Onko täällä äitejä jotka aiotte olla kotona ainakin siihen asti kun nuorin menee eskariin/kouluun? Mitä olette

["vieras"]

suunnitelleet sitten tekevänne? Aiotteko jatkaa kotona oloa, mennä osa-aikaisesti tai keikkatöihin vai mennä kokopäivätöihin?

Miten teihin suhtaudutaan muiden äitien keskuudessa, saatteko kokea ihmettelyä ja suoranaista halveksuntaa valintanne takia vai ymmärretäänkö kotonaolemisenne?

 

["vieras"]

En ehkä ihan eskarilaiseksi nuorinta hoida kotona, mut aika pitkään. Ja mulle on ihan sama mitä kukakin ajattelee, tämä on meidän perheen valinta ja meillä on hyvä taloudellinen tilanne, ettemme joudu edes tinkimään mistään. Jos ei itseään arvosta, ei kai kukaan muukaan arvosta. Ja tavallaan teen kokoajan "pikkuhommia " työhöni liittyen, eli siinäjkään asiassa ei pitäisi tulla ongelmaa, eli en putoa "kärryiltä " työelämässäkään.

 

[Raitapaitainen]

No me ei olla tuota ääneen sanottu, mutta kyllä ainakin reilusti yli kolmevuotiaaksi eli varmaan se lipsahtaa sitten sinne eskariin asti. Sen jälkeen ajatuksissa hakeutua päivätöihin omalle alalle eli sairaanhoitajaksi. Vuorotyöhön en aio mennä. Meillä myös taloudellinen tilanne sallii tämän mistään tinkimättä ja miehelle varsinkin on tosi tärkeää, että lapset ei joudu mennä päiväkotiin.

Onhan se vähän sellainen asia, että sen ihmiset ymmärtää ja hyväksyy, että ollaan siihen kolmivuotiaaksi asti, mut sen jälkeen pidetään lusmuna tai hihhulina. Mä en tosin koe olevani kumpikaan.

 

[Kaiutin]

Mä olen ollut käytännössä kotona koko pienimmän lapsen eliniän, ja poika on nyt eskarissa. Olen vielä ekan luokankin ajan "kotona". Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun vuonna 2007 pääsin aloin yliopisto-opiskelun, oli poika 3-vuotias. Sain hänelle päiväkotipaikan, missä poika sitten kävikin n. kerran viikossa. joskus vain kaksi kertaa kuussa ikään kuin kerhoilemassa. Viime vuonna päiväkotipaikkaa ei enää edes ollut, koska en jaksa käydä koululla. Miksi kävisinkään, kun ei ole lässnäolopakkoa lluennoilla. Käyn tekemässä tentit yleisinä tenttipäivänä tai sitten sähköisesti ja niille päiville (n. kerran kuukaudessa) saan jonkun meille. Nyt kirjoitan graduani, ja teen sitä päivisin kun eskarilainen on 4 tuntia poissa ja koululainen koulussa. Hyvin on sujunut. Olen erittäin tyytyväinen ratkaisuuni, olen tässä sivussa tehnyt tavoiteajassa maisterintutkintoni ja kuitenkin ollut lasten kanssa kotona. Onnistuu, jää vielä vapaa-aikaakin ihan mukavasti!

Eli vinkkinä: Lasten ollessa pieniä kannattaa opiskella yliopistossa. Ei missään tapauksessa ammattikorkeakoulussa tai esim. iltalukiossa (paitsi etänä) koska se hankaloittaa arkea ja aiheuttaa lastenhoitopulmia. AMK:ssa on usein ihan 8-16- lukujärjestys (ainakin minun aikanani oli vielä 2002) Yliopisto ei vaadi yhtään mitään, ainakaan minulta ei ole toistaiseksi vaatinut. Raskain osuus oli pääsykokeet. Suosittelen.

 

["vieras"]

ylös

 

["Vieras"]

Jaa, ja kenen rahoilla lorvitaan sitten kotona vuosikausia? Eri asia tietty jos on itsellä säästöjä sen verran että pystyy elättämään itseään ja lapsia - tai sitten opiskelee tai tekee jotain muuta järkevää.

 

[hyytikyppynen]

Lorvin kotona omilla rahoilla elättäen sekä itteni että lapseni (mies kyllä käy töissä) just niin pitkään ko tuntuu että on tarvetta. Saatanpa toki töihin painella jossaki välissä jos saahaan miehen kans vuorot soviteltua niin että joku on aina kotona tytön kans. Sairasloma mulla virallisesti loppuu huhtikuussa, mut saapa nähä joutuuko jatkamaan kuitenki...

