jo lumi.Eli ollaan motissa.
Tässä nyt on vihaa ja kaunaa paljon. Auttakaa minua! Miten pääsen tästä tilanteesta pois? Omistamme yhdessä talomme mutta vain mies on maksanut tätä. Kela ei anna asumistukea niin paljon, että voisin jäädä asumaan lasten kanssa kotiin.