Onko ok evätä hiihtoloma-matka lapselta kerta hän ei ole

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja matka vai ei
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

matka vai ei

Vieras
käyttäytynyt kiltisti koko viikkona, vaikka niin piti toimia, että hän matkalle pääsee?

Ma-ti olisi ollut lapsella ja isällä hiihtolomareissu Tallinnaan.

Mutta tänään tuli itselläkin mitta täyteen tenavan tekemisiin ja sanoin hälle, että isä menee nyt yksikseen Tallinnaan + sinä jäät äidin ja vauvan kanssa tänne kotia.

Voi kyllä olla melkoiset päivät tiedossa lapsen kanssa, mutta kaipa ne silti siitä jotenkin kuluvat. Kerta ei tenava ole käyttäytymistään paremmaksi muuttunut, vaan koko viikon on jotain jäynää ja ilkeyksiä tehnyt, niin sitten on jäätävä kotiin.
 
En eväisi. Mun mielestä nuo on sellaista perustottelemattomuutta josta seurauksena on jäähyä/pelikieltoa tms. Mut en lähtisi mitään matkaa perumaan sen takia ettei heti tottele. Jostain oikeasti VAKAVASTA asiasta sen voisin tehdäkin, kuten karkaamisesta tai paikkojen tahallisesta hajottamisesta tai sellaisesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;29598727:
no on todella järkyttävä rangaistus. mutta sellaisiahan te palstamammat ootte, että mitä kauheempi rangaistus, niin sen parempi. ihan hirveitä rangaistuksia pikkujutuista.

Alatko sinäkin nyt palstamammoittelemaan tänne kirjoittavia vaikka itsekin kuuluisi tuohon naisia alentavasti kuvaavaan kategoriaan?

En ole koskaan ymmärtänyt naisia jotka ämmittelevät toisiaan.

Lisäksi, etkö osaa lukea. Täällä tähän mennessä suurin osa on kirjoittanut että rangaistus tuntuu kohtuuttomalta.
 
Menee vähän yli mielestäni. Jos sovitte lapsen kanssa jonkin tavoitejutun, että jos esim. saa viisi rastia tauluun ennen maanantaita (rasti palkinnoksi vaikka huoneen siivoamisesta, pikkusiskon kanssa leikkimisestä jne) niin pääsee mukaan.
 
Todella epämääräinen ehto matkalle tuo "pitää olla kiltisti", joten siksi rangaistuskin tuntuu mielivaltaiselta. Annoitko edes selkeää varoitusta ennen kuin matkan peruit?
 
En lähtisi matkaa perumaan siitä syystä, että lapsi ei ole ollut nätisti. Niinkuin joku mainitsikin niin ennen reissua lapsi saattaa käydä ylikierroksilla kun on jotain jännittävää tiedossa. Pienempi rangaistus voisi olla paikallaan.
 
Minusta on typerää uhkailla rangaistukselle. Fiksumpaa on käyttää porkkanaa. Luvata, että saa vaikka päättää ruokapaikan Tallinnassa. Mutta myöhäistähän tuo vähän alkaa olla jo. Todennäköisesti lapsi on jännittänyt reissua ja käyttäytynyt siksi huonosti. Minun pikkuveli oli aina ennen joulua ja lomia ihan kamala, eikä se huutaminen, rangaistukset ja muu kuritus siihen ikinä auttaneet. Opin siis jo ihan lapsuudenperheessäni, että keppi ei auta...
 
Lapsi voi myös olla väsynyt ja jännittää tulevaa matkaa ja sen takia käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Mun mielestä 9v ei ole ihan normaali, jos on viikon ihan kiltisti. Helpommalla pääset, jos päästät lapsen reissuun isän kanssa, saahan isäkin välillä osansa lapsen kanssa olemisesta. Kannattaa tosiaan miettiä positiivisia kannustimia lapselle ainaisten sanktioiden sijaan.
 
Järkky rangaistus ja epäselvää, kun käsketään olla kiltisti. En ole ikinä ymmärtänyt tuota termiä lapselle käytettävän. Lapsi jännittää ja odottaa matkaa ja jännitys monesti purkautuu levottomuutena. Kohtuuton olet.
 
Mun mielestä matkat kuuluu sarjaan "opettavaiset reissut perheen kanssa jotka tehdään joka tapauksessa" joten niiden eväämistä en käyttäisi rankaisuna. Matkat avartavat lasta, ne on tärkeitä.

Rankaisuksi perusarjen rangaistukset, porkkanakin ok.
 
Jos päätöksesi kaduttaa, voisit esim. kysyä lapselta, kuinka kovasti hän haluaa matkalle. Jos haluaa kovasti, keksit muutaman kivan asian, jolla voi vähän korvata huonoa käytöstään esim. käydä kaupassa hakemassa maitoa tai siivota jotain tai muuta vastaavaa esim. kolme ylimääräistä pikku juttua, joita ei normaalisti tee. Jos suorittaa ne, rangaistus kumoutuu. Jos ei vieläkään kiinnosta olla nätisti, olettaisin, etti matkakaan ei kiinnosta paljoa.
 
Kohtuuton rangaistus. Meillä ainakin loman odotus näkyy lapsilla usein väsymyksenä, levottomuutena ja huonona käytöksenä. Samoin tulevien reissujen jännitys näkyy yleensä pöljänä käytöksenä. Ei lapset ole mitään koneita. Kyllä meitä aikuisiakin välillä väsyttää ja kiukuttaa. Lapsilla se vain purkautuu eri tavalla. Väsymystä ja jännitystä voi siis lapsellakin ymmärtää ja miettiä yhdessä lapsen kanssa järkeviä toimintatapoja. Rangaistuksia jaettaessa on hyvä pitää kohtuus mielessä. Epäreilut, kohtuuttomat rangaistukset (kuten matkan tai synttäreiden peruminen ) aiheuttavat katkeruutta ja ne lapsi muistaa vielä aikuisenakin vääryytenä.
 
Ei ihme jos lapsi ei käyttäydy, kun ei tiedä seuraamuksia käytöksestään. Jos lapsi ei tottele, tulee rangaistus, joka toteutetaan heti eikä 15 päivä, ja seuraamukset tietenkin sellaisia että ne toteutetaan ja sillä hyvä. Jos halutaan lasta palkita matkalla, siihen annetaan ehdot. Kun olet ollut tappelematta siskon kanssa vaikkapa nyt päivän, eli mikäongelma sitten onkin, saa tarran ja niiin ja niin monta tarraa ja saa palkinnoksi matkan.
 
Mielestäni on liian kova rangaistus. Etenkin jos perheessä on tuoreehko vauva niin pojalle tekisi varmaan hyvää yhteinen matka isänsä kanssa, oikein kunnolla laatuaikaa. Jos olisitte jo etukäteen laittaneet matkalle ehdoksi hyvän käytöksen ja laskeneet vaikka pisteitä jotka lisää tai vähentää oikeutta päästä matkalle, voisi reissusta pois jääminen olla ok. Mutta ei missään nimessä noin vaan äkkiseltään kiellettynä. Voihan poikaa jännittää reissu ja siksikin on levoton.
 
Kaikki mitä ajattelin asiasta on jo sanottu, mutta kertauksen vuoksi; kyyyllä, on kohtuutonta vaatia lasta olemaan 'kiltti' ja kun hän tekee jäynää eikä kykene itsehillintään menettää sillä verukkeella matkan. Mulle tuli vaan mieleen, et mahdatko sä itse jotenkin pelätä laittaa lasta reissuun....?
 

Yhteistyössä