Onko täällä suurperheessä(yli 4 lasta) kasvaneita? kertokaa kokemuksia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "huom"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"huom"

Vieras
Miten monta lasta teidän kotona oli ja millaisilla ikäeroilla? Millaista elämänne oli? saitteko saman mitä muutkin ikäisenne vai jouduitteko pihistelemään tai käyttämään aina sisarusten vanhoja?Oliko perheenne ilmapiiri lämmin ja rakkaudentäyteinen vai oliko vanhemmat stressaantuneita monen lapsen takia? oliko vanhempasi töissä vai kotona?Oliko vanhemmillanne jokin syy(muu kuin lapsirakkaus) tehdä monta lasta, uskonto tms.?
 
Meitä oli 4 lasta. Ei johtunut uskonnollisista syistä. Äiti oli kotiäiti. Ollaan kaikki oltu tosi iloisia toisistamme. Ei mitään pahaa sanottavaa, muuta kuin se, että vanhemmissamme nyt oli vähän muita vikoja, mutta useinhan lapsilla on jotain hampaankolosta vanhempiaan vastaan... Joillain enemmän, joillain vähemmän. Se, että minulla on jotain jäänyt hampaankoloon, niin sillä ei ole mitään tekemistä kuitenkaan sen kanssa, että olisin yhtään vähemmän ilonen sisaruksistani. Olen todella iloinen, että meitä oli 4. Koen, että saimme kaikki paljon rakkautta osaksemme ja kaiken muunkin tarpeellisen.
 
Meillä oli 6 lasta joista minä olin vanhin. Meidän perhe oli muuten vaan suurperhe, ei uskonnollisista syistä. 3-4 vuoden ikäeroilla synnyttiin, ja no, minusta ei ollut paras mahdollinen ratkaisu kun tuolloin 3v iässä oli kaikilla pahimmat uhmat ja sisaruskateudet ynnämuut. Muutin kotoa 16-vuotiaana ja vasta sen jälkeen pystyin alkamaan oikeasti rakentamaan suhteita sisaruksiini. Siis sisaruksiahan he olivat aina olleet, mutta heihin pystyi luomaan ihan erilaiset siteet kun ei oltu samassa (8hengen perheelle liian pienessä) tilassa koko aikaa. Ollaan varmasti kaikki sellaisia ihmisiä, jotka vaatii hiukan tilaa ympärilleen. Varhaismurkkuikään ja murkkuikään osui just -90-luvun lama, vanhemmat oli työttöminä eikä rahaa ollut koskaan mihinkään, oli koliikkivauvoja ja iänikuista säästämistä ja kireät hermot kaikilla, siitä ajasta jäi ikäviä muistoja.

Kuitenkin minäkin olen tosi iloinen että meitä on näin monta. Nyt vasta huomaa, miten erilaisia ja toisaalta samanlaisia me ollaan, ja kaikilla meistä on keskenään omat juttumme.
 
Meitä oli 4.
Koen että liikaa yhden vanhemman hoitaa ja kasvattaa (eroperhe).
Materiaa en ole kaivannut enkä osaa vieläkään kaivata tavaraa ja oma huonekin minulla oli, mutta äidin aikaa en saanut. Muistan hänet väsyneenä ja kireänä.

Ei mitään syytä suurehkolle perhekoolle.
 
[QUOTE="huom";22803552]Miten monta lasta teidän kotona oli ja millaisilla ikäeroilla? Millaista elämänne oli? saitteko saman mitä muutkin ikäisenne vai jouduitteko pihistelemään tai käyttämään aina sisarusten vanhoja?Oliko perheenne ilmapiiri lämmin ja rakkaudentäyteinen vai oliko vanhemmat stressaantuneita monen lapsen takia? oliko vanhempasi töissä vai kotona?Oliko vanhemmillanne jokin syy(muu kuin lapsirakkaus) tehdä monta lasta, uskonto tms.?[/QUOTE]

Minä kasvoin viisilapsisessa perheessä (lapset syntyneet -65, -68, -70, -72 ja -80) ja osan aikaa meitä oli 9 kun vanhempamme ottivat isän ystävän kuoleman jälkeen heidän lapsensa meille asumaan muutamaksi vuodeksi.

