A
"apua"
Vieras
Olin eilen koko päivän varattuna töissä. Työssäni vastaanotan asiakkaita ja palaveeraan hyvin paljon. Työhön liittyy iso vastuu, ja pitäisi saada keskittyä. Aikatauluni on usein niin kiireinen, että en ehdi kunnolla taukoja pitää työpäivän aikana. Äitini tietää ja ymmärtää kaiken tämän.
Äitini soitti puhelimeeni eilisaamuna 3 kertaa 10 min välein. Koska olin palaverissa, en voinut vastata. Lähetin hälle kesken palaverin viestin, jossa kysyin, onko jotain sattunut ja etten voi nyt puhua. Tähän hän vastasi, pyytämällä soittamaan heti kun voin.
Soitin hetken päästä viesistä takaisin ja kävi ilmi, että asia koski jotain ei kiireellistä kauppareissua. Ei onnettumuutta. Ei hätää. Sanoin ihan ystävällisesti, että en ehdi puhua, ja että soitan töiden jälkeen. Kun sitten illalla soitin, äiti oli selvästi tuohtunut ja hyvin niukkasanainen eikä hän halunnut jatkaa puhelua.
Olen huomannut äidissäni todella outoa hätäisyyttä, malttamattomuutta ja rähjähdysmäisesti kasvavaa itsekeskeisyyttä. Eilen taas heräsin ajattelemaan asiaa tuon puheluepisodin jälkeen.
Äitini huolestuttaa nykyisin toisia oudoilla edesottamuksillaan ja asettuu mielellään uhrin asemaan. Äiti puhuu myös paljon toisista pahaa, totuus ja taru sekoittuvat. Kun hänelle huomauttaa omien pahojen ajatusten ja oletusten puhumisesta totena, hän suuttuu ja haluaa lopettaa heti keskustelun. Hän ei ikinä myönnä pahoja puheitaan (ne kuulemma voivat ihan hyvin olla myös totta), ja hänellä on mielestään oikeus lausua kauheita epätosia asioita muista ihmisistä arvailuinaan.
Onko tämä normaalia? Voiko äidilläni olla jokin alkava dementia?
Äitini soitti puhelimeeni eilisaamuna 3 kertaa 10 min välein. Koska olin palaverissa, en voinut vastata. Lähetin hälle kesken palaverin viestin, jossa kysyin, onko jotain sattunut ja etten voi nyt puhua. Tähän hän vastasi, pyytämällä soittamaan heti kun voin.
Soitin hetken päästä viesistä takaisin ja kävi ilmi, että asia koski jotain ei kiireellistä kauppareissua. Ei onnettumuutta. Ei hätää. Sanoin ihan ystävällisesti, että en ehdi puhua, ja että soitan töiden jälkeen. Kun sitten illalla soitin, äiti oli selvästi tuohtunut ja hyvin niukkasanainen eikä hän halunnut jatkaa puhelua.
Olen huomannut äidissäni todella outoa hätäisyyttä, malttamattomuutta ja rähjähdysmäisesti kasvavaa itsekeskeisyyttä. Eilen taas heräsin ajattelemaan asiaa tuon puheluepisodin jälkeen.
Äitini huolestuttaa nykyisin toisia oudoilla edesottamuksillaan ja asettuu mielellään uhrin asemaan. Äiti puhuu myös paljon toisista pahaa, totuus ja taru sekoittuvat. Kun hänelle huomauttaa omien pahojen ajatusten ja oletusten puhumisesta totena, hän suuttuu ja haluaa lopettaa heti keskustelun. Hän ei ikinä myönnä pahoja puheitaan (ne kuulemma voivat ihan hyvin olla myös totta), ja hänellä on mielestään oikeus lausua kauheita epätosia asioita muista ihmisistä arvailuinaan.
Onko tämä normaalia? Voiko äidilläni olla jokin alkava dementia?
