Toggle sidebar

Onko se epänormaalia jos ei ole ystäviä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja outolintuko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
O

outolintuko

Vieras
Niin. Se kun tuntuu olevan suuri ihmettelyn aihe joillekin miehen ystäville tai miehen sisaruksille,kun minulla ei ole ystäviä enkä näe siinä mitään outoa. Ovat ehdottelemassa mistä saisin uusia tuttavuuksia ja minulla ei ole halua minnekään mennä.Kotona on hyvä olla ja ole varsin tyytyväinen elämääni kotiäitinä. Joo, olisi joskus kiva kertoa jollekin hyviä uutisia mutta en kaipaa päivittäistä kauppakäyntiä kummempaa ihmiskontaktia kahvijutustelun merkeissä.
Olenko kummajainen?
 
Ei siinä ole mitään outoa, toiset ihmiset viihtyvät itsekseen. Eikä sinun edes kannata siitä välittää mitä muut tilanteesta ajattelee, jos itse koet olevasi onnellinen ja tyytyväinen, etkä koe tarvitsevasi juuri ystävien seuraa. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja:
Miksi se on sinusta outoa jos en koe tarvitsevani? En osaa puhua asioistani kuin miehelle ja viihdy omissa oloissani.. en ole hyvä pitämään yllä ystäväsuhteita, koska puin omat asiani perhepiirissä tai itsekseni.
Click to expand...

Minusta se vaan on hieman outoa. Ei pahalla tavalla tms, mutta ei minun tietääkseni kovinkaan yleistä, enkä voisi kuvitella tilannetta omalle kohdalleni. En usko, että ihmisen on hyvä olla ihan yksin loputtomiin, ilman perheen ulkopuolista ystävyyssuhdetta.
 
Minustakin se on outoa, ei elämäänsä voi rakentaa vain yhden ihmisen, siis tässä tapauksessa oman miehen, varaan. Jos mies vaikka jättää sut, sairastuu vakavasti tai kuolee, jäät täysin yksin eikä ole ketään, kenen kanssa jakaa asioita ja puhua. Asiat saa usein kohtuuttomia mittasuhteita jos niitä jää yksin märehtimään, ei lasten kanssa voi kuitenkaan samalla tavalla asoita puida kuin aikuisen ihmisen kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anatolia:
Minusta se vaan on hieman outoa. Ei pahalla tavalla tms, mutta ei minun tietääkseni kovinkaan yleistä, enkä voisi kuvitella tilannetta omalle kohdalleni. En usko, että ihmisen on hyvä olla ihan yksin loputtomiin, ilman perheen ulkopuolista ystävyyssuhdetta.
Click to expand...

Mielenkiintoinen aihe sinäänsä. Olen aika lailla itsekseni viihtyvä ja kaipaan ainoastaan perheen lähelleni. Meillä on suht tiivis lähisuku jonka kanssa paljon tekemisissä ja tuntuisi raskaalta jos tarvisi asioitaan puida jonkun ystävän kanssa. Perheeseen menee kaikki aika, niin en ehdikään juuri muuta. Mietin kummissani vain kun muut ovat tehneet tästä ongelman ja pitävät minua masentuneena, kun en kaipaa laajaa kaveripiiriä ympärilleni.
 
kyllä minä ainakin kaipaan ystäviä, tuttavia, ihmiskontakteja.. joitain tuttuja ja luotettavia ihmisiä joiden kanssa purkaa huolia ja murheita sekä niitä ilonaiheita. onneksi niitä on mulle jonkin verran kertynyt, sillain sopivasti. tosin useamminkin haluaisin heitä nähdä..! :)
 
[QUOTE="jep";22058551]Minustakin se on outoa, ei elämäänsä voi rakentaa vain yhden ihmisen, siis tässä tapauksessa oman miehen, varaan. Jos mies vaikka jättää sut, sairastuu vakavasti tai kuolee, jäät täysin yksin eikä ole ketään, kenen kanssa jakaa asioita ja puhua. Asiat saa usein kohtuuttomia mittasuhteita jos niitä jää yksin märehtimään, ei lasten kanssa voi kuitenkaan samalla tavalla asoita puida kuin aikuisen ihmisen kanssa.[/QUOTE]

Samansuuntaisia ajatuksia pohdin minäkin. Kuten myös sitä, että aviomiehelle ei välttämättä ole aina ihan helppoa olla vaimonsa ainoa sosiaalinen suhde.
Mutta loppujen lopuksi millään muulla kuin sillä, onko ihminen itse tyytyväinen vaiko ei, ei ole merkitystä :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja:
Mielenkiintoinen aihe sinäänsä. Olen aika lailla itsekseni viihtyvä ja kaipaan ainoastaan perheen lähelleni. Meillä on suht tiivis lähisuku jonka kanssa paljon tekemisissä ja tuntuisi raskaalta jos tarvisi asioitaan puida jonkun ystävän kanssa. Perheeseen menee kaikki aika, niin en ehdikään juuri muuta. Mietin kummissani vain kun muut ovat tehneet tästä ongelman ja pitävät minua masentuneena, kun en kaipaa laajaa kaveripiiriä ympärilleni.
Click to expand...

