Niin, mitä mieltä olette km:n kokeneet? Onko ollut vaikeuksia tavata vauvoja, ja miten olette toimineet?
Itse olen jonkin verran joustanut, heti km:n jälkeisellä viikolla kävimme urheasti ihastelemassa miehen siskon "kympin vauvaa", ja saman vauvan ja lisäksi toisen vauvan (kummivauvamme) ristiäisissä nyt huhtikuussa.
Viikko sitten komansien kavereiden vauvaa katsomassa... Se oli helpompi tapaus, koska tiedän, että ovat yrittäneet pitkään lasta, eivätkä hehkuta koko ajan vaan vauvaonneaan. (Näin se vaan on, että jotenkin sen onnen suo heille helpommin kuin näille "poksahdin tosta vaan paksuksi" tapauksille. )
Nyt sitten miehen sisko kyselee, että voisko (taas!) tulla meille kylään vauvan kanssa. Pelkkä ajatuskin ottaa päähän suoraan sanottuna. Haluaisin ottaa vapaata koko vauva-projektista, etenkin kun tässä on km:n jälkeen ollut uusia mutkia matkassa (hormonit sekaisin ym). Yrittäminen ja pettyminen kuukaudesta toiseen on välillä raskasta, ja ei se kateuskaan tätä olotilaa kovin paljon helpota. Toisten vauvat muistuttavat omasta menetyksestä ja huonosta onnesta.
Mutta mitä tehdä, tavatako hampaat irvessä miehen siskoa, jotta välit säilyisivät hyvinä? Vai keplotellako itsemme nyt tästä velvollisuudesta/ lykätä tapaamista ..ja ehkä joskus myöhemmin kertoa, että meillä oli silloin vaikeaa..? Nyt en haluaisi vielä kertoa, koska en jaksaisi puhua asiasta...Lapsettomuuden pelkopeikkokin hieman nostaa päätään, koska meillä ei vielä lapsia :-(
Itse olen jonkin verran joustanut, heti km:n jälkeisellä viikolla kävimme urheasti ihastelemassa miehen siskon "kympin vauvaa", ja saman vauvan ja lisäksi toisen vauvan (kummivauvamme) ristiäisissä nyt huhtikuussa.
Viikko sitten komansien kavereiden vauvaa katsomassa... Se oli helpompi tapaus, koska tiedän, että ovat yrittäneet pitkään lasta, eivätkä hehkuta koko ajan vaan vauvaonneaan. (Näin se vaan on, että jotenkin sen onnen suo heille helpommin kuin näille "poksahdin tosta vaan paksuksi" tapauksille. )
Nyt sitten miehen sisko kyselee, että voisko (taas!) tulla meille kylään vauvan kanssa. Pelkkä ajatuskin ottaa päähän suoraan sanottuna. Haluaisin ottaa vapaata koko vauva-projektista, etenkin kun tässä on km:n jälkeen ollut uusia mutkia matkassa (hormonit sekaisin ym). Yrittäminen ja pettyminen kuukaudesta toiseen on välillä raskasta, ja ei se kateuskaan tätä olotilaa kovin paljon helpota. Toisten vauvat muistuttavat omasta menetyksestä ja huonosta onnesta.
Mutta mitä tehdä, tavatako hampaat irvessä miehen siskoa, jotta välit säilyisivät hyvinä? Vai keplotellako itsemme nyt tästä velvollisuudesta/ lykätä tapaamista ..ja ehkä joskus myöhemmin kertoa, että meillä oli silloin vaikeaa..? Nyt en haluaisi vielä kertoa, koska en jaksaisi puhua asiasta...Lapsettomuuden pelkopeikkokin hieman nostaa päätään, koska meillä ei vielä lapsia :-(