Onko täällä ihmisiä joilla todettu ADD?

[iipunen]

Ahdistaa ihan törkeästi tämä epätietoisuus... Ja kaikki. Päivät yhtä vuoristorataa, aamulla olen ehkä maailman onnellisin nainen, iltapäivällä tosi masentunut, passiivinen, omissa maailmoissa harhaileva zombi.

Oon yksinäinen, mutta liika sosiaalinen elämä ahdistaa. Tuntuu etten ole kuin muut ja jotain on pielessä... Mutta en tiedä mikä se oikeakaan ratkaisu tähän yksinäisyyteen olisi...

Mutta kertokaa mulle add:t itsestänne jotain? Millaisia on päivät lasten kanssa? niin kuin henkinen vireystasonne?? Onko perfektionistin vikaa jollain saralla? Jos olet suhteessa, miten add vaikuttaa parisuhteeseen? Miten teidän elämässä/käyttäytymisessä ilmenee tämä ADD?

Kaipaisin paljon vastauksia, olisin kiitollinen jos jaksaisitte vähän kertoa jotain... Ennen kuin hajoan ja pää menee lopullisesti sekasin...

 

[iipunen]

:attn:

 

[iipunen]

:wave:

 

[rockyroad]

Ootko käynyt Suomen Aikuiset AD/HD ry:n kotisivuilla? Siellä on paljon tietoa asiasta. Mulla ei ole todettu mitään, mutta itse uskon, että mulla on lievä ADD. Sen verran häiritsee elämää, että olen pohtinut asiaa, mutta ei niin paljoa, että hakisin diagnoosia. En ehdi nyt kirjoittaa omasta elämästä, mutta voin tulla tekemään sen myöhemmin tänään tai huomenna. Täällä on muuten ketjuja aiheesta, pengo vähän haulla, saat sieltä tietoja myös

 

["minnie"]

Lapsella add ja lääkityksestä suuri apu ollut.

 

[mietintää]

Tuntuu nuo oireet niin tutuilta kun lueskelin testejä että mietin voisiko mulla olla ADD. Olen vuosia kärsinyt masennuksesta, ahdistuneisuudesta ja paniikkoireilustakin, mutta mitään kunnon apua niihin ei lääkityksestäkään ole ollut. Kehtaisinko mainita psykiatrille asiasta seuraavan kerran? Mitäs jos ei ota vakavasti ja sama kierre vaan jatkuu? Mitä jos mulle sopisikin ADD:lle tarkoitettu lääkitys ja se helpottaisi elämää?? Pitääkö mun vaatia tutkimuksia?

 

["poikia3"]

Facebookissa on add / adhd -ryhmä, sieltä voisit varmaan saada hyvin vertaistukea.
Mulla on add-lapsi ja ongelmat ovat kyllä ihan toisenlaisia.

 

[iipunen]

Tuntuu nuo oireet niin tutuilta kun lueskelin testejä että mietin voisiko mulla olla ADD. Olen vuosia kärsinyt masennuksesta, ahdistuneisuudesta ja paniikkoireilustakin, mutta mitään kunnon apua niihin ei lääkityksestäkään ole ollut. Kehtaisinko mainita psykiatrille asiasta seuraavan kerran? Mitäs jos ei ota vakavasti ja sama kierre vaan jatkuu? Mitä jos mulle sopisikin ADD:lle tarkoitettu lääkitys ja se helpottaisi elämää?? Pitääkö mun vaatia tutkimuksia?

Ei se mitään maksa, jos tuosta mainitset psykiatrille Mulla on paljon ahdistuneisuutta, varsinkin nyt kun oon kotona lasten kanssa. Tavallinen "tylsä arki" vaatii multa melkein päivittäin ponnisteluja, kaipaan paljon vaihtelevuutta ja jotain uutta ja kivaa pitäisi aina olla tapahtumassa...
Myös tuo monta rautaa tulessa yhtäaikaa on hyvin tuttua joka päivä ja hetki, keksin kokoajan joitain uusia projekteja ja keksi niitä niin paljon etten ehdi toteuttaa... Hyppään asiasta toiseen ihan lennosta, illalla olenkin sitten ihan uuvuksissa ja pakkomielteisenä en meinaa hyväksyä sitä että joku asia jäikin kesken tai monta...
Hajamielisyyskin vaivaa, nyt varsinkin lasten kanssa, unohdan joitain tärkeitä asioita ihan minuutissa tai alle. Jos joku sanoo mulle nyt, että hei sanoppas "terolle" että oon nyt täällä kotona, niin samantien saatan unohtaa sen kun olen jo menossa jonnekin tekemään jotakin...
Nuo asiat ei niin hirveästi häiritse, mutta nämä alakuloisuus/yli energisyys heittelehdinnät vaivaa... Ja nuo masennuskohtaukset on aika ahdistavia.

En tiedä onko lapsen ja aikuisen ADD:llä jotain eroa, mutta aikuisten oireita kun olen lukenut niin ei ole muuta voinut kuin myönnellä perässä...

 

[iipunen]

jos taas nostelis tätä, jos löytyis kohtalon tovereita...

 

[---]

mulla on, sain dg:n pari vuotta sitten, ja vaikka lääkitystän en ole voinut raskauden ja imetyksen takia kunnolla edes kokeilla, on elämä saanut täysin uuden suunnan
Jumipäiviä on toki edelleen, mutta pääsääntöisesti on paketti kasassa. toki sählään ja häsellän, unohtelen ja ylireagoin kaikkeen, mut helpotus toi dg oli!

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Enemmämnkin adhd, mutta samaahan se oikeastaan on.

 

[rockyroad]

Ei se mitään maksa, jos tuosta mainitset psykiatrille Mulla on paljon ahdistuneisuutta, varsinkin nyt kun oon kotona lasten kanssa. Tavallinen "tylsä arki" vaatii multa melkein päivittäin ponnisteluja, kaipaan paljon vaihtelevuutta ja jotain uutta ja kivaa pitäisi aina olla tapahtumassa...
Myös tuo monta rautaa tulessa yhtäaikaa on hyvin tuttua joka päivä ja hetki, keksin kokoajan joitain uusia projekteja ja keksi niitä niin paljon etten ehdi toteuttaa... Hyppään asiasta toiseen ihan lennosta, illalla olenkin sitten ihan uuvuksissa ja pakkomielteisenä en meinaa hyväksyä sitä että joku asia jäikin kesken tai monta...
Hajamielisyyskin vaivaa, nyt varsinkin lasten kanssa, unohdan joitain tärkeitä asioita ihan minuutissa tai alle. Jos joku sanoo mulle nyt, että hei sanoppas "terolle" että oon nyt täällä kotona, niin samantien saatan unohtaa sen kun olen jo menossa jonnekin tekemään jotakin...
Nuo asiat ei niin hirveästi häiritse, mutta nämä alakuloisuus/yli energisyys heittelehdinnät vaivaa... Ja nuo masennuskohtaukset on aika ahdistavia.

En tiedä onko lapsen ja aikuisen ADD:llä jotain eroa, mutta aikuisten oireita kun olen lukenut niin ei ole muuta voinut kuin myönnellä perässä...

Olinpas jo ehtinyt unohtaa, että lupasin sulle vastailla myöhemmin... :ashamed: Oikein tyypillistä minulle. Voin sun laillas unohtaa, että tunti sitten lupasin olla kotona ja vaan lähteä muihin hommiin. Olen jotenkin alitajuisesti tiennyt aina, että jotain vikaa mussa on ja olen kehittänyt omia selviytymiskeinoja arjesta selviytymiseen läpi elämäni. Teen esim. listoja ihan kaikesta ja kaikki on kirjoitettava kolmeen paikkaan ylös, etten unohda. Puhelimen muistutustoiminto on aivan ehdoton. Lasten myötä kaikki on vaan vaikeutunut.

