Onko se niin, että nainen ei voi luoda uraa?????

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Jenni"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

"Jenni"

Vieras
Mieheni on minua vanhempi. Kymmenen vuotta sitten sovittiin, että hän voi edetä urallaan ja myöhemmin on minun vuoroni. Hoidin silloin meidän kaksi lasta ( olivat pieniä ) ja kaksi hänen lastaan kun meillä olivat. Mies teki pitkiä päiviä. Aika oli mielestäni rankkaa. Mieheni lapsi sairastui vakavasti ja se vaikutti paljon elämäämme. Lapsemme valvottivat paljon. Mieheni uran kautta olemme saaneet paljon varallisuutta, sitä en kiellä.
Nyt olisi minun vuoroni. Mieheni lapset ovat jo omillaan. Ajoittain työpäiväni venyvät. Juuri sain kuulla, että olen vain töissä! Tulin kotiin seitsemältä ja lapset olivat kavereillaan. Mies ei ollut heitä nähnyt koulun jälkeen, ei ruokkinut, ei auttanut läksyissä. Olin sanonut, että nyt on tiukka työviikko. Tämän jälkeen helpottaa. Urahaaveeni ovat kuulema joutavia. Mikä ura muka? Olen edennyt osaamisellani, mutta rahaa en tienaa niin kuin mieheni.
Mielelläni olisi nyt aikaa kantaa vastuuta perheestä, mutta ei halua. Harva mies kestää urallaan etenevää naista.
 
Sinun pitäisi kyllä keskustella vakavasti miehesi kanssa. Myös sinulla on oikeus olla töissä ja tuntea saavuttaneesi jotain myös sitä kautta, vaikka oletkin jo jotain saavuttanut äitinä ja vaimona. Ja miehesi pitäisi nähdä tämä mahdollisuutena saavuttaa jotain isänä. Hänellä olisi nyt tilaisuus luoda hyvät suhteet lapsiinsa. Se on tärkeää hänelle ja lapsille.

Minä en missään tapauksessa kuuntelisi minkäänlaista vähenksyntää mieheltäni. Älä suostu olemaan pompotettavana tai miehesi kiusattavana.
 

Similar threads

Yhteistyössä