Onko normaalia (kuten olen lukenut), että noin puoli vuotta lapsen synnyttyä parisuhde on kriisissä?

[Mansikka]

Meillä 7kk ikäinen vauva ja parisuhteemme on ollut mielestäni kriisissä jo jonkin aikaa... Miehen mielestä kaikki on ok, eikä hän halua keskustella asiasta...

Mutta ei minusta ole ok, että riitelemme joka päivä. Ei mitään isoja riitoja vaan semmoista pikku nalkutusta ja mäkätystä jne... Enkä se ole vain minä joka nalkutan ja jäkätän, vaan myös mies!

Minua ärsyttää, kun mies ei osallistu lapsen hoitoon muuta kuin pakon edessä. Saattaa hän leikkiä lapsen kanssa joskus, mutta kaikkeen muuhun häntä pitää erikseen käskeä. ja se tuntuu tavattoman turhauttavalta. "Voisitko vaihtaa vaipan?" "Syöttäisitkö vauvan?" "Menetkö tekemään iltapesut?" "Voitko viedä lapsen nukkumaan?" Mikään ei tapahdu käskemättä -muuta kuin joskus todella harvoin. Tai silloin kun minulla on jotain muuta tärkeää tekemistä, esim. siivousta, pyykkäämistä tai jos käyn suihkussa. Mutta jos olen "vapaa", mies tyrkkää vauvan heti minulle, "kun sulla ei kerta ole muuta tekemistä".... RAIVOSTUTTAVAA!

Vauva onkin minun perääni. Ei esim. jää illalla sänkyyn nukkumaan, jos isä vie hänet. Ehkä siksi miehelle onkin tullut "kammo" lapsen hoitoa kohtaan. Kun hän ei osaa rauhoitella itkevää lasta tms...

Mies puolestaan valittaa minulle, jos en ole päivän aikana ehtinyt (tai jaksanut) siivota tai tehdä muita kotitöitä. Jos satun istumaan tietokoneella hänen tullessaan kotiin, olen laiminlyönyt lapsen (vaikka lapsi olisi päiväunilla!) . Jos haluan lähteä vaikka edes kauppaan yksin, mies kiirehtii "älä sitten viivy kauan".

Mies kyllä menee menoihinsa. Esim. saunaillat, kaveriporukan reissut yms... Ja on siitäkin asiasta sitten riita saatu aikaiseksi...

Olen vihainen, kun mies ei ole paljonkaan kotona meidän kanssamme, mutta toisaalta taas äsyttää, jos hän vapaalla pyörii kotona eikä tee mitään! Olisi ihana edes yhtenä aamuna nukkua pitkään ja mies hoitaisi lapsen... Mutta ei onnistu. Jos saan pakotettua miehen nousemaan ylös aamupuuron keittoon, tulee hän pian huutelemaan ja kyselemään ohjeita mitä seuraavaksi pitää tehdä... Rasittavaa, kun mitään ei osata itse!

Myös keskinäinen läheisyytemme on aivan nollassa. Se kai on ymmärrettävääkin, kun talossa on lapsi, ettei voida enää kiehnätä kaksin.... Mutta en minä ihan näin totaalista tunteettomuutta odottanut....

Meillä on myös ongelmana, etten tule oikein toimeen miehen perheen kanssa. Ja varsinkin nyt lapsen synnyttyä siitä on tullut oikea ongelma, kun en haluaisi vierailla anoppilassa niin usein, kun mies haluaisi (ja he eivät jostain syystä voi tulla muka meille vierailulle, mikä olisi mielestäni parempi) ... Ja mies kostoksi vaatii, etteivät minunkaan vanhampani tai sisarukseni saa nähdä vauvaamme. Monesti riidellessä sorrumme puolin ja toisin haukkumaan toisen perhettä.

Taloudellinen tilanteemme on aika tiukka. Iso velka otettiin ja omakotitalossa on enemmän menoja kuin osasimme kuvitella... Auto reistailee eikä ole varaa korjata. Remonttia pitäisi tehdä talossakin.

Mies vaatii, että palaan kesken jääneiden opintojeni pariin ensi syksynä. Minä en haluaisi jättää vuoden ikäistä lasta vielä hoitoon. Tästäkin on tullut riitoja.