 

[mut]

[QUOTE="vieras";23140605]En ehkä ihan eskarilaiseksi nuorinta hoida kotona, mut aika pitkään. Ja mulle on ihan sama mitä kukakin ajattelee, tämä on meidän perheen valinta ja meillä on hyvä taloudellinen tilanne, ettemme joudu edes tinkimään mistään. Jos ei itseään arvosta, ei kai kukaan muukaan arvosta. Ja tavallaan teen kokoajan "pikkuhommia " työhöni liittyen, eli siinäjkään asiassa ei pitäisi tulla ongelmaa, eli en putoa "kärryiltä " työelämässäkään.[/QUOTE]

Mitäs nämä pikkuhommat on? Teetkö siis keikkatyötä välillä?

 

[tike]

[QUOTE="Vieras";23142679]Jaa, ja kenen rahoilla lorvitaan sitten kotona vuosikausia? Eri asia tietty jos on itsellä säästöjä sen verran että pystyy elättämään itseään ja lapsia - tai sitten opiskelee tai tekee jotain muuta järkevää.[/QUOTE]

No, minun tapauksessani ei kenenkään rahoilla. Aion olla kotona siihen saakka, kun nuorin lähtee eskariin/kouluun. Tuloina on miehen palkkatulot työstä, lapsilisät ja lapsistani elatusmaksut. Hoidan ystäväni lasta lähes ystävänpalvuksena nyt, otan eskareita vastaan, ja kuljetan kerholaisia.
Ja ihan varmasti kerkeän lähteä kerran jos toisenkin töihin senjälkeen kun nuorimmainenkin aloittaa koulunsa. Ei nämä vuoden nyt ole vieneet niin isoo osaa elämästäni.

Ja mitäkö "muut" puhuu? Jaa-a, periaatteessa ihan sama. Ainakin mielellään soittelevat että voisiko lapseni tulla hetkeksi teille leikkimään

 

["Kotiäiti"]

Meillä mies ja minä yhdessä päätettiin, että lapsia ei laiteta päiväkotiin "massoittumaan".. Me ei haluta mukuloista robotteja, jotka ei osaa jakaa, ajatella ite ja olla kohteliaita...
Joten minä kotona ja hoidan mukuloita ja taloutta, mies tuo taloon rahan

 

[itsenäinen]

Jos olisi toisinpäin ettei mies haluaisi tehdä töitä ja elättää itseään ja perheensä niin suostuisitteko siihen? Siis että joutuisitte yksin huolehtimaan perheen toimeentulosta?

 

["vieras"]

Mä olen ollut käytännössä kotona koko pienimmän lapsen eliniän, ja poika on nyt eskarissa. Olen vielä ekan luokankin ajan "kotona". Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun vuonna 2007 pääsin aloin yliopisto-opiskelun, oli poika 3-vuotias. Sain hänelle päiväkotipaikan, missä poika sitten kävikin n. kerran viikossa. joskus vain kaksi kertaa kuussa ikään kuin kerhoilemassa. Viime vuonna päiväkotipaikkaa ei enää edes ollut, koska en jaksa käydä koululla. Miksi kävisinkään, kun ei ole lässnäolopakkoa lluennoilla. Käyn tekemässä tentit yleisinä tenttipäivänä tai sitten sähköisesti ja niille päiville (n. kerran kuukaudessa) saan jonkun meille. Nyt kirjoitan graduani, ja teen sitä päivisin kun eskarilainen on 4 tuntia poissa ja koululainen koulussa. Hyvin on sujunut. Olen erittäin tyytyväinen ratkaisuuni, olen tässä sivussa tehnyt tavoiteajassa maisterintutkintoni ja kuitenkin ollut lasten kanssa kotona. Onnistuu, jää vielä vapaa-aikaakin ihan mukavasti!

Eli vinkkinä: Lasten ollessa pieniä kannattaa opiskella yliopistossa. Ei missään tapauksessa ammattikorkeakoulussa tai esim. iltalukiossa (paitsi etänä) koska se hankaloittaa arkea ja aiheuttaa lastenhoitopulmia. AMK:ssa on usein ihan 8-16- lukujärjestys (ainakin minun aikanani oli vielä 2002) Yliopisto ei vaadi yhtään mitään, ainakaan minulta ei ole toistaiseksi vaatinut. Raskain osuus oli pääsykokeet. Suosittelen.

