Onko täällä muita yhtä wanhoja kuin mä?

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Joitten lapsuudessa ei ollut telkkarissa kuin kaksi kanavaa, ykkönen ja kakkonen. Videoita ei ollut, sitä katsottiin sitä ohjelmaa mitä telkusta tuli tai sitten laitettiin telkku kiinni.
Puhelin oli johdolla seinässä kiinni, siinä oli veivattava numerolevy. Mitään puhelinvastaajia ei ollut, oli vaan kökötettävä puhelimen vieressä jos odotti puhelua. Puhelinnumerossa oli 5 numeroa, mitään suuntanumeroita ei ollut keksittykään.

Isällä ja äidillä oli semmoinen ihan aataminaikuinen herätyskello, joka vedettiin joka ilta. Jos sitä ei vedetty, niin se lakkasi toimimasta.
Silloin kun olin ihan pieni meillä ei ollut kahvinkeitintäkään, kahvi keitettiin pannulla. Eikä tietenkään mikroa eikä leivänpaahdintakaan.
Vähän isompina paahdettiin siskon kans leipiä hellan levyllä niin, että laitettiin levyn päälle uuniritilä ja siinä käänneltiin leipiä.

Meillä oli siskon kans yhteisenä radiomankka, sillä kuunneltiin radiota ja soitettiin kasetteja ja voitiin myös nauhoittaa musiikkia, joko radiosta kasetille tai kasetilta toiselle. Siinä oli 2 eri kasettipesää. Äänentoisto oli sitä luokkaa, että jos nykynuorille antaisi semmosen laitteen ne varmaankin itkisivät epätoivosta,
mutta silloin se oli tosi hieno :)

Olen syntynyt v- 64.
 
[QUOTE="vieras";26060539]vm. 66

Kyllä suuntanumerot olivat käytössä esim. 964 oli silloisen Vaasanläänin suuntanumero.[/QUOTE]

90 taisi olla Helsingin lähistössä.Ei vaan pahemmin tarvinnut käyttää suuntanumeroita kun oli yleensä vaan lähipuheluita.
 
vm -68
Ihan ku meillä! pyykinpesukoneessa ei ollut linkoa vaan pyykit vedettiin sellaisen puristimen läpi,veivillä veivattuun. Lapsilla oli avaimet kaulassa.
Suuntanumerot oli kyllä.
 
defgrf
No en ainakaan mä.

Meillä on eläessäni aina ollut tv, radio, tietokone, puhelin ja herätyskelloja. Puhelin oli alkuun kotipuhelin eli lankapuhelin ja toimi monta vuotta lapsuudessani. Jossain vaiheessa ostettiin kännyköitä ja sainpa oman kännykänkin, joten lankapuhelin lähti pois. Tietokoneella ei alkuun vietetty pitkiä aikoja netissä, koska se oli niin kallista. Pian kuitenkin halpui ja aloinpa itsekkin viettämäät aikaa netissä. :D
 
"vieras"
vm 63
kyllä puhelimessa oli suuntanumerot, tosin kaukopuhelut taidettiin tilata keskuksen kautta. Toisilla oli sellaiset puhelimet, että niissä ei ollut edes valintalevyä, ainoastaan kampi, millä otettiin yhteyttä keskukseen ja pyydettiin, mihin numeroon yhdistettiin.

Televisio-ohjelmat olivat mustavalkoisia. Pyykki pestiin pulsaattorikoneella ja veivattiin rullien läpi kuivemmaksi. Linko oli sitten erikseen, jos sellainen oli. Ja ennen kasetteja oli avokelamankka, sille äänitettiin radiosta pitämällä mikrofonia radion edessä. Tai sitten kun sai kasettimankan, niin sillä tehtiin samoin, kun siinä ei ollut radiota samassa, puhumattakaan kahdesta pesästä.

Ja lauantai oli koulupäivä.
 
