Onko ok kymmenvuotiaan olla pylly paljaana??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja museovieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

museovieras

Vieras
Olin tänään museossa käymässä ja siellä oli noin kymmenen vuotias tyttö tunika päällään. Housuja ei ollut eikä edes pikkuhousuja! Eli takaapäin vilkkui paljas pylly. Edestä oli pidempi. Omat lapseni eivät edes suostuisi moiseen. Jos olisi minusta ollut kiinni, olisin heittänyt koko porukan ulos ja kehottanut palaamaan sitten kun on vaatteet päällä.
 
Vaikea uskoa, että olisi ollut 10. Tuossa iässä ollaan tarkkoja jo tuollaisten asioiden kanssa.
olisi noloa jos luokkakaveri näkisi.

jos oli isokokoinen pikkulapsi, mutta ei siltikään ilman housuja juosta.
oudot vanhemmat kun sallii tuon ja outo lapsi
 
Jos tunika on niin lyhyt, että takapuoli ihan selkeästi näkyy, ei minusta ole ok, olla sellaisella museossa, ei minkään ikäisen ihmisen. Kyllä pikkarit pitäisi olla. Se voiko 10v, sitten olla niin lyhyellä tunikalla jos alla on vaan pikkarit on sitten taas mielestäni makuasia. Mutta minusta julkisilla paikoilla ei kuljeta tavara tai vehkeet paljaana.
 
Mun isokokoisella 7-vuotiaalla kastui ja sotkeutui lätäkköön kaatuessa kaikki vaatteet. Likainen ja märkä mekko vaihdettiin juuri kaupasta ostettuun uuteen lyhyeen mekkoon, mutta pikkareita ei ollu toisia, joten tyttö joutui olemaan takapuoli paljaana. Käytiin vielä muutamassa kaupassa. Ei oo tietoa näkikö kukaan, ettei tytöllä oo pikkareita.
 
[QUOTE="Hei";30106795]Mun isokokoisella 7-vuotiaalla kastui ja sotkeutui lätäkköön kaatuessa kaikki vaatteet. Likainen ja märkä mekko vaihdettiin juuri kaupasta ostettuun uuteen lyhyeen mekkoon, mutta pikkareita ei ollu toisia, joten tyttö joutui olemaan takapuoli paljaana. Käytiin vielä muutamassa kaupassa. Ei oo tietoa näkikö kukaan, ettei tytöllä oo pikkareita.[/QUOTE]

hyi mä en ikinä veis pientä lasta ilman pikkareita pelkässä mekossa yhtään minnekkään. miksei voinut vaan pitää niitä märkiä sen aikaa. ja sit vielä nää mammat ihmettelee ku on kaikkia namusetiä mut itse vielä ruokkivat niiden himoa. hyi
 
Jos tunika on niin lyhyt, että takapuoli ihan selkeästi näkyy, ei minusta ole ok, olla sellaisella museossa, ei minkään ikäisen ihmisen. Kyllä pikkarit pitäisi olla. Se voiko 10v, sitten olla niin lyhyellä tunikalla jos alla on vaan pikkarit on sitten taas mielestäni makuasia. Mutta minusta julkisilla paikoilla ei kuljeta tavara tai vehkeet paljaana.

Täysin samaa mieltä. Mutta minäkin tuumaan, onko kuitenkaan ihan tuon ikäinen ollut kyseessä. Omalle tuossa iässä paljaspyllynä julkisilla paikoilla oleilu olisi ollut nolouden multihuipentuma...
 
No tämä oli paita ennemmin kuin mekko. Näkyi koko takalisto koko ajan.

Mä näin vastaavan eilen bussissa, kyse oli aikuisesta naisesta noin 50v bussissa Jyväskylässä. En kylläkään katsonut onko hällä alushousuja vai ei. Mutta kun istui tunika nousi niin että kankkua näkyi sivusta. Tunika oli edestä paljon pidempi.

Kannattaa joskus vilkaista peiliin myös takaapäin että peittääkö vaate takapuolen. Iän myötä peffa valitettavssti laskeutuu ja silloin pitää päivittää myös vaatteita jos ne ei enää peitä pakaroita.
 
