Onko täällä muita ex-VL-äitejä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja elämäni paras päätös
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

elämäni paras päätös

Vieras
Olen itse vanhoillislestadiolaisen perheeni ainoa "uskosta luopunut". Asia kypsyi pikkuhiljaa ja lopullisesti kokosin rohkeuteni ja ilmoitin eroavani liikkeestä parikymppisenä. Perheeni ja lestadiolaisten tuttavien kanssa välit ovat nykyään hyvät, kaveripiirini on kokonaan ei- lestadiolainen ja olen naimisissa ei- lestadiolaisen miehen kanssa.

Välillä tuntuu hassulta, kun lapsuus ja aikuisikä ovat kuin kahdesta eri maailmasta. Olisi mukava vaihtaa kokemuksia aiheesta muiden kanssa, joilla samankaltainen tausta. Onko meitä useampia?
 
Ihan täältä sivusta heitän pari kysymystä. Ajatteletteko te koskaan, että mitä jos kuitenkin se usko oli se oikea? Uskotteko Jumalaan enää ollenkaan, kyseenalaistatteko koko Jumalan vai vain lestadiolaisuuden?
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
mä oon entinen,jo rippikoulun jälkeen jätin uskoni.Nyt onnellisesti naimisissa ja kaks lasta!en oo koskaan katunu päätöstäni:)

Miten uskalsit lähteä noin nuorena? Mä yritin kerran aikaisemmin, 14-v. ja silloin rohkeus petti kun koko perhe oli niin järkyttynyt, äiti ja sisko itki jne. Tein sitten "parannuksen" mutta mietin koko ajan että joskus vielä. Monta vuotta kesti että itsenäistyin sen verran että uskalsin, meillä on aina ollut kiinteä perhe. Mutta kyllä kannatti, vuodet eroamisen jälkeen on olleet elämäni parasta aikaa!

 
Ja niihin kysymyksiin: mä olen kyllä ateisti, mutta monet uskonnolliset asiat on lapsuudesta tuttuja ja turvallisia niin että niihin on kiintynyt, esim. joulukirkossa tykkään käydä vaikken voi sanoa uskovani tosissani oikein mihinkään kristinuskon perusoppeihin. Tavallinen suomalainen joulukirkossa kävijä siis :)
Ja mistä sen tietää vaikka joskus mummona istuisin veisaamassa joka sunnuntai. Ehkä kuitenkin nuo valtionkirkon lempeämmät linjat vetäisivät puoleensa silloinkin.
 
En ole lestadiolainen tai edes ex, mutta asia kiinnostaa, sillä tuttavapiirissä on useita lestadiolaisia. Ei kuitenkaan niin hyviä tuttuja, että kehtaisi kysellä.

Miten koet elämäsi muuttuneen ja mitkä asiat ovat eri tavalla lestadiolaisille ja "meille muille"? Haluaisin hieman paremmin ymmärtää lestadiolaisuutta muutenkin kuin sitä mitä olen ihan teoriassa lukenut ja mitä pinnallisesti näen.
 
Kiinnostunut: Tuohon on vähän hankala vastata siksi että vaikka vanhoillislestadiolaisille periaatteessa on tärkeää että uskonkysymyksistä ollaan yhtä mieltä, niin liikkeen sisällä on kuitenkin hyvin erilaisia tapoja soveltaa uskoa käytännössä... Karkasti voi sanoa että toiset ovat paljon tiukempia kuin toiset. Itse olen melko "puhdasoppisesta" perheestä, mutta minun sanomani ei siis välttämättä päde kavereihisi.

Ja mikä on muuttunut... Aika pitkälti kaikki ja oman pään sisällä tuskin mikään, en nimittäin pitkään aikaan enää allekirjoittanut oppeja vaikka muodon vuoksi niitä noudatinkin.
Asioita jotka ovat muuttuneet paljon ovat mm. pukeutumistyyli (vanhempani vaativat pitämään malliltaan väljiä ja peittäviä vaatteita,nosti hyvin teini-ikäisen itsetuntoa), meikkaaminen ja hiusten värjääminen (nykyään teen molempia, ennen en), viihde (vl:lle tv, elokuvat, muu kuin klassinen musiikki ja tietysti kaikenlainen aikuisviihde eivät sopineet), kielenkäyttö (vl:t eivät kiroile), mielipiteet (aito vl noudattaa konsensus- periaatetta ja miettii mielipiteitään aina uskon kautta), ehkäisyn käyttö... Löytyyhän näitä. Onko jotain mistä erityisesti haluaisit tietää?
 