Keittiönoita
[QUOTE="vieras";26060940]vm 63
kyllä puhelimessa oli suuntanumerot, tosin kaukopuhelut taidettiin tilata keskuksen kautta. Toisilla oli sellaiset puhelimet, että niissä ei ollut edes valintalevyä, ainoastaan kampi, millä otettiin yhteyttä keskukseen ja pyydettiin, mihin numeroon yhdistettiin.

Televisio-ohjelmat olivat mustavalkoisia. Pyykki pestiin pulsaattorikoneella ja veivattiin rullien läpi kuivemmaksi. Linko oli sitten erikseen, jos sellainen oli. Ja ennen kasetteja oli avokelamankka, sille äänitettiin radiosta pitämällä mikrofonia radion edessä. Tai sitten kun sai kasettimankan, niin sillä tehtiin samoin, kun siinä ei ollut radiota samassa, puhumattakaan kahdesta pesästä.

Ja lauantai oli koulupäivä.[/QUOTE]
Totta. Ja koulu loppui toukokuun vika ja alkoi syyskuun eka. 3 kk lomaa :cool:
 
Oi niitä muistoja
67 syntynyt ja kun olin noin kouluikäinen ala-asteella saatiin meille ensimmäinen väritv joka hajosi tämän tästä :) Naapurin kersat kävi katsomassa telkkua kun oli talossa ainoa jolla värillinen oli :) Taidettiin olla ensimmäisiä 70-luvulla joilla oli ihka oikeat stereotkin :D Avain kaulassa täälläkin mentiin ja puhelin oli viininpunainen pyöritettävällä numeroilla. HPY siihen aikaan, muuttui jossain vaiheessa sitten Elisaksi. Nettiä saikin sitten odottaa vielä parikymmentä vuotta tuosta.
 
Minä kun olin pikkulikka, oli aivan älyttömän ihmeellistä kun tuttavaperheemme telkkarissa pystyi kelaamaan ohjelmaa joko eteen tai taaksepäin :O
No selvisihän sekin sitten joskus vuosien saatossa, että heillä oli ensimmäisiä videolaitteita mitä kaupoissa oli :)
 
"tara"
vm. 73 ja muistan minäkin nuo. Meillä oli väritelkku,mutta vaan ne muutamat kanavat. Videot meille ostettiin,kun minä olin ysiluokalla. Harmaa pyöritettävillä numeroilla oleva puhelin oli :D
 
Keittiönoita
Kansakoulun neljännellä äiti kävi ostamassa mulle kirjan "Oppikouluun pyrkivän opas". Se oli pehmeäkantinen ja täynnä äidinkielen ja matematiikan tehtäviä. Olikin kuitenkin ensimmäinen vuosi, kun oppikouluun ei ollut pääsykokeita vaan oppilaat valittiin kansakoulun todistuksen arvosanojen perusteella. Oli se jännää mennä isän kanssa oppikoulun ulko-ovesta kesällä katsomaan, oliko oma nimi listassa vai ei. Ja olihan se :)
 
Keittiönoita
[QUOTE="vieras";26061030]Ei meilkään näkynyt kuin kaksi tv-kanavaa vaik olen 80-luvulla syntynyt.[/QUOTE]
MTV ei alussa näkynytkään kaikkialla Suomessa. Tosin kai se jo 80-luvulla näkyi? En mene vannomaan.
 
"vieras"
:wave: vm -69. Ja taisin olla ekoja vuosikertoja, kun pääsi alusta saakka opiskelemaan PERUSkoulussa!
Se ajankohta vaihteli ihan paikkakunnittain, uudistus taisi alkaa pohjoisesta ja etelä jäi kai viimeiseksi. Itse olen käynyt peruskoulun ja olen vm. 63. Koulun aloitin vuonna -70. Osa kansalaiskoululaisista kävi kuudennen luokan toistamiseen, että pääsivät peruskouluun. Yläasteella omalla luokalla oli monta vuotta vanhempaa poikaa juuri tuon takia. Heistä 'tarkkisporukka' lopetti koulun kyllä jo kasilta, kun tuli oppivelvollisuusikä täyteen.
 

Yhteistyössä