no tuohan on ihan ymmärrettävää, jos sinulla keran paljon lähisukua on ja olet heidän kanssaan tiiviisti tekemisissä! itsellä taas ystävät ja tietysti omakin perhe korvaavat paljon tuota puuttuvaa sukua. olen adoptiolapsi ja onhan mulla periaatteessa sukua ympärilläni adoptiovanhempien kautta. mutta suku ei ole mitenkään tiivis ja läheinen, parhaat ystäväni olen saanut ihan muualta. mutta ei kai se olekaan tärkeintä, että mistä ne ystävänsä saa, kunhan niitä jossain on? :)
 
minusta ei ole outoa.....olen itse seurallinen ja saan puhua pälpättää töissä ihan tarpeeksi............
olen muuttanut isosta kaupungista pikku kaupunkiin ja käyn töissä naapuri kunnas niin kavereita/ystäviä järin ei ole.Satunnaisesti kaipaan seuraa muista aikuisista vapaa ajalla mutta poikani
koulukaverin vanhemmat ovat osittain korvanneet juttelu tuokion.Ja mieheni kanssa keskustelen
tärkeimmät.Olen kokenut kaverin petturuuden liian karvaasti joka on tehnyt minusta varovaisen
tarkkailian............
 
Alkuperäinen kirjoittaja joskus yksinäinen;22058583:
no tuohan on ihan ymmärrettävää, jos sinulla keran paljon lähisukua on ja olet heidän kanssaan tiiviisti tekemisissä!
Click to expand...

Samaa mieltä :). Ihan eri tilanne kuin se, että olisi tyystin yksin, tai ainoastaan puolisonsa varassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anatolia:
Samansuuntaisia ajatuksia pohdin minäkin. Kuten myös sitä, että aviomiehelle ei välttämättä ole aina ihan helppoa olla vaimonsa ainoa sosiaalinen suhde.
Mutta loppujen lopuksi millään muulla kuin sillä, onko ihminen itse tyytyväinen vaiko ei, ei ole merkitystä :)
Click to expand...

huomaatko itsekin, että tuollainen tilanne ei ole normaalia tai hyväksi muille, ympärilläsi oleville, niille harvoille ihmisille jotka sitten sinua kuuntelevat? tuollaisella kuormitat vain turhan paljon lähipiiriäsi. ei millään pahalla..
 
Alkuperäinen kirjoittaja joskus yksinäinen;22058601:
huomaatko itsekin, että tuollainen tilanne ei ole normaalia tai hyväksi muille, ympärilläsi oleville, niille harvoille ihmisille jotka sitten sinua kuuntelevat? tuollaisella kuormitat vain turhan paljon lähipiiriäsi. ei millään pahalla..
Click to expand...

Minäkö? Mulla on kyllä aika laaja sosiaalinen verkosto, ja olen päivittäin tekemisissä 2-3 ystävän kanssa.
 
Omista asioistani en siis täysin puhu kuin aviomiehelleni. En vain osaa puhua asioitani ulkopuolisille ja mielummin puinkin asiat yksin. Jos niin kävisi, että eroaisimme, ei elämä muuttuisi juurikaan. En ehkä pääsisi minkään vertaa puhumaan kellekään asioita, mutta ei se minua haittaisi. Lähisuvun kanssa paljon tekemisissä, mutta siis en heille asioitani kerro. Siksi muut pitävät minua hieman kahelina, kun en kaipaa ketään ihmistä jolle voisin puhua salaisiakin asioita.
Erakko olen, mutta tyytyväinen näin. Se aiheuttaa turhaa kummastusta. Onko nykymaailma sellainen, että pitää olla paljon ystäviä ja yksin asioitaan pohtivia ei tavallaan hyväksytä siihen nykynormiin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja:
Omista asioistani en siis täysin puhu kuin aviomiehelleni. En vain osaa puhua asioitani ulkopuolisille ja mielummin puinkin asiat yksin. Jos niin kävisi, että eroaisimme, ei elämä muuttuisi juurikaan. En ehkä pääsisi minkään vertaa puhumaan kellekään asioita, mutta ei se minua haittaisi. Lähisuvun kanssa paljon tekemisissä, mutta siis en heille asioitani kerro. Siksi muut pitävät minua hieman kahelina, kun en kaipaa ketään ihmistä jolle voisin puhua salaisiakin asioita.
Erakko olen, mutta tyytyväinen näin. Se aiheuttaa turhaa kummastusta. Onko nykymaailma sellainen, että pitää olla paljon ystäviä ja yksin asioitaan pohtivia ei tavallaan hyväksytä siihen nykynormiin?
Click to expand...