Pidin ja pidän lapsuuttani hyvänä.

Saimme kaiken mitä tarvitsimme ja ne jutut, mitä emme saaneet olivat sellaisia, mitä vanhempani eivät olisi hankkineet ainokaiselleenkaan.
Eli oli paljon kirjoja, piirustus ja maalausvälineitä, vihkoja, soittimia, urheiluvälineitä jne oli, mutta muovileluja vähän - eikä niitä oikein osannut kaivatakaan.

Vaatteisiin vanhempani eivät satsanneet silloin, eivätkä kyllä satsaa nykyäänkään.
Siinä iässä kun aloin itse moisten päälle ymmärtää aloin teetättää mummoillani ja pikkuhiljaa itsekin ommella toivomani. Ja jossain vaiheessa pikkuveljien alettua koulun muistan kuinka kävin isän "kimppuun" ja huomautin, että pojat tarvistevat mukavamman näköiset kouluvaatteet: Jotain mihin isä oitis suostui eli kyse ei ollut haluttomuudesta asiaan satsata vaan ihan rehellisesti siitä etteivät "nähneet" sitä etteivät pojat olleet kyllin muodikkaita.

Pehreen ilmapiiri oli lämmin, jos kohta vanhemmat olivat kummankin vaativan uran vuoksi paljon enemmän poissa, kuin mitä nykyään pidettäisiin suotavana.
Me sisarukset olemme yhä läheisiä toisillemme.

Työtä koskevaan kysymykseen vastasinkin jo yllä eli molemmat kävivät töissä ja etenkin äidillä oli aidosti aikaa ja paneutumista vaativa ura.

Uskonnollisia syitä perhekokoon ei vanhemmillani ollut vaan yksinkertaisesti pitivät lapsista ja elämästä suurperheessä.
Oletettavasti meitä olisi useampiakin ellei äidilleni neljännen synnytyksen jäälkeen olisi tullut useita keskenmenoja.
Ne kävivät liian rankoiksi ja monen vuoden ajan he sitten ajattelivat "tyytyvänsä" neljään lapseen, kunnes neljänkymmenen korvilla päättivät yrittää - ja saivat iltatähden.
 
Mä nyt vastaan vaikka meitä oli vaan neljä, mut meillä oli aina niin paljon kaiken maailman lainalapsia yms. että kun mä olin pieni meillä asui 9 henkeä kolmiossa (siis äiti,isä,minä, kaks siskoa joista toisella asui poikakaveri meillä,veli tyttöystävänsä kanssa ja yks vakituinen lainalapsi) ja eläimet päälle (kolme tanskandogia,kaks kissaan, iso pupu ja isoakvaario).Mä tykkäsin koko touhusta sen minkä muistan.Mä oon kaikista nuorin ja mulla on mun sisaruksiin ikäeroa 18,17 ja 11v joten kaikki sisarukset ja sisarusten kaverit tykkäsivät aina touhuta mun kanssa kaikkea ja hoitaa mua joten huomioo sain heiltä yllin kyllin sekä koska olin ainoa pieni myös vanhemmat hyysäsivät mua ja melkein kaikki vaatteet ja lelut ostettiin uutena jos ei jostain saatu tai kirpparilta löydetty sillä sisarusten vanhat vaatteet oli jo aikaa sitten hävitetty.Rakkautta sain yllin kyllin ja kotona oli mukava ilmapiiri.
Mulle ei oo ainakaan jäänyt mitään mielikuvaa siitä että vanhemmat ois olleet stressaantuneita meidän kanssa.
Kun mä olin ala-asteella niin mun isä oli töissä 5-13 ja äiti 22-06 joten meillä oli aina toinen vanhempi oli aina kotona ja musta oli tosi ihanaa kun koulusta tullessa kotona oli aina jouku:)
Mun vanhemmat on aina tykänneet ja lapsista ja siksi meitä on varmasti neljä ei siihen ainakaan mitään uskonnollista liity ja näin vanhemmiten oon erityisesti alkanut arvostamaan sisaruksiani ja he ovat mulle hyvin tärkeitä ja heistä on paljon ihania muistoja:)Sisarusten kanssa pidän edeleen paljon yteyttä ja juuri oli sisarukset lapsineen täällä meidän luona perheineen joulua viettämässä:)
 