[QUOTE="Hei";30106857]Ei sustakaan ois kiva olla märissä housuissa.[/QUOTE]

juu ei, mutta olisin niissä silti. meillä ei ainakaan kukaan kulje perseet paljaana muutakun omalla pihalla
 
Kyllä mä olisin pitänyt lapsellani märät pikkuhousut jalassa,meidän 2v saattaa omalla pihalla olla ilman housuja mut muuten housut jalassa! Härskiä touhua kulkea pylly paljaana...joku pedofiili muna sojossa vahtaa niin sitä iloa en niille kyllä suo!
 
Mun lapset ei oo ilman pikkareita edes kotona. Koska mun mielestä yli 2v ei tartte enää juoksennella ilman aluspöksyjä, ja sitä paitsi mua älöttää jos istuvat sohvalla yms. alapää paljaana. jos mun lapselta kastuis vaatteet niin vaikka märissä oltais sit, ei peppu paljaana.
 
[QUOTE="Hei";30106795]Mun isokokoisella 7-vuotiaalla kastui ja sotkeutui lätäkköön kaatuessa kaikki vaatteet. Likainen ja märkä mekko vaihdettiin juuri kaupasta ostettuun uuteen lyhyeen mekkoon, mutta pikkareita ei ollu toisia, joten tyttö joutui olemaan takapuoli paljaana. Käytiin vielä muutamassa kaupassa. Ei oo tietoa näkikö kukaan, ettei tytöllä oo pikkareita.[/QUOTE]

Olisi varmaan voinut tuossa tilanteessa ostaa tytölle jostain kaupasta uudet pikkarit, ettei olisi tarvinnut takapuoli paljaana pitkin kauppoja juosta?..
 
Alkuperäinen kirjoittaja äippä38;30107150:
Mun lapset ei oo ilman pikkareita edes kotona. Koska mun mielestä yli 2v ei tartte enää juoksennella ilman aluspöksyjä, ja sitä paitsi mua älöttää jos istuvat sohvalla yms. alapää paljaana. jos mun lapselta kastuis vaatteet niin vaikka märissä oltais sit, ei peppu paljaana.

Sama meillä.
 
[QUOTE="Hei";30106857]Ei sustakaan ois kiva olla märissä housuissa.[/QUOTE]

Hmmm.... Jos olisin kaupungilla niin totta vie olisin mielummin märissä housuissa kuin ilman!
 
[QUOTE="jepjep";30107180]Olisi varmaan voinut tuossa tilanteessa ostaa tytölle jostain kaupasta uudet pikkarit, ettei olisi tarvinnut takapuoli paljaana pitkin kauppoja juosta?..[/QUOTE]

Eipä käynyt mielessä. Olihan tytöllä mekko peittämässä takapuolta.
 
[QUOTE="Hei";30106795]Mun isokokoisella 7-vuotiaalla kastui ja sotkeutui lätäkköön kaatuessa kaikki vaatteet. Likainen ja märkä mekko vaihdettiin juuri kaupasta ostettuun uuteen lyhyeen mekkoon, mutta pikkareita ei ollu toisia, joten tyttö joutui olemaan takapuoli paljaana. Käytiin vielä muutamassa kaupassa. Ei oo tietoa näkikö kukaan, ettei tytöllä oo pikkareita.[/QUOTE]

Kuinka paljon täytyy pakottaa, että saa 7vuotiaan tytön kauppoihin persus paljaana.

Itselläni on nyt ekaluokan aloittava tyttö ja on niiiin noloa, jos on vähissä vaatteissa tai nyt kesällä kun sanoin, että voi vaivihkaa vaihtaa uimarannan reunalla uikkarit päälle.
sama näyttää olevan muilla tämän ikäisillä tytöillä lähipiirissä.

Oma lapseni "kuolisi" jos laittaisin kävelemään ilman housuja

Tai kehittyvätkö lapset eri tahtiin, osa juoksee ihan tuosta vain pylly paljaana taaperoiden tapaan, ilman mitään noloustunnetta.

Jos olisi ollut tuo tilanne meillä, niin olisi lähimmästä kaupasta haettu alkkarit tai legginsit vaikka sitten pieni aikuisten malli tai mitä sattuu olemaan kaupassa, niin, että oltaisiin kunnialla kotiin päästy.
tai pidetty märkiä pikkareita kotiin asti
 
Alkuperäinen kirjoittaja äippä38;30107150:
Mun lapset ei oo ilman pikkareita edes kotona. Koska mun mielestä yli 2v ei tartte enää juoksennella ilman aluspöksyjä, ja sitä paitsi mua älöttää jos istuvat sohvalla yms. alapää paljaana. jos mun lapselta kastuis vaatteet niin vaikka märissä oltais sit, ei peppu paljaana.