Kiitos vastauksista ap. En edes oikein osaa sanoa, mikä erityisesti kiinnostaa. Ehkä nimenomaan ajattelun erot. Tuo määrätynlainen konsensus-ajattelu tuntuu tutulta mitä tuttaviani ajattelen, mutta toisaalta ei-uskonnollisissa asioissa se taas ei päde. Osa heistä tuntuu ajattelevan melko "suppeasti" monista asioista ja olen joskus miettinyt kuinka vierasta joillekin ns. muiden elämä on. Aivan kuin eivät olisi koskaan miettineet ollenkaan eri kanteilta eri tapoja elää, vaan olettavat suoraan, että jotkut asiat ovat väärin tai kummallisia. (Tosin onhan näitä ihan kaikissa ihmisryhmissä ja uskonnoissa, joten ei se mitenkään ole pelkkä vl:ien piirre.) Ja kokevatko jotkut maallisemmin elävät jotenkin syntisiksi (esim. avoliitossa elävät). Ei tuollaista vain oikein osaa tuttu-tasolla olevilta ihmisiltä kysyä.

Jos ulkoisista merkeistä mitään on päätteleminen, eivät ainakaan kaikki tuttavani ole erityisen puhdasoppisista perheistä, sillä ainakin osa pukeutuu trendikkäästi ja tiukkoihinkin vaatteisiin.
 
Jos olisitte pysyneet vl-liikkeessä niin olisisko naimisissa olevana naisena ollut muita mahdollisuuksia kuin olla käyttämättä ehkäisyä ja synnyttää niin tiheään kuin vain sattuu tulemaan raskaaksi? Kikkaileeko moni vl-liikkeen sisällä (että lapsia ei syntyisi joka vuosi)? Esim. käyttää keskeytettyä yhdyntää/välttelee yhdyntöjä/käyttää kondomia (sehän ei "tapa" mitään....) synnytyksen jälkeen vai ovatko nämä sellaisia tabuja että niistä ei puhuta?
Itse kunnioitan naisia, jotka altistavat itsensä jatkuville raskauksille (mulla on 2 lasta ja hyvä näin) ja synnyttävät tiheään, mutta en voi ymmärtää että se on tässä uskonnossa yksi kynnyskysymyksistä. Olen kuullut jonkinasteisista heitteillejätöistä isoissa perheissä kun kuusivuotiaat katsovat parivuotiaitten sisarustensa perään... siinä on todella riskinsä.
 
mun lapsuudenkaverit oli suurimmalta osalta vl ja kavin niiden kanssa seuroissakin joskus, vaikkakin minua jarkytti se "jeesuksen nimessa ja veressa, kaikki synnit anteeksi" kun porukka meni suorastaan sekaisin.
muutamat erosi touhusta nuoruudessa ja niiden kanssa nykyaankin enemman yhteista. joskus vaan ihmettelen ja suren sita kuinka joistakin niista jotka edelleenkin vl tuli niin hurskaita etta hyva kun muutaman sanan vaihtavat kun kohdataan vaikka lapsena oltiin ylimmat ystavat :(
 
Vanhoillislestadiolaisille ei tosiaan mikään ehkäisy ole sallittua, jos virallisia linjoja noudattaa, ei edes keskeytetty yhdyntä tai yhdyntöjen välttely ehkäisytarkoituksessa. Tuohan on tietysti mahdoton asia toisten valvoa tai säätää normeja (mikä on oikeaoppinen yhdyntätiheys?) ja varmasti kaikenlaista tapahtuu. Silti omaa lähipiiriäni seurattuani uskon että suuri osa lestadiolaisista oikeasti on uskossaan vilpittömiä ja pyrkii elämään niin kuin oikeaksi uskovat. Ja kyllähän se monilla lapsiluvussakin näkyy.

Tuosta muiden paheksunnasta/kapeakatseisuudesta sanoisin että monet mielipiteet tosiaan on omaksuttu valmiina, esim. homoudesta ainoa oikea näkemys on että se on sairauteen verrattavissa oleva tila, jonka uhreja (=homoja) tulee sääliä ja ymmärtää mutta homous kaikesta huolimatta on synti. Lestadiolainen homo siis voisi tunnustaa muille että hänellä on syntisiä haluja mutta minkäänlainen halujensa noudattaminen ei tulisi kysymykseen.

Sinänsä kaikissa synniksi mielletyissä asioissa kuten homous, avoliitot/avioliiton ulk. seksi ym. peruslinja on se että vastustetaan syntiä mutta ei syntisiä, eli ei- lestadiolaisen ystävän tekemisiä voidaan paheksua mutta itse ystävää ei tulisi pitää mitenkään itseä huonompana ihmisenä eikä yleensäkään ei- lestadiolaisiin tulisi suhtautua mitenkään kielteisesti.

Jokainenhan tietysti ymmärtää että tätä todellisuudessa tapahtuu, varsinkin alueilla jossa lestadiolaisia on enemmän. Heillä kun on tapana viihtyä toistensa seurassa ja jos niin työpaikalla kuin vapaa-aikanakin ainoat ihmiskontaktit ovat toisia lestadiolaisia, muodostuu aika äkkiä raja "meidän" ja "noiden" välille. Itse (onnekseni) kasvoin Etelä-Suomessa jossa lestadiolaiset ovat pienenä vähemmistönä ja "jouduin" siksi olemaan paljon tekemisissä ei- lestadiolaisten kanssa.
 
Kiitos taas vastauksista. Kuvauksesi vastaa hyvin käsitystäni. Olisi joskus mielenkiintoista jutella eri näkemyksistä, mutta olen nähnyt paremmaksi olla sanomatta mitään, kun tuntuu, että näkemyksemme ovat niin kaukana toisistaan joissakin asioissa, etten usko, että olisi helppoa saada ns. järkevää keskustelua. Tai joidenkin kanssa voisikin saada, mutta pelkään, että minua pidettäisiin "pelottavana", koska kyseenalaistan monet asiat.

Minulla on tosiaan ollut aiemminkin lestadiolaisista ystävällinen käsitys, kuten sanoit ihmistä ei pidetä huonompana vaikka tekoja voidaankin pitää. Tuntuvat ainakin ulospäin hyväksyvän erilaiset ihmiset. Mutta joskus tosiaan mietityttää onko se vain pintaa ja ajattelevatko mielessään jyrkemmin. Mutta en asu lestadiolaisalueella, joten sekin saattaa selittää suhtautumista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Vanhoillislestadiolaisille ei tosiaan mikään ehkäisy ole sallittua, jos virallisia linjoja noudattaa, ei edes keskeytetty yhdyntä tai yhdyntöjen välttely ehkäisytarkoituksessa. Tuohan on tietysti mahdoton asia toisten valvoa tai säätää normeja (mikä on oikeaoppinen yhdyntätiheys?) ja varmasti kaikenlaista tapahtuu. Silti omaa lähipiiriäni seurattuani uskon että suuri osa lestadiolaisista oikeasti on uskossaan vilpittömiä ja pyrkii elämään niin kuin oikeaksi uskovat. Ja kyllähän se monilla lapsiluvussakin näkyy.

Tuosta muiden paheksunnasta/kapeakatseisuudesta sanoisin että monet mielipiteet tosiaan on omaksuttu valmiina, esim. homoudesta ainoa oikea näkemys on että se on sairauteen verrattavissa oleva tila, jonka uhreja (=homoja) tulee sääliä ja ymmärtää mutta homous kaikesta huolimatta on synti. Lestadiolainen homo siis voisi tunnustaa muille että hänellä on syntisiä haluja mutta minkäänlainen halujensa noudattaminen ei tulisi kysymykseen.

Sinänsä kaikissa synniksi mielletyissä asioissa kuten homous, avoliitot/avioliiton ulk. seksi ym. peruslinja on se että vastustetaan syntiä mutta ei syntisiä, eli ei- lestadiolaisen ystävän tekemisiä voidaan paheksua mutta itse ystävää ei tulisi pitää mitenkään itseä huonompana ihmisenä eikä yleensäkään ei- lestadiolaisiin tulisi suhtautua mitenkään kielteisesti.

Jokainenhan tietysti ymmärtää että tätä todellisuudessa tapahtuu, varsinkin alueilla jossa lestadiolaisia on enemmän. Heillä kun on tapana viihtyä toistensa seurassa ja jos niin työpaikalla kuin vapaa-aikanakin ainoat ihmiskontaktit ovat toisia lestadiolaisia, muodostuu aika äkkiä raja "meidän" ja "noiden" välille. Itse (onnekseni) kasvoin Etelä-Suomessa jossa lestadiolaiset ovat pienenä vähemmistönä ja "jouduin" siksi olemaan paljon tekemisissä ei- lestadiolaisten kanssa.

Kiitos, näin pitkänkin ajan kuluttua, tästä oli mielenkiintoista lukea. Olit laatinut hienon kuvauksen, sinä osaat kirjoittaa.
 
Täällä yksi ex-vl myös :) En ole itsekään katunut hetkeäkään, vasta nyt olen pystynyt avoimesti olemaan se mitä todella olen ja aina halunnut olla. Jouduin vl-liikkeessä kieltämään itseni niin monissa asioissa että tämä oli ainoa vaihtoehto. Rohkeutta piti kyllä kerätä, kauan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minttuhirviö:
Täällä yksi ex-vl myös :) En ole itsekään katunut hetkeäkään, vasta nyt olen pystynyt avoimesti olemaan se mitä todella olen ja aina halunnut olla. Jouduin vl-liikkeessä kieltämään itseni niin monissa asioissa että tämä oli ainoa vaihtoehto. Rohkeutta piti kyllä kerätä, kauan.

Voi miten tuttua. Onnittelen sinua. :-) Itselläni oli tosi vaikeaa se irti päästäminen/pääseminen. Vasta kun omatunto pani ihan selkä seinää vasten eikä päässyt enää karkuun. Että tajusin että VASTUUTA ei voi siirtää muille. Vastuu omasta elämästäni on vain minulla itselläni ja minun on päätettävä mikä ja kuka olen. Vuosikausia haahuilua ja itsen etsintää, kiinni pitäen ulkonaisesti ry:n porukasta. Jokaisella on oma tiensä ja tarinansa...

Kun ne jutut on istutettu kasvatuksessa jo varhain, niitä ei aluksi edes tunnista, niitä mitkä eivät oikeasti ole minua...

Voimia jokaiselle joka tän asian kans kipuilee!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minttuhirviö;20728535:
Täällä yksi ex-vl myös :) En ole itsekään katunut hetkeäkään, vasta nyt olen pystynyt avoimesti olemaan se mitä todella olen ja aina halunnut olla. Jouduin vl-liikkeessä kieltämään itseni niin monissa asioissa että tämä oli ainoa vaihtoehto. Rohkeutta piti kyllä kerätä, kauan.

Sama juttu.... erityisen onnellisia ollaan siitä että meidän lapset eivät joudu kokemaan koulussa samaa jatkuvaa erottautumista, kieltäytymistä teatterista, tanssista ym kuin me aikoinamme . Eikä heitä kiustata eikä alisteta pienestä asti uskonnollisela sotkulla .
 
Miten uskalsit lähteä noin nuorena? Mä yritin kerran aikaisemmin, 14-v. ja silloin rohkeus petti kun koko perhe oli niin järkyttynyt, äiti ja sisko itki jne. Tein sitten "parannuksen" mutta mietin koko ajan että joskus vielä. Monta vuotta kesti että itsenäistyin sen verran että uskalsin, meillä on aina ollut kiinteä perhe. Mutta kyllä kannatti, vuodet eroamisen jälkeen on olleet elämäni parasta aikaa!

Mminulla oli myös tuommosta jojo-käyttäytymistä murroiässä, en osannut päättää kun se uskon jättäminen sai kaikana niin karmeat seuraamukset. Meni niin pahaksi välit kotiin että melkein ei ollut enää kotiin menemistä.

Monesti nyt aikuisena ja kahden lapsen äitinä olen miettinyt, mikä uskossa on niin tärkeää että se menee vanhemmilla ohi sen rakkauden jota isä ja äiti (kai?) aina tuntee omia lapsiaan kohtaan...ohi omien lasten hyvinvoinnin?
 
Monesti nyt aikuisena ja kahden lapsen äitinä olen miettinyt, mikä uskossa on niin tärkeää että se menee vanhemmilla ohi sen rakkauden jota isä ja äiti (kai?) aina tuntee omia lapsiaan kohtaan...ohi omien lasten hyvinvoinnin?

Kyllähän tuosta on julkisuudessakin ollut juttua, esim. tv-toimittaja Hannu karpo ihmetteli samaa kun vl vanhemmat ovat saattaneet ilmianta aomat lapsensa niille "hoitomiehille"


Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet
 
Täällä myös yksi ex-vl.
Lapsuus meni niissä piireissä, osa nuoruutta, sitten se riitti. Ahdistus kävi niin suureksi, heidän piirinsä olivat "syyttävät", koska kotiväestäni kaikki ei kyseiseen lahkoon kuuluneet, joten "paremmat" vl pitivät meidän perhettä ns. huonompana, koska osa oli jo uskonsa kieltänyt.
Roikuin niissä piireissä viimeiset vuodet vähän kuin pakosta, en uskaltanut uskoani kieltää, mutta sisälläni olin uskoni jo vuosia sitten kieltänyt. Mutta nyt olen kotipaikkani vl-piireissä "leimattu" ihminen, koska en heihin enää halua kuulua. Onneksi asun kaukana kyseisestä paikkakunnasta, pikku pohjois-pohjanmaan kunta - ahdasmielinen seutu - en ikinä, enkä koskaan missään tilanteessa sinne enää palais...
Nyt olen naimisissa miehen kanssa, jonka suvussakaan ei ole vl yhtään. JESSS! ;)
Ja onnekseni vanhempanikin ovat uskon kieltäneet, ja sen myötä perheemme on lähentynyt huomattavasti! :) Nyt olemme onnellisia, ilman pakottavaa, kahlitsevaa ja ahdistavaa uskontoa!
 

Yhteistyössä