onko oikeus olla pettynyt? (turha)

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Jos kutsun lapsen syntymäpäiville vieraita kello se ja se niin onko minulla oikeus olla hiukkasen pettynyt jos toinen puoli vieraista ilmoittaa tulevansa pari tuntia aikaisemmin? Kyseessä on 1v synttärit ja minä henkilökohtaisesti haluaisin päästä yhdillä kakkukahveilla ja lisäksi olisi minusta kaikkia vieraita kohtaan reilua että he näkevät kun sankari eka kertaa syö kakkua ja puhaltaa kynttilän. Niin ja eihän siinä mitään jos tästä olisi ilmoitettu vaikka viikkoa aikasemmin niin olisin voinut aikaistaa niitä kaikille, mutta ilmoitettiin vasta edellis iltana. Toiset vieraat tulevat vähän kauempaa ja ei minusta ole reilua, että täällä on kakut syöty jo etukäteen ja kynttilät puhallettu. Tai soittelen näille sovittuun aikaan tuleville, että tulkaa sittenkin aikaisemmin. Olen hiukan suivaantunut ja mieheni mielestä minulla ei tähän ole oikeutta.
 
-
On oikeus.
Juhliin tullaan silloin kun on kutsuttu. Ainakin kysytään, että sopiiko muu aika, eikä ilmoiteta että tullaan aiemmin.
Aloita tarjoilu vasta sitten kun on se aika jonka kutsussa ilmoitit.
 
ap
Siis tulisivat aikaisemmin, että pääsevät aikasemmin lähtemään. Eihän siinä mitään jos tulisivat muuten vaan. Ymmärrän toki sen, että heilläkin on ajomatkaa jonkin verran, mutta jos olisin tiennyt aikaisemmin, että sovittu kellon aika ei ole heille paras mahdollinen niin olisin voinut järjestää synttärit kaikille aikaisemmin. Tästä johtuen joudun järjestämään kahdet kahvitukset ja tosiaan ne sovittuun aikaan tulevat saavat sitten jo puoliksi syötyä kakkua ja kynttilätkin on puhallettu. Ellen saa heitä kiinni ja tulemaan aikasemmin myöskin. (kutsut on lähetetty 2vko sitten)
 
vieras
juu en kyllä tykkäis, jos vieraat vaan ILMOITTAIS tulevansa aiemmin kuin on kutsuttu. Eri asia on jos kysyy, sopiiko, ja se on isäntäväelle ok. sanoisin että muksu nukkuu päikkäreitä tms juuri silloiin, että toivoisin että kaikki tulisivat samaan aikaan, mainitsemistasi syistä...
 
,,,
Todellakin on oikeus! Juhliin tullaan silloin kun on kutsuttu. Jos osan vieraista nyt välttämättä on pakko tulla aikaisemmin (ja sinulle sopii) niin tarjoilu sitten kun kaikki paikalla!
 
soluttautuja
En mie tuosta loukkaantus. Meillä kutsutaan aina vieraat esim. klo 12 eteenpäin ja osa tulee heti klo 12 ja osa vasta klo 18. Minusta noin on hyvä, pääsee seurustelmaan kaikkien viereiden kanssa kunnolla, eikä kaikki kuitenkaan mahtus kerralla kahvipöytään.
 

Yhteistyössä