En tiedä miten tässä saisi asiat selviksi ja pois tämän painostavan pattitilanteen. Ja kaikille hyvän mielen ja sovun. Nyt tuntuu, että välillä kaikki toisessa ärsyttää. Olen huolissani siitäkin, miten riitelymme vaikuttaa lapseen...

Kiitos, jos joku jaksoi lukea tämän valitusvirren.... Osaako kukaan auttaa?

 

[Aniida]

anteeksi että sanon näin, mutta mies on hölmö. se lapsi on teidän yhteinen ja kai sitä alkaa nainen nalkuttamaan jos toinen ei tee mitään.

Meille ainakin oli toi eka puoltoista vuotta sellasta kriisin aikaa parisuhteessa: oltiin väsyneitä, ei ollut tottunut siihen ettei olekkaan yhtäkkiä omaa aikaa jne, mutta MUN MIES AUTTOI KAIKESSA ihan kaikessa pyytämättä ja silti oli välillä riitaa ja nalkutusta puolin sun toisin.

Halauksia sulle ja muista että se lapsi ON MYÖS SUN MIEHESI LAPSI eikä sinun tarvitse tehdä yksin kaikkea. en oikein osaa auttaa muuten, mutta kyllä musta on sun miehesi kasvun paikka, eiköhän sunkin "nalkutus" lopu jos työt jaetaan.

Mitäs jos ehdotat tosiaan jotain työnjakoa: että esim aina ilallla mies vaihtaa vaipan kun sä teet sen päivällä, tai että vuoroilloin toinen tekee kotityöt (imurointi, tiskit jne) ja toinen hoitaa lapsen tarpeet (vaipanvaihto, syötto jne) TASAPUOLISUUDEN NIMISSÄ.

tai sitte ehdotat että kirjaatte esim kahden kolmen viikon ajalta kotityöt kuimmankin osalta ja tarkastelette listaa sitten jälkeenpäin, että kuka tekee mitäkin.

Ja muista sanoa että päivä vauvan kanssa on työpäivä, yhdessä iltasin ja viikonloppusin hoidetaan siivoushommat ja piste.

 

[SK]

Kokemukseni mukaan parisuhde on kriisissä puoli vuosikymmentä lapsen synnyttyä.

 

[ninaTT]

Tuo on tietääkseni tosi normaalia, ainaki mitä muiden tilanteita katsellut vierestä. Mitään yksinkertaista lääkettä tuskin on. Yritä pitää mielessä, että tilanne paranee varmasti jo muutaman kuukauden päästä! Laps on semmosessa iässä missä uutuudenviehätys on vanhemmilta jo kadonnu, mutta vauva on hirveän vaativa ja tarvitsee jatkuvaa hoitoa. Silloin jää vähemmän aikaa ja energiaa toisillenne. Miehillä saattaa helposti tulla semmonen olo ettei he osaa hoitaa lasta, mut heti ku laps alkaa puhumaan ja konttaamaan, kommunikoimaan yms. paranee tilanne huomattavasti. Sit se voi jo alkaa omatoimisemmin hoitamaan sitä.

Joskus olis sunkin hyvä päästä ulos ja jättää mies ja lapsi kahdestaan, ja toisaalta teille vois tehdä hyvää se, että lapsi jäis jonkun luotettavan lapsenvahdin luokse muutamaks tunniks ja pääsisitte yhdessä tekemään jotain. Miten olis jos mies menis anoppilaan lapsen kanssa kahdestaan? Saisit sinäki oltua yksin välillä. Kuinka kaukana anoppi asuu? Voisko just heille jättää vauvan muutamaks tunniks että voisitte viettää aikaa yhdessä? Sillon miehen perhe sais nähdä vauvaanne ja miestäsi, mutta sinun ei tarvitsisi olla aina mukana. Samalla mies oppis hoitamaan lasta itsenäisesti. Uskon, että hänellä on usein paineita sinun edessäsi hoitaa lastanne, koska "tietää" sinun osaavan "paremmin".

Pidä kovaa kiinni siitä ajatuksesta että kaikki tämä menee ohi. Olette päättäneet olla yhdessä, joten pidä päätöksestä kiinni nyt. Tulet mitä luultavemmin olemaan tyytyväinen myöhemmin jos nyt jaksat vaikeita aikoja.