Mitä opiskelit/opiskelet yliopistossa, kun noin hienosti onnistui? Jos saan udella.

 

["juu"]

Minä olen kaksinkertainen rikollinen, kun esikoinen vietiin vauvana hoitoon ja kuopuksen kanssa olin yli-ikäiseksi (yli3v). Kaikkien ÄITIEN (ISÄN EI) pitäisi olla noin 1,5 -3 vuotta kotona.

 

["vieras"]

Olen ollut yli 8 vuotta kotona ja vanhin lapsi 8-v., keskimmäinen 6-v. ja nuorimmainen 4-v. Olen ajatellutkin olla vielä muutamia vuosia kotona, katotaan nyt kuinka kaikki menee. Tällähetkellä kaksi vanhinta koulussa ja nuorimmainen eskarissa. Emme asu Suomessa. Kukaan ei ole kummastellut, eikä se mua haittaisikkaan, koska tämä on minun ja mieheni päätös, eikä kuulu muille. Mieheni
äiti on aina ollut kotona, joten hän kannustaa kotona olemisen, mutta ei häntä haittaisi vaikka menisin töihin. Tällähetkellä töihin meno ei kannata, koska joutuisimme maksamaan suurimman osan palkastani hoitomaksuihin koulupäivän jälkeiseen ja sitten joku muu 'kasvattaisi' lapsiani, en näe mitään järkeä.
Ja lisätään vielä, että emme saa yhtään mitään muuta tukea valtiolta kuin lapsilisät.

 

[tike]

Jos olisi toisinpäin ettei mies haluaisi tehdä töitä ja elättää itseään ja perheensä niin suostuisitteko siihen? Siis että joutuisitte yksin huolehtimaan perheen toimeentulosta?

No ihan varmasti suostuisin! Lapset ei siis ole meillä asuvan biologisesti, mutta jos hän haluaisi jäädä kotiin, se sopisi mainiosti. Ei minulla palkkatyön tekemistä mitään vastaan ole, mutta lasten kanssa on mahdottoman kiva olla kotona, JA mielestäni heistä on varmasti kiva olla ns. kotihoidossa koulun alkuun saakka.

 

["juu"]

Jos olisi toisinpäin ettei mies haluaisi tehdä töitä ja elättää itseään ja perheensä niin suostuisitteko siihen? Siis että joutuisitte yksin huolehtimaan perheen toimeentulosta?

Itse tosin en ole kotiäiti (enää), mutta vastaan että suostuin ja suostuisin. Oli mahtavan helppoa käydä töissä, kun tiesi että lapsi on kotona hyvässä hoidossa isänsä kanssa. Kun lapsi oli pph:lla, oli huoli koko ajan.

 

[äiti27v]

olla eskariin tai kouluun asti kotosalla. esikoinen neljä, kuopus täyttää just kolme.ehdin olla viisi vuotta 3-vuorotyössä ennen kun jäin esikoisesta kotiin. lisäksi olen yksinhuoltaja kun lasten isi on kuollut, joten se korostuu ehkä senkin takia että haluan olla lasten kanssa kotona pitkään. nautin tästä kiireettömyydestä ja vapaudesta tehdä mitä milloinkin lasten kanssa. tämä sopii meille

ulkopuolista ihmettelyä on jo tullut.. on hirveän omituista nykypäivänä olla yli 3-vuotiaan kanssa kotona. pidän kuitenkin kiinni siitä, mikä itsestä tuntuu parhaimmalle ja se on tämä kotonaolo.

 

[Itsenäinen]

No ihan varmasti suostuisin! Lapset ei siis ole meillä asuvan biologisesti, mutta jos hän haluaisi jäädä kotiin, se sopisi mainiosti. Ei minulla palkkatyön tekemistä mitään vastaan ole, mutta lasten kanssa on mahdottoman kiva olla kotona, JA mielestäni heistä on varmasti kiva olla ns. kotihoidossa koulun alkuun saakka.

Ja minkälaista mallia tuo antaa lapsille? Että on ihan hyväksyttävää elää toisen rahoilla ja sylkeä kattoon? Onhan ihan tutkitusti todettu että syrjäytyminen siirtyy sukupolvelta toiselle. Jos kotona näkee mallin ettei tarvitse tehdä mitään elantonsa eteen niin lapsistakin tulevat samanlaisia helposti.

 

[Starbucks]

Lapsi on nyt 3,5 v. ja vielä oon kotona. Tosin toinen syntyy piakkoin, muttei mulla ole mitään kiirettä töihin tai opiskelemaan. Yhteiskunnan puolelta paineita asetetaan kyllä, ihminenhän on luotu tekemään töitä. Eikä se ajattele pidemmälle lasten hyvinvointia vaan asemissa on aivan muut arvot. Siihen virtaan en aio mennä. Menen sitten kun meille sopii. Mies tuo rahat taloon, eikä tähän mennessä ole ollut edes tiukkaa. Enkä koe että "eläisin siivellä" koska tämä on yhteinen projekti ei vain minun pelkästään.

 

[mommmmm]

Jos olisi toisinpäin ettei mies haluaisi tehdä töitä ja elättää itseään ja perheensä niin suostuisitteko siihen? Siis että joutuisitte yksin huolehtimaan perheen toimeentulosta?

Minusta olis ihanaa, jos mies olis suostunut jäämään hoitovapaalle. Menin töihin kun lapsi oli noin 1 v ja 3 kk. Nyt ollaan molemmat töissä ja kuinkas ollakkaan, minä vien ja haen lapsen, hoidan kotihommat ja lapsen nukkumaan menoon saakka. sen jälkeen siivoan ja teen seuraavan päivän ruoat. Ja sitten valmistelen vielä seuraavan päivän töitä. Välillä tuntuu kyllä supernaiselta. Mulla on isompi palkka, joten paremmin sillä ols asuntolainaa lyhentänyt, jos vain toisen palkalla oltais eletty.

 

[Itsenäinen]

Tuloina on miehen palkkatulot työstä, lapsilisät ja lapsistani elatusmaksut.

Eletään siis miehen, exän ja yhteiskunnan varoilla. Miltä se tuntuu olla elätti?

 

[tike]

Ja minkälaista mallia tuo antaa lapsille? Että on ihan hyväksyttävää elää toisen rahoilla ja sylkeä kattoon? Onhan ihan tutkitusti todettu että syrjäytyminen siirtyy sukupolvelta toiselle. Jos kotona näkee mallin ettei tarvitse tehdä mitään elantonsa eteen niin lapsistakin tulevat samanlaisia helposti.

Voi herrajumala. Lapsetkin kyllä näkevät "toisen rahoilla" elämistä ja sylkemistä kattoon, jos olen kotona sen aikaa, että nuorin aloittaa koulun? Aika monta työpäivää on senkin jälkeen eläkeikään odotettavissa JA näkevät sitä töihin lähtemistä ihan varmasti. Lasten isä on yrittäjä, jota he eivät juurikaan kotona nähneet isän täällä asuessa, joten varmasti ovat tottuneet siihen, että minä heitä hoidan kotona. Syrjäytyminen siirtyy sukupolvelta toiselle? Nytkin ystäväni lapsi tulee joka arki aamu hoitoon meille, joten se on minulle ns. työtä myös hoitaa häntä. Kiitos ja aamen.
Ihan "Itsenäisen" kaltaista suhtautumista ei ole lähipiirissä korviin kantautunut, päinvastoin, ne ystäväperheet, joissa lapset on olleet kotihoidossa vanhempien vuorotyö vuorojen järkkäilyllä, ovat akuutin hoitopulan sattuessa turvautuneet minuun, ja mielelläni heitä jeesailenkin

 

[tike]

Eletään siis miehen, exän ja yhteiskunnan varoilla. Miltä se tuntuu olla elätti?

Missä kohti yhteiskunnan? Lapsilisätkö? Eikös ne kuulu kaikille?

 

[Itsenäinen]

Missä kohti yhteiskunnan? Lapsilisätkö? Eikös ne kuulu kaikille?

Lapsilisät, suurin osa ihmisistä maksavat veroja takaisin yhteiskunnalle eikä jää vaan makoilemaan kotiin elämään toisen rahoilla.

 

[näin]

Onnellinen on se äiti, joka on etuoikeutettu kasvattamaan itse omat lapsensa. Ja etuoikeutettu on se lapsi, joka saa kasvaa kotona eikä missään hirveässä laitoksessa. Itse en tiedä, mitä meillä tulee tapahtumaan, kun nuorin täyttää 3v. Mutta kenellekään muulle se ei kuulu, eikä minua kiinnosta mitä muut ajattelevat. Elän vain omalle perheelleni, toisia mielistelemällä ei oma olo ainakaan parane.