onko suhteela mitään toivoa?

[harmaan nyt]

Minun on pakko päätä purkaamaan tätä vyyhtiä mikä mieltä painaa! Meillä on mieheni kanssa kolme lasta. Tuntuu usein että olisimme miehen kanssa vain kämppiksiä. Aloitan koko jutun alusta. Eli siis keskimmäisen ollessa alle vuoden ihastuin toiseen mieheen jooka oli tuttumme tai oikeastaan siinä kävi niin että tämä tuttumme ihastuy minuun ensin ja sanoi sen minulle ja alkuun minä en välittänyt siitä mittän mutta kun tämä mies lähetteli mulle viestejä niin kiinnostukseni heräsi. onneksi tajusin mitä olin tekemässä niin juttu jäi siihen että pari kertaa halasimme. mieheni tietää asian ja silloin oli aikamoiset riidat. Saimme asiat selvitettyä ja sitten elämä jatkui "normaalina". No vajaan vuoden tapahtumasta tulin raskaaksi (vahinko) mieheni olisi halunnut että teen abortin mutta minä en siihen suostunut sanoin sen miehelleni ja loppujen lopuksi hänkin sen hyväksyi. Meillä ei nykyisin ole pahemmin minkäänlaista seksi elämää ja jos on niin minä olen se joka tekee aloituksen Tuntuu että emme enää keskustele mistään. Itse koen sen niin että mies käy töissä ja tulee kotiin syömään ja olemaan tietokoneela. itse hoidan lapset ja kodin yksin. Rakastan miestäni mutta en kestä että hänestä on tullut noin välinpitämätön kaikkiin asiohin joten erokin on käynyt mielessäni. moesti tuntuu että mieskin olisi eroa miettinyt mutta ei siihen kykene kun hänen sukunsa on niin vanhollinen. Olen monesti miettinyt että onko meidän suhteella enää mitään toivoa? ja jos on niin mitä pitäisi tehdä?

 

[Mema]

Keskustelua keskustelua...
Kaikki palikat on nostettava pöydälle ja käytävä yhdessä perusteellisesti läpi. Miettikää yhdessä ääneen mitä kaikkea ero tarkottaisi.
Jutelkaa reippaasti myös seksistä.
Puhdistaa kummasti ilmapiiriä, ja selkeyttää ajatuksia jonnekin suuntaan.

Varatkaa siihen rauhallinen hetki, ilman lapsia. Ja vaikka viinilasit viereen.. Eikä toisen ajatuksista saa loukkaantua, yrittäkää ottaa asiat asioina.

 

[taustalla]

\

Minun on pakko päätä purkaamaan tätä vyyhtiä mikä mieltä painaa! Meillä on mieheni kanssa kolme lasta. Tuntuu usein että olisimme miehen kanssa vain kämppiksiä. Aloitan koko jutun alusta. Eli siis keskimmäisen ollessa alle vuoden ihastuin toiseen mieheen jooka oli tuttumme tai oikeastaan siinä kävi niin että tämä tuttumme ihastuy minuun ensin ja sanoi sen minulle ja alkuun minä en välittänyt siitä mittän mutta kun tämä mies lähetteli mulle viestejä niin kiinnostukseni heräsi. onneksi tajusin mitä olin tekemässä niin juttu jäi siihen että pari kertaa halasimme. mieheni tietää asian ja silloin oli aikamoiset riidat. Saimme asiat selvitettyä ja sitten elämä jatkui "normaalina". No vajaan vuoden tapahtumasta tulin raskaaksi (vahinko) mieheni olisi halunnut että teen abortin mutta minä en siihen suostunut sanoin sen miehelleni ja loppujen lopuksi hänkin sen hyväksyi. Meillä ei nykyisin ole pahemmin minkäänlaista seksi elämää ja jos on niin minä olen se joka tekee aloituksen Tuntuu että emme enää keskustele mistään. Itse koen sen niin että mies käy töissä ja tulee kotiin syömään ja olemaan tietokoneela. itse hoidan lapset ja kodin yksin. Rakastan miestäni mutta en kestä että hänestä on tullut noin välinpitämätön kaikkiin asiohin joten erokin on käynyt mielessäni. moesti tuntuu että mieskin olisi eroa miettinyt mutta ei siihen kykene kun hänen sukunsa on niin vanhollinen. Olen monesti miettinyt että onko meidän suhteella enää mitään toivoa? ja jos on niin mitä pitäisi tehdä?

Jos selvittäisitte vielä tuon ihastumisen, se voi kalvaa miestäsi vielä kovin eikä hän tohdi heittäytyä suhteeseenne. Jos kertoisit että se alkujaan johtui epävarmuudestasi teidän suhteeseen ja että et haikaile nytkään ketään muuta kuin miestäsi jota ikävöit kun hän on "poissaoleva"...

Kerro kuinka haluaisit teidän olevan yhdessä. Näköjään kuitenkin tiedät että miehesi kanssa on hyvä olla jos hänet vain saisi innostumaan. Yritä herätellä hänet, mutta älä syyllistä. Kerro totuudenmukaisesti ikävästäsi.

Sano miltä sinusta tuntuu mutta älä sano "kun olet tuollainen" vaan yritä puhua neutraalisti eli "kun olemme ajautuneet tähän..." Ei kannata eroa ottaa tuollaisen takia vielä, on ihan tavallista että välillä on etäisemmät välit kunhan yhteys vielä on olemassa.

Innostukaa tekemään jotain missä tiedätte olevanne hyviä, yhdessä. Synnyttäkää yhteishenki uudestaan. Lasten kautta se on helpompaa kuin lapsettomilla pareilla, eli innostukaa vaikka lastenne harrastuksista tms. ja kokekaa yhteistä ylpeyttä.

Tämä on ainakin meillä semmoinen rakkauden herättäjä. Kun tietää että lapsia ei olisi olemassa ilman meitä parina ja kun ne ovat niin ainutlaatuisen ihania (eivät tietenkään kokoaikaa, mutta ihastellaan silloin kun on aihetta ) Katsellaan ympärillemme ja nähdään kuinka onnellisia isovanhemmatkin ovat jälkikasvusta niin kummasti röyhentää rintaa.

On se parisuhde vain aika voimakas kun voi niin paljon onnea synnyttää niin monelle, vaikka henkilökohtaisia lamakausiakin tulee... Eli ei luovuteta jos on kunnollisen (ei ryyppää eikä hakkaa, rakastaa lapsia ja käy töissä yhteisen talouden eteen...) miehen saanut kotiinsa. Vaihtamalla saa vaihtelua mutta ei varmuutta. Onnea lämpimiin keskusteluihin

 

[Maura]

:hug: ihan ku eellä jo neuvvottii,keskustelkee aiojoista niijjen oikeila nimilä. Jos tuntuu ettette sua kahestaa ku riitoo aikaseks ,hankkikee ihmeessä apuja ,tutuilta jos semmosia aarteita on okta ossais olla puolueettomina kuulola tai sitte ammattiappuu. Kannattaa kyllä vaikka välilä kirveltäskii. kuitennii parisuhde on ennenkaikkee tahtolaji