"En ehkä pääsisi minkään vertaa puhumaan kellekään asioita, mutta ei se minua haittaisi." Tuo on kyllä jo outoa, jos tilanne todella olisi tuo, olisi mielenterveys vaarassa. Ihminen on psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kokonaisuus, jos et puhuisi kellekään koskaan mitään, jäisi vain fyysisyys...siis kuori. Ovatko lapsenne sosiaalisia?
 
[QUOTE="jep";22058660]"En ehkä pääsisi minkään vertaa puhumaan kellekään asioita, mutta ei se minua haittaisi." Tuo on kyllä jo outoa, jos tilanne todella olisi tuo, olisi mielenterveys vaarassa. Ihminen on psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kokonaisuus, jos et puhuisi kellekään koskaan mitään, jäisi vain fyysisyys...siis kuori. Ovatko lapsenne sosiaalisia?[/QUOTE]

On toki ja kyllä minäkin puhelias olen jos puhetilanne vastaan tulee tytöpaikalla tai muualla. En vain kaipaa ihmisiä ystävien muodossa lähelleni, sillä niin kuin edellä kerroin, omista asioista puhuminen jollekin vieraalle ei ole ominaista minulle ollut koskaan. Tykkään puida asiat omalla tavallani ja näin on ollut aina, sillä minähän se omasta elämästäni olen vastuussa. Omistaudun lapsilleni ja perheelleni ja siinä meneekin jo äkkiä koko päivä :)
 
Huomaan sinussa samaa kuin itsessäni. Mitä vanhemmaksi tulen sitä paremmin viihdyn yksinäni. Henkilökohtaisia asioita puin vain itsekseni, ei siihen muita tarvita, yleensä kuuntelijasta on vain haittaa. Miehelleni kyllä kerron ajatuksistani. Enkä minä mikään mykkä hiiri ole kuitenkaan. Koen vain lähemmän ystävyyden rasitteena. Kavereita on muutama, vain yksi kenen kanssa todella viihdyn. Hän on niitä harvoja jotka ovat samalla aaltopituudella kanssani.
 
Onhan meitä ihmisiä, enempi tai vähempi erakkojakin. :)
Minäki tämmöne ystävätön...toisinaan kyllä kaipaisin ystävää, mut meneehän tää näinkin ihan ok. Väkisin en ala ystäviä hommaamaan, ei siitä mitään tuliskaan.
 
Minäkin. Olen tosi huono pitämään yllä ystävyyssuhteita. Aina ne kuivuu kasaan, en yksinkertaisesti jaksa olla yhteydessä koko ajan, tavata usein, enkä luota kovin helposti ihmisiin.
 
Itselleni on käynyt niin että muutettuani useamman kerran ovat lapsuuden/nuoruuden ystävät n. 500 km päässä.

Ja näin vanhemmiten on tullut jotenkin laiskaksi ystävystymään, työskentelen miesvaltaisella alalla eli työkavereistakaan ei oikein ole vapaa-ajankavereiksi.

Lapsen kaverien vanhemmissa on ihan kivoja tyyppejä, mutta olemme silti sellaisella hyvänpäivän tuttu asteella. Ko. vanhemmat ovat asuneet ikänsä tällä paikkakunnalla niinpä suku, sisarukset ja lapsuuskaverit ovat lähellä, tuntuu työläältä päästä siihen kuvioon sisälle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja -----:
Minäkin. Olen tosi huono pitämään yllä ystävyyssuhteita. Aina ne kuivuu kasaan, en yksinkertaisesti jaksa olla yhteydessä koko ajan, tavata usein, enkä luota kovin helposti ihmisiin.
Click to expand...

Minun ystävyyssuhteeni eivät kyllä vaadi sitä, että ollaan yhteydessä koko ajan & tavataan usein.

On muutamia ystäviä, joita näen ehkä kerran tai kahdesti vuodessa, asumme kaukana, ja emme soittele tms - mitä nyt naamakirjan kautta aika ajoin seurataan toistemme kuulumisia. Sitten kun näemme, niin tuntuu siltä, ettei oltaisi oltu erossa päivääkään, vaan jatkamme siitä mihin viimeeksi jäimme :)

On myös ollut riippakiviä, jotka soittelevat 15 kertaa päivässä, laittavat 20 tekstaria joka päivä, ja olisivat ihan alituiseen tunkemassa kylään, kärttävät tapaamista koko ajan...sellaisia en ole jaksanut, se ei ole ystävyyttä vaan omistushalua, ripustautumista, ahdistelua.
 

Similar threads

M
Onko täällä ketään äiti ihmistä jolla ei ole omaa elämää ollenkaan?
Viestiä
11
Luettu
2K
Aihe vapaa
manta
M
Y
Ystävä ei pidä yhteyttä, mitä teen?
Viestiä
20
Luettu
9K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa