Onko mun mies jättämässä minut?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Jaana"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

"Jaana"

Vieras
Ollaan miehen kanssa tosi hyvä tiimi ja tyttömme on meille kaikki kaikessa. Kuitenkin on sellaiset puoli vuotta ollut sellainen tunne, että meillä ei ole parisuhdetta. Ihan jo fyysinen puoli tosi nihkeää ja nyt ei moneen kuukauteen ole ollut muuta kuin ehkä suukko huikattu ohi mennessä. Sen lisäksi mies on muuttanut rutiinejaan. mm. vie työpaidat pesulaan, kasvattanut entisestä siilistä siistin kampauksen, jonka aluksi minä muotoilin hänelle joka aamu, kunnes halusi itse opetella sen, jos en muka aina ehdi?!? Lisäksi osti toukokuussa kuntosalijäsenyyden ja siihen personal trainertunteja.

En osaa päättää onko kyse a. haluaa ottaa oman elämän haltuun ja olla huolitellumpi b. on tavannut jonkun tai haluaa muutosta ja parantaa "markkina-arvoaan.

En ole asiaa ottanut puheeksi, kun tuntuisi niin hölmältä alkaa mahdollisesti ihan turhasta haastamaan toista.
 
Virkistä parisuhdettanne, se kipinä hukkuu helposti arkeen.

Vie miehesi viikon matkalle etelään, lapsi mummolaan.
Siellä juttelette, juhlitte, relaatte ja paneskelette.

Eiköhän se aiempi parisuhde muistu mieleen, meillä ainakin tekee ihmeitä ja jaksaa taas jonkun aikaa sitä arkeakin.
 
Joku ikäkriisi? Vanheneminen pelottaa ja haluaa huolehtia ulkonäöstään ja terveydestään? Aikuistunut?

Kannattaa opetella puhumaan tai olette kohta kämppiksiä joilla on yhteistä vain lapset ja sama osoite.
 
Vie työpaidat pesulaan? Eli käy töiden jälkeen tapaamassa toista naista eikä voi tuoda paitoja kotiin pestäväksi koska tuoksuvat vieraalle naiselle? Mulla ainakin alkaisi hälytyskelot soimaan..
 
[QUOTE="vieras";26631625]Virkistä parisuhdettanne, se kipinä hukkuu helposti arkeen.

Vie miehesi viikon matkalle etelään, lapsi mummolaan.
Siellä juttelette, juhlitte, relaatte ja paneskelette.

Eiköhän se aiempi parisuhde muistu mieleen, meillä ainakin tekee ihmeitä ja jaksaa taas jonkun aikaa sitä arkeakin.[/QUOTE]

Mies ei halua. Tytön alkuvuodet kinusin, että annetaan mummille hoitoon ja mennään esim. viikonlopuksi Tukholmaan, mutta ei. Ei halua jättää tyttöä yöksi hoitoon. Voi tosin olla yön erossa, jos tyttö minulla. Lisäksi kaksi kertaa tyttö ollut yön mummolla, kun meillä sattunut pakollisia työmenoja pahasti ristiin. Mutta siis tiivistettynä: joskus vuosi sitten sanoin miehelle, että en enää kysy häneltä, kun ei koskaan halua olla yötä poissa kahdestaan.
 
Vastauksen tietää vain mies itse. Onhan sulla ihan hyvä syy ottaa asia puheeksi, jos fyysinen puoli on ollut pitkään jäissä eikä teillä ole ollut kahdenkeskistä aikaa. Älä kuitenkaan rupea listaamaan noita ulkonäköjuttuja, vaan puhu teidän suhteesta yleisellä tasolla.
 
Vastauksen tietää vain mies itse. Onhan sulla ihan hyvä syy ottaa asia puheeksi, jos fyysinen puoli on ollut pitkään jäissä eikä teillä ole ollut kahdenkeskistä aikaa. Älä kuitenkaan rupea listaamaan noita ulkonäköjuttuja, vaan puhu teidän suhteesta yleisellä tasolla.

Tuo voi olla hyvä pointti. Eli en tee sellaista konfrontaatiota ulkonäostä, vaan enemmänkin tuosta kaverisuhteesta juttelua eli mihin jäänyt parisuhde
 
Kieltämättä tuo pesula kuulostaa huonolle, kuten se ettei halua viettää kahdenkeskistä aikaa, ne on asiat joista olisin huolestunut. Toisaalta ihmettelin kyl sun halua laittaa miehen hiukset -ihan kuin sä olisit äiti miehellesikin ja jotenki hieman kuulosti, et suhteenne ei olisi tasavertaisten kumppanuus. Eli siin mielessä ymmärrän, jos miehesi kokee pyykinpesun ja kampaukset siltä, et oot holhooja etkä vaimo.

Mäkin suosittelisin rauhallista keskustelua tyyliin 'minusta tuntuu kurjalle, kun läheisyyttä ja kahdenkeskistä aikaa ei ole' ja samalla voisit vaikka kysyä, miten mies näkee tulevaisuuden, mitä siltä haluaa jne.
 

Yhteistyössä