Meitä sisaruksia on neljä. Veli on mua vuoden vanhempi, sisko kolme vuotta nuorempi ja nuorin on 8v mua nuorempi. Me ollaan läheisiä, tai ehkä me 3 vanhinta ollaan ne läheiset. Ei mitään pahaa sanottavaa perheestä, ei uskontoa taustalla, vaan vanhempien päätöksestä lapsiluku on 4. Nyt vanhempana pidetään yhteyttä sisarusten kans ja me 3 vanhinta ollaan ystäviä keskenään ja läheisiä.
 
mulla on 4sisarusta, kolme veljeä ja sisko. Kyllä me saatiin kaikki ihan riittävästi kaikkea, tosin isä oli laivalla töissä jotta saisi hyvät rahat pitää elintasoa yllä ja sehän johti siihen että nähtiin harvoin. Ja kuulemma me ollaan kaikki "vahinkoja", toivottuja kylläkin. Ja oli se kylllä kiva kun oli aina leikkikaveri kotona :D Äiti oli kuin tehty suurperheen äidiksi kunnes sairastui psyykkisesti.
 
9 lasta meidän perheessä. Liikaa vanhempieni voimavaroille ja se näkyi ja tuntui. Ei olut kivaa, ei ollenkaan, ei missään kohti. Nyt aikuisena ja lasten äitinä olen alkanut tutustumaan sisaruksiin paremmin. Osa on aika vieraita vieläkin minulle.
 
Meillä sisarruksia oli 5. mulla ja vanhimmalla siskolla on ikäeroa 1v6kk ja sitten muilla n.3vuotta.
Muistelen lapsuuteni olleen ihan ok. Toki välillä harmitti ettei saatu niin paljoa, kuin muut. (ainakin sille tuntui silloin) ja se että toisiksi vanhimpana hoidin usein pikkusisarruksia.. Monesti en päässyt kavereille tms. jos vanhemmilla oli meno ja mä toimin lapsenvahtina.

Nyt aikuisena (4meistä on täysi-ikäisiä) on suuri onni että on paljon sisarruksia, ollaan kaikki tosi läheisiä ja soitellaan lähes päivittäin.
Ja uskonnollista syytä ei lapsmäärään oo.
 
Meitä oli 10 ja huono kokemus on, ja se ei johdu lasten määrästä vaan vanhempien psyykkisistä ongelmista (narsismi, alkoholismi, väkivalta) Juuri iso sisarusmäärä piti varmaan suurimman osan meistä selväjärkisenä...
 
5 lasta. Olen vanhin ja nuorimpaan siskooni ikäeroa on mulla 10 vuotta. Meillä on ollut tosi lämmin perhe ja olemme siskojeni kanssa parhaita ystäviä. Molemmat vanhemmat kävivät töissä. Pikkusiskot toki perivät pyöriä, suksia sun muita isommilta, mutta jokainen on saanut myös jotain omiakin juttuja. En muista, että olisin mistään kummemmasta paitsi jäänyt. Ei tietenkään merkkifarkkuja ostettu joka kuukausi.
En voi kuvitellakkaan elämää ilman siskojani.

Lapsilukuun ei ollut muuta syytä kuin vanhempien hedelmällisyys :D Kaksi nuorinta tuli tuplaehkäisyn läpi.
 

Similar threads

Yhteistyössä