Onko muuten lyijy- vai teräshaulit parempia metsästyksessä?

Vapakalastajilta päätyy jokiin ja järviin lyijyä hirveitä määriä. Käyttävät lyijypainoja. Lohijokien pohjissa paljon lyijyä. Sukellusseura oli erään artikkelin mukaan kerännyt niitä Torniojoesta huomattavia määriä.
Veteen päätyvä lyijy on ongelma, oli se peräisin sitten sorsastajan hauleista tai koskikalastajan pohjaan jäävistä lyijypainoista. Onneksi monissa koskikalastuskohteissa on lyijypainojen käyttöä nykyisin rajoitettu tai kielletty.
Ongelma on tietenkin valvonta, ihan niinkuin sorsastajien kohdallakin.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Mutta se jää luontoon ja lyijy on myrkyllistä.
Tosiasiassa lyijy myrkyttää lihan. Roomalaiset kuolivat sukupuuttoon koska joivat lyijyisostä astioista. Lyijy kertyy elimistöön ja aiheuttaa lyijydementian, aivot käytännössä peittyvät lyijykalvolla ja äly surkastuu. Tila aiheuttaa kuoleman
Suomessa tiedetty pitkään että lyijy suuri syy dementian yleisyyteen. Tämä nähty täysin suorana yhteytensä metsästäjien ja riistaruokaa syöneiden suurempana alttiutena sairastua.
Osuessaan lihaan lyijy hajoaa haavakanavan seinustoihin kovassa kuumuudessa. Lihaan jää paljon lyijyä. Samoin tyypillistä että vaikkapa jänispaistia syödessä nielaisi pari lyijyhaulia. Lyijy ei lähde pois elimistöstä vaan kertyy koko elämän ajan ja rikastuu hermosoluihin ja aivoihin, myös selkäydin kanavan nesteeseen.
Joutsenet ja muut vesilinnut nokkivat pohjasta pikkukiviä kivipiiraansa ja saivat myös lyijyhaulia nokittua. Tuollaiset lyijyä nielleet joutsenet törmäilee tuulimyllyihin ja rakennuksiin tai alkavat uida tarkoituksetonta ympyrää. Usein jäivät myös lyijystä seonneet sorsat metsästäjien saaliiksi jolloin lyijy edelleen kumuloitui ihmisten elimistöön!
Onneksi lyijyhaulet nykyään kiellettyjä!
N34, koko elämänsä paljon riistaruokaa syönyt (ja edelleen syövä)
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti ja m1es

Hieno viesti, alle 35-vuotias nainen vastasi palstan "setämiehen" aloitukseen. (y)(y)(y)
 
Lyijyhaulit eivät ole kiellettyjä.
 
Kiitos asiantuntevasta viestistä.❤
 
Me ammutaan paljon mökillä tarkkuutta ja ne keräytyy suoraan meijjän itse kyhäiltyyn lyijyansaan.

Tällaisessa hupiammunnassakin tulis kaikkien tarkkaan katsoa, että siivotaan ne roskat pois. Oli vesistöä lähellä tai ei.👍
 
vierailija
Vapakalastajilta päätyy jokiin ja järviin lyijyä hirveitä määriä. Käyttävät lyijypainoja. Lohijokien pohjissa paljon lyijyä. Sukellusseura oli erään artikkelin mukaan kerännyt niitä Torniojoesta huomattavia määriä.
Osoitus ihmisen tyhmyydestä kun myrkkyä saa kylvää monin tavoin luontoon.

Järkyttävintä on kun luomupelloiile kylvetään sitä suuria määriä kyyhkymetsästyksen aikaan. Herneviljely on edellytys vuorovuosin ja silloin se varsinkin tapahtuu.
 
vierailija
Tosiasiassa lyijy myrkyttää lihan. Roomalaiset kuolivat sukupuuttoon koska joivat lyijyisostä astioista. Lyijy kertyy elimistöön ja aiheuttaa lyijydementian, aivot käytännössä peittyvät lyijykalvolla ja äly surkastuu. Tila aiheuttaa kuoleman
Suomessa tiedetty pitkään että lyijy suuri syy dementian yleisyyteen. Tämä nähty täysin suorana yhteytensä metsästäjien ja riistaruokaa syöneiden suurempana alttiutena sairastua.
Osuessaan lihaan lyijy hajoaa haavakanavan seinustoihin kovassa kuumuudessa. Lihaan jää paljon lyijyä. Samoin tyypillistä että vaikkapa jänispaistia syödessä nielaisi pari lyijyhaulia. Lyijy ei lähde pois elimistöstä vaan kertyy koko elämän ajan ja rikastuu hermosoluihin ja aivoihin, myös selkäydin kanavan nesteeseen.
Joutsenet ja muut vesilinnut nokkivat pohjasta pikkukiviä kivipiiraansa ja saivat myös lyijyhaulia nokittua. Tuollaiset lyijyä nielleet joutsenet törmäilee tuulimyllyihin ja rakennuksiin tai alkavat uida tarkoituksetonta ympyrää. Usein jäivät myös lyijystä seonneet sorsat metsästäjien saaliiksi jolloin lyijy edelleen kumuloitui ihmisten elimistöön!
Onneksi lyijyhaulet nykyään kiellettyjä!
N34, koko elämänsä paljon riistaruokaa syönyt (ja edelleen syövä)
Tuulimyllytörmäykset ei johdu yksinomaan lyijystä, linnut eivät vaan tajua lapojen kärkien suurta nopeutta. Vrt kotkia kuolee aika paljon niihin ympäri maailmaa.

Hämmästyttää tuo itsetuhoisuutesi, tiedät vakavat riskit mutta silti syöt hauleilla myrkytettyä lihaa. Vai vaan muilla aseilla tapettua?
 
Tuulivoimaloiden lapojen maalaaminen mustaksi tavanomaisen valkoisen sijaan vähentää lintukuolemia 70% ja kotkien kohdalla lähes täydellisesti. Norjassa tutkittu asia. Tuulivoimaloiden lupaehtoihin pitäisi pikimmiten saada määräys lapojen mustasta väristä.
 
Yhteistyössä