Ohhoh, minusta vähän erikoista. Kaksvuotias on vielä taapero. Maassa, missä on vanhat saunomisperinteet, on mun mielestä taas vähän kummallista oudoksua alastomuutta ihan noin paljoo ettei edes kotona oman perheen kesken voi hillua ilman vaatteita lainkaan. Enkä mä nyt tarkota sitä, että koko perhe hengailis kotona aina nakuna, vaan lähinnä sitä, että ei mun mielestä asiassa ole mitään ongelmaa, jos lapsi heiluu pesulta tultuaan vähän aikaan ilman vaatteita. Asia on sitte toinen, kun lapset alkaa olla semmosia teini-ikäsiä, kotona on vieraita tai ollaan kodin ulkopuolella.
 
[QUOTE="Hmm";30107375]Kuinka paljon täytyy pakottaa, että saa 7vuotiaan tytön kauppoihin persus paljaana.

Itselläni on nyt ekaluokan aloittava tyttö ja on niiiin noloa, jos on vähissä vaatteissa tai nyt kesällä kun sanoin, että voi vaivihkaa vaihtaa uimarannan reunalla uikkarit päälle.
sama näyttää olevan muilla tämän ikäisillä tytöillä lähipiirissä.

Oma lapseni "kuolisi" jos laittaisin kävelemään ilman housuja

Tai kehittyvätkö lapset eri tahtiin, osa juoksee ihan tuosta vain pylly paljaana taaperoiden tapaan, ilman mitään noloustunnetta.

Jos olisi ollut tuo tilanne meillä, niin olisi lähimmästä kaupasta haettu alkkarit tai legginsit vaikka sitten pieni aikuisten malli tai mitä sattuu olemaan kaupassa, niin, että oltaisiin kunnialla kotiin päästy.
tai pidetty märkiä pikkareita kotiin asti[/QUOTE]

Huom! Kyse on 7v lapsesta, aikuiset takapuolen paljastelijat on ihan eri asia. Tunnen paljon n. 7-vuotiaita, mutta kukaan normaalissa kodissa kasvaneista ei häpeä alastomuutta. Yhdessä perheessä lapsi on opetettu häpeilemään, kun ei saa tulla edes vanhempien kanssa saunaan, etteivät nää toisten alapäitä. Yhdessä toisessaki perheessä alettiin korotamaan yksityisyyttä lapsen ollessa vasta 4v. On siitä asti saunonut vain naisten kanssa. Ei siis ihme, että lapsista tulee epänormaalin nuorena häveliäitä.
 
[QUOTE="Hömelö";30107558]Ohhoh, minusta vähän erikoista. Kaksvuotias on vielä taapero. Maassa, missä on vanhat saunomisperinteet, on mun mielestä taas vähän kummallista oudoksua alastomuutta ihan noin paljoo ettei edes kotona oman perheen kesken voi hillua ilman vaatteita lainkaan. Enkä mä nyt tarkota sitä, että koko perhe hengailis kotona aina nakuna, vaan lähinnä sitä, että ei mun mielestä asiassa ole mitään ongelmaa, jos lapsi heiluu pesulta tultuaan vähän aikaan ilman vaatteita. Asia on sitte toinen, kun lapset alkaa olla semmosia teini-ikäsiä, kotona on vieraita tai ollaan kodin ulkopuolella.[/QUOTE]

Huoh, 2v voi oman perheen kanssa juoksennella nakuna vaikka saunan jälkeen, mutta isommat ei. Ei mua haittaa jos lapset viuhahtaa alasti hakemaan pyyhettä tai vaatteita vaihtaessaan liikkuu alasti, tarkoitan sellaista olemista että leikitään ja katotaan telkkaa tms. Mä en oikeasti ymmärrä miksi mun pitäisi opettaa lapseni hillumaan alasti, vaikka ollaankin maassa, JOSSA on vanhat saunomisperinteet. Pikkuhousuilla saa olla, paitsi jos on vieraita silloin puetaan vaatteet päälle. Mun mielestä se on kohteliasta.
 

Yhteistyössä