Mulla esikoinen ei meinannut millään hyväksyä aviomiestäni. Hän kaipasi valtavasti edellistä seurustelukumppania, jonka kanssa elämästä ei valitettavasti voinut tulla yhtään mitään. Se mies oli niin kiinni urheilussa, vanhemmissaan ja työssään, että viimeiseen puoleen vuoteen ehti viettää kanssamme aikaa vajaan viikon (siis yhteensä). Muut ajat oli työssä tai vanhempiensa luona. Tuolloin kymmenvuotias tyttäreni ei vain ymmärtänyt että siitä kivasta leikkikaverista ei ollut kantamaan minkäänlaista vastuuta omasta perheestä.
Esikko harasi kaikin mahdollisin tavoin vastaan, kun lopetin suhteen ja aloin seurustella tulevan aviomieheni kanssa. Kihlaus oli kamala paikka, naimisiinmeno hänelle hirveää, yhteen muutto kammottavaa ja yhteisen lapsemme odotus maailmanloppu. Neiti näytti kaikin tavoin mitä vain suinkin keksi että homma ei miellytä. Koko katastrofi huipentui vauvan syntymään, jolloin kaksitoistavuotias lintsasi koulusta, yritti olla kaikkialla muualla kuin kotona ja kotona äyski, tiuski ja huusi.
Nyt menee jo melko hienosti, jopa erinomaisesti välillä. Pikkuveli on ihana ja rakas - neiti jopa haluaa hoitaa pikkumiestä välillä, jotta minä saan tehtyä jotain muuta. Myös miehen neiti on hiljalleen hyväksynyt, on löytänyt hyvät puolet ja oppinut luottamaan. Ymmärtänyt, että nyt se mikä luvataan, myös pidetään.
Suuri kiitos miehelleni, joka oman taustansa vuoksi on osannut antaa lapselle aikaa eikä ole ottanut itseensä toisen pahan olon purkauksia. Mies ei ole loukannut lasta takaisin vaan on antanut toisen nalkuttaa. Me vanhemmat olemme melko hyvin pystyneet pitämään yhteisen linjan, vaikka lapsi yritti (ja yhä silloin tällöin koettelee) saada sääntörintamaa murrettua. Jöön pidän pääosin minä, sillä lapsi ei kestäisi edelleenkään että komento tulee isäpuolelta. Mutta mies pitää omalta osaltaan huolen että säännöissä pysytään.
En tiedä olenko oikeassa, mutta epäilen että tyttö pelkäsi valtavasti menettävänsä aviomiehen ja pikkuveljen myötä leijonanosan minusta. Hän oli saanut pitää minut jakamatta itsellään aivan liian kauan.
