Onko pakko olla aina niin hiton ITSEKÄS?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sutu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sutu

Vieras
Tapahtui kirpputorilla, jossa myynnissä paikan pitäjällä myös uutta tavaraa:
N. 5-6-vuotias tyttö on äitinsä kanssa katselemassa tavaroita ja tyttö alkaa rutistella sellasia pieniä sellofaanipussukoita, joissa sisällä jotain hiuskoristeita. Myyjä sanoo, ystävällisesti, vähän matkan päästä tytölle, että voisitko olla rypistelemättä niitä pussukoita, kun ne menee ruman näköisiksi. Tyttö katsoo myyjää, sitten äitiään, joka ei ole kuulevinaan ja jatkaa sitten pussukoitten ronkkimista. Myyjä katsoo epäuskoisena äitiä ja sanoo, edelleen hyvin ystävällisellä äänellä ja kohteliaasti, että anteeksi rouva, voitteko sanoa tytöllenne, ettei rutistelisi noita tuotteita (rustisteli siis monia niistä pussukoista eikä vaan hypistellyt yhtä). Äiti on pari sekuntia ihan hiljaa ja tiuskaisee sitten kiukkuisella äänellä, että älä sinä saa**anan ämmä mun lastani komentele!! Ja marssivat ulos kaupasta.

No kaiken huippu mun mielestä oli, kun kerroin tän tapauksen opiskelukavereille, niin aikas moni fiksu, koulutettu ja itsekin äiti (!) tuhahti, että no kyllä mäkin suuttuisin, jos mun lapselle tultais v**tuilemaan!!

Silleen.
 
Miksi se on niin vaikea tajuta, että toisen omaisuutta pitää kunnioittaa??? Ihan sama juttu joka paikassa nykyään: kolhitaan parkkiksella toisen auto ja häivytään paikalta, koulussa pöllitään kaverin vaate/joku tavara ja SUUTUTAAN, kun kaveri tunnistaa omansa ja sanoo siitä (tätä en oikeesti tajuu ja ei koske vaan lapsia!!), hiekkikseltä sujahtaa vahingossa muittenkin lapiot ja pikkuautot omaan tavarakoriin...
 
Jösses :o . Siis sitä äitiä, myyjää ymmärrän oikein hyvin.

Me nähtiin tiistaina Forumissa tapaus, missä äiti tuli n. 1½ v lapsensa kanssa vaatekauppaan, nosti tämän pois rattaista, lykkäsi suklaakeksin käteen, ja antoi lapsen tallustaa ympäriinsä ja kosketella vaatteita kun itse tutki alerekkejä. En todellakaan ollut ainoa joka katsoi haavi auki että mit vit....Kun myyjä sitten tuli paikalle ja sanoi tiukasti mutta asiallisesti että "etköhän sä ole jo tehnyt tarpeeksi, ota tuo lapsi rattaisiin ja poistukaa kiitos" niin äiti alkoi urputtaa jotain siitä että lapset on lapsia ja vahinkoja sattuu. Myyjä sanoi, että kiitos ja näkemiin, ja ihmetteli sitten toisen myyjän kanssa että mitä liikkuu äidin päässä kun hän lykkää suklaakeksin lapsen käteen vaatekauppaan tullessa, eikä yhtään katso mitä lapsi keksin kanssa saa aikaiseksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Viime Vuosikymmenen Melonit:
Ei tuossa mitään itsekästä ole...
Tuo kyseinen äippähän on vaan yksinkertaisesti idiootti, eikä se ole sen vika, jos on paskat geenit periny.

Näin juuri :D. Eihän se tajunnut, että tyttö teki mitään väärin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Viime Vuosikymmenen Melonit:
Ei tuossa mitään itsekästä ole...
Tuo kyseinen äippähän on vaan yksinkertaisesti idiootti, eikä se ole sen vika, jos on paskat geenit periny.