 

[Orion-]

Kun sulla oli noin selkeä tuo teksti, sai hyvän kuvan että mistä kiikastaa, niin suosittelisin että näytät sen miehelles. Jos ei vaan oikeesti oo tajunnu sitä miten erilailla sinä asiasta ajattelet..?

 

[Aniida]

Taloudellinen tilanteemme on aika tiukka. Iso velka otettiin ja omakotitalossa on enemmän menoja kuin osasimme kuvitella... Auto reistailee eikä ole varaa korjata. Remonttia pitäisi tehdä talossakin.

Mies vaatii, että palaan kesken jääneiden opintojeni pariin ensi syksynä. Minä en haluaisi jättää vuoden ikäistä lasta vielä hoitoon. Tästäkin on tullut riitoja.

vielä tästä: mun ja mieheni motto on se että aina pitää olla rahaa elämiseen ja hauskuuteen. Onko asuminen hienossa talossa niin tärkeää että sitten pitää riidellä rahasta? me ollaan tehty omat asumispäätökset sen mukaan että aina jää kuukaudessa ylimääräistä rahaa, haluttais mekin omakotitalo tai edes rivari jossa olis yks huone enemmän kun nyt, mutta tiedetään (koska molempien vanhemmat on aikanaan laittanut itsensä liian tiukille asumismuodon takia) ettei haluta riidellä rahasta. Kaikilla on mukavampaa kun voi joskus matkustaa tai ostaa uudet rintaliivit tai playstationpelin tms. Mustab kannattaa aina miettiä että onko asunto sitten se elämä? eikö se elämä ole jotain ihan muuta kuin hieno asunto?

Lisäks jos susta tuntuue ttä vuoden ikäistä ei voi vielä viedä hoitoon (itse vein) niin sitten et vie. Kukaan ei voi toista pakottaa tollaseen ratkaisuun ja ehkäpä se kertoo juuri siitä ettei miehesi paljon tiedä lapsen kanssa olosta jos vaatii tollasta sulta.

Ja noista miehen menoista, niin meillä on selölainen sopppari miehen kanssa (oikeestaan siitä ei ole sovittu vaan niin se vaan menee, mutta toimis varmaan sopimuksenakin) että kumpikin voi käy jos haluaa kerran kuukadessa ilman toista jossain omassa ylimääräisessä menossa (kaljalla, syömässä tai leffassa ystävien kanssa, lätkämatsissa jne) ja sillon toinen katsoo lasta ja kerran kahdessa kuuakudessa lähdetään kahdestaan johonkin.

auttoko nää?

 

[Pamppelsson]

En osaa sanoa, exän kanssa erottiin kun tyttö oli 5,5kk
Ja nyt en tiedä, ei ole vielä kriisiä näkynyt nykyisen miehen kanssa, enkä usko et meille voisi tullakaan ainakaan jos asiat jatkuu niin kun nyt. Mies osallistuu niin kotitöihin kun lastenhoitoon, meillä on kahdenkeskistä aikaa käytännössä aina kun halutaan jne.
Eli en osaa kyllä sanoa, nota parisuhteen kriisejä kun tulee ja menee.

 

[vv]

Huh huh

Pitäisikö miehesi vilkaista peiliin, edes kerran ja antaa myös sinulle sitä omaa aikaa, eikä käyttäytyä kuin pikku kakara, vaatien että sinä tekisit kaiken.

Meillä ei todellakaan ollut tuollaista ensimmäisen, eikä toisen lapsen jälkeenkään vielä, vaikka syntyivät pienellä ikä erolla.

 

[Vieras]

Äijäs on täysin PASKA JÄTKÄ. Jätä tollanen hyypiö heti. Pidät talon ittelläs (pane eksä maksamaan se) ja otat kunnon elarit. Sitten elämä hymyilee

 

[tere]