Viime vuonna lueskelin noita ADD:n oireita ja niin monta osui, että päättelin kaikkien hankaluuksien ym. sitten olevan sitä. Helpotti, kun niin moni asia sai selityksen. Kaikki univaikeudet, huonekaluihin törmäily, kammo isoissa väkijoukoissa oloon, vaikeus seurata keskustelua isossa porukassa, ajatusten harhailu, vaikea istua pitkään paikallaan, valintoja on todella vaikeaa tehdä, jos vaihtoehtoja on liian monta jne jne.

Mulla ei ole oltava jatkuvasti jotain tekemistä vaan pikemminkin jumitan koko ajan enkä saa aloitettua mitään hommia ja kaikki kasaantuu. Koulu- ja opiskeluaikoina tehtävät sain valmiiksi ihan viime tippaan tai myöhässä. Olen mestari siirtämään kaikkia ikäviä velvollisuuksia eteenpäin... Listaa vois vielä jatkaa, mut en jaksa

 

[iipunen]

Olinpas jo ehtinyt unohtaa, että lupasin sulle vastailla myöhemmin... :ashamed: Oikein tyypillistä minulle. Voin sun laillas unohtaa, että tunti sitten lupasin olla kotona ja vaan lähteä muihin hommiin. Olen jotenkin alitajuisesti tiennyt aina, että jotain vikaa mussa on ja olen kehittänyt omia selviytymiskeinoja arjesta selviytymiseen läpi elämäni. Teen esim. listoja ihan kaikesta ja kaikki on kirjoitettava kolmeen paikkaan ylös, etten unohda. Puhelimen muistutustoiminto on aivan ehdoton. Lasten myötä kaikki on vaan vaikeutunut.

Viime vuonna lueskelin noita ADD:n oireita ja niin monta osui, että päättelin kaikkien hankaluuksien ym. sitten olevan sitä. Helpotti, kun niin moni asia sai selityksen. Kaikki univaikeudet, huonekaluihin törmäily, kammo isoissa väkijoukoissa oloon, vaikeus seurata keskustelua isossa porukassa, ajatusten harhailu, vaikea istua pitkään paikallaan, valintoja on todella vaikeaa tehdä, jos vaihtoehtoja on liian monta jne jne.

Mulla ei ole oltava jatkuvasti jotain tekemistä vaan pikemminkin jumitan koko ajan enkä saa aloitettua mitään hommia ja kaikki kasaantuu. Koulu- ja opiskeluaikoina tehtävät sain valmiiksi ihan viime tippaan tai myöhässä. Olen mestari siirtämään kaikkia ikäviä velvollisuuksia eteenpäin... Listaa vois vielä jatkaa, mut en jaksa

Nuo jumituspäivät kuulostaa tutulle, ja itselle tulee niistä ahdistava olo... Joskus jopa pohdin, että onko minusta kasvattamaan kahta lasta, kun olen aika hajamielinen ja ongelman aloin ymmärtämään vasta nyt lasten saannin jälkeen, kun vastuu kasvoi ja on PALJON muistettavaa ja tekemistä...
Olen tainnut periä tämä äidiltäni. Häntä en enää uskalla jättää lasten kanssa keskenään, hän uppoutuu koko ajan liikaa johonkin asiaan, saattaa vilkaista vauvaa jolla on vaarallinen tavara kädessä, muttei "tajua" asiaa... Eilen oli äiti käymässä ja tämä ADD ajatuksissani seurasin äitiä, sanoin hänelle että katso vauvaa, ettei tipu syöttötuolista, kun käyn vessassa. Arvaas kauan muisti seurata vauvaa? Tuo vanhuus näyttää pahentavan asioita...

Niin kuin joku muu kirjoitti, ylireagoin on hyvin tuttua myös! Imen itseeni kaikki murheet ja olen "tunteellinen" ihminen. Minulla on aina paljon huolia ja murheita