Niitä geenejä on vissiin liikkeellä reilummatkin satsit :D

Alkuperäinen kirjoittaja Viime Vuosikymmenen Melonit:
Ei tuossa mitään itsekästä ole...
Tuo kyseinen äippähän on vaan yksinkertaisesti idiootti, eikä se ole sen vika, jos on paskat geenit periny.

Se on vain ikävää että nykyään tuollainen idiotismi tuntuu olevan hyvin yleistä. :/ Kuri puuttuu ja oikeudentajua ei ole opetettu äidillekään tuollaisissa tapauksissa.

*poika hajotti kahvikannun lomalla, mutta eihän se mitään haittaa kun se ei ollut meidän....naurunräkätys päälle* :o Näin yksi äiti mulle kerran kertoi lomatapahtumista.
 
No ei tälleenkään ole lapselle musta oikein sanoa:
Lindexissa lapsi ja äiti kattoivat lastenvaate alerekkejä ja kun tyttö koski johonkin vaatteeseen äiti sanoi tytölle ettei niihin saa koskea, vain aikuiset saa koskea. Ne on aikuistenjuttuja.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Minä saattaisin sanoa noin, varsinkin jos lapsi ois esim. liannut kätensä ennen tai tietäisin, että kohta innostuu repimään vaatteita alas tms.
 
Äiti tuossa tonttu on, mutta kummaksi tää maailma on mennyt. Ei tosiaankaan mitään koko kylä kasvattaa-fiilinkiä, vieraiden lasten tekemisiin ei saa puuttua, vaikka tekisivät mitä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No ei tälleenkään ole lapselle musta oikein sanoa:
Lindexissa lapsi ja äiti kattoivat lastenvaate alerekkejä ja kun tyttö koski johonkin vaatteeseen äiti sanoi tytölle ettei niihin saa koskea, vain aikuiset saa koskea. Ne on aikuistenjuttuja.

Minä saattaisin sanoa noin, varsinkin jos lapsi ois esim. liannut kätensä ennen tai tietäisin, että kohta innostuu repimään vaatteita alas tms.

Minä myös, ja olen varmaan sanonutkin, koska tytöllä on tapana pudotella niitä lattialle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No ei tälleenkään ole lapselle musta oikein sanoa:
Lindexissa lapsi ja äiti kattoivat lastenvaate alerekkejä ja kun tyttö koski johonkin vaatteeseen äiti sanoi tytölle ettei niihin saa koskea, vain aikuiset saa koskea. Ne on aikuistenjuttuja.
meillä sanotaan:kaikkia ei tarvitse hypistellä :saint: kun en sitä itsekkään tee..edellisessä työpaikassa erään äidin lapsi repi filmirulla pakkauksia auki ja repi filmit ulos..äiti vilkaisi,mutta jatkoi vaatteiden katselua :o menin sitten kohteliaasti sanomaan,että anteeksi vaan,mutta noita pakkauksia ei saa avata,tulee kaupalle tappiota..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No ei tälleenkään ole lapselle musta oikein sanoa:
Lindexissa lapsi ja äiti kattoivat lastenvaate alerekkejä ja kun tyttö koski johonkin vaatteeseen äiti sanoi tytölle ettei niihin saa koskea, vain aikuiset saa koskea. Ne on aikuistenjuttuja.

Mun mielestä on naurettavaa tarttua johonkin sanoihin. Multa lipsahtelee vaikka minkälaisia juttuja välillä eikä se minusta ole niin vakavaa. Joskus olen saattanut noinkin sanoa.. aina ei pysty etukäteen kaikkia sanomisiaan miettimäänkään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sopraano:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
ap, hanki elämä! Jos et ollut siinä myyjänä, niin miksi veät muitten asioista herneet omaan nenään?

:o Taidat olla just tommonen ko. äiti...

Siltä vaikuttaa :) Mää kaivoin ja kaivoin eikä yhtään hernettä löytynyt, kyllä ne taitaa siellä sun nenussa olla :D

Yhteistyössä