Miksi pitäisi heti lyödä hanskat tiskiin? Voin omasta kokemuksestani (4 lasta) sanoa, että lapsi pistää aina parisuhteen koetukselle. Minusta ainoa oikea lääke on se, että keskustelette kunnolla asiasta ja tosi hyvä oli ehdotus, että näytät miehellesi kirjoittamasi tekstin. Ehkä hän vain ei ole tajunnut miltä sinusta tuntuu. Meillä on yli kymmen vuotinen avioliitto takana ja liuta lapsia ja ollaan yhdessä koettu nousut ja laskut ja niitä on setvitty yhdessä ja erikseen (kavereiden kanssa) ja nyt voin sanoa, että kahden lapsen jälkeen tilanne helpottui ja kolmas ja neljäs lapsi olivat molemmille jo suuri ilo eivätkä enää rasite. Kyllä se tuosta jos vaan molemmilla on siihen halua. Ja muuten.... rahaa ei voi koskaan olla liikaa... pitää vain tehdä se päätös, että yhdessä ollaan tässä suossa ja sieltä noustaan... ainakin joskus.

Äijäs on täysin PASKA JÄTKÄ. Jätä tollanen hyypiö heti. Pidät talon ittelläs (pane eksä maksamaan se) ja otat kunnon elarit. Sitten elämä hymyilee

 

[vieras]

On kai se normaalia että parisuhdekriisi voi tulla missä vaiheessa vaan.

 

[Saapasjalkakissa]

Mun mies on tajunnu vasta nyt kun neljäs lapsi synty että miten lapsen kanssa pitää olla ja mitä se kotona olo on... Ensimmäinen lapsi tää joka ei ehkä ala vierastamaan omaa isäänsä... huom ehkä...
Edelleen mies menee miten meinaa ja minä oon lasten kanssa kotona... Se nyt vaan jäi semmoseks... Kyllä se lasten kanssa on jos erikseen pyydän, vaan eipä mulla oo oikeen mitään paikkaa mihin menis sitten yksin...
Semmosta se nyt vaan on... sun pitää sanoa se sun miehelle ihan suoraan...

 

[no]

eihän hyvänen aika missään voida määritellä, miten ihmisten parisuhteet menevät! kun asiat aina puhuu auki, ei tarvi kriiseillä.

 

[eronnut]

no me erottiin kun lapsi oli 6 kk. Mies kun meinasi, ettei tunteita ole ollut puolin eikä toisin. Eikä tietysti huonon itsetunnon omaavana ymmärtänyt kun ehdotin josko asioista puhuttaisiin, meinasi vain, että kummeneeko ne sillä. Että onhan näitä pikku poikia olemassa.

 

[Taevahan Tosi]

Meillä se kriisi ennätti alkaa jo ennen lapsen syntymää.

 

[heinoska]

meillä pahin kriisi alkoi kun kakkonen oli parin kuukauden... ja vieläkin parisuhde on jotain muuta kun pitäis. vauva on nyt vajaa 6kk. me käytiin terapiassakin, muttei se tuota jässikkää auttanut, kun ei syyt hänen puoleltaan auennut yhtään. tahtoa tämä vaatii ja ehkä joskus vielä se aurinkokin paistaa tänne risukasaan. auttaa en osaa, mutta lohduttaa voin, että aika yleistä tuntuu olevan. aika tekee tehtävänsä suuntaan tai toiseen ja ratkaisujen aika on vasta myöhemmin! huolehdi itsestäsi ja pidä puolesi!!! mies seuraa sinua, jos haluaa!

 

[Raivotar]

En ihan koko juttuasi lukenut, mutta ainakin meillä kriisi alkoi heti lapsen synnyttyä eikä ole vieläkään "normalisoitunut", vaikka lapsi on jo 2,5-vuotias.

 

[hannamaria]

Meillä suhde jotenkin läheni ja syveni lapsen synnyttyä. Ei ole ollut mitään kriisiä, lapsi nyt 9kk. Ihan normaalia elämää, samat nalkutuksen aiheet kuin ennenkin. "taas sun sukat on pyykkikorin vieressä eikä korissa", tai "taas on eteisen lattia imuroimatta" Noin pienihän kulkee helposti kantoliinassa, ei ole tarvinnut jättää mitään "kivaa" tekemättä lapsen vuoksi. Toistan itseäni, mutta sanon tähänkin ketjuun: Lapsi ei ole kotityö vaan rakas perheenjäsen.

 

[vieras]

Eroja tapahtuu eniten toisen lapsen jälkeen.
Tuo aika on yleensä vielä auvoista, kun on vain yksi pieni lapsi.