ONKO MULLA UMPISUOLI TULEHTUNUT???

  • Viestiketjun aloittaja sattuu
  • Ensimmäinen viesti
Ed vieras
Alkuperäinen kirjoittaja yksi kokemus:
Pakko kertoa, kun itselle tuli viime kesänä samanlainen kohtaus, pari kk synnytyksestä. Mahakipu voimistui iltapäivästä alkaen ja illaksi menin päivystykseen.. minut tutki myös useampi lääkäri, yöksi jäin tarkkailuun ja sain kunnon kipulääkkeet. No, kipu ei poistunut (joskaan ei ollut aivan mahdottoman tuskainenkaan enää). Ei crp:n nousua, ei kuumetta. Gyne ei löytänyt ultralla mitään. Päivällä jouduin tähystysleikkaukseen todennäköisen umpparin tulehduksen vuoksi. Ja olipa mukava kuulla heräämössä, että umppari oli ihan kunnossa..! Ei sitä sitten edes oltu poistettu, kun oli tosiaan ollut aivan ok. Kipu sitten hiipui pois pikku hiljaa ja kotiuduin muistaakseni toimenpiteen jälkeisenä päivänä.

Syy kohtaukseen on yhä epäselvä ja vastaavaa ei ole tullut. Ilmeisesti oli joku mahakramppi, suolistossa kuulemma tapahtuu joskus kummia:/
Mieluummin "turha" leikkaus kuin tuo minun edellä kertomani versio. Lisään vielä, että kolme viikkoa ennen kuvaamaani episodia oli kuumetta, oksentelua ja korkea CRP, mutta minut lähetetitin kotiin epätyypillisten oireiden vuoksi. Kipu meni ohi ja kuvittelin erehtyneeni, kunnes palasi sitten edellä kuvatuin seurauksin. Oli siis ilmeisesti "muhinut" aikansa... Mene siis ap lääkäriin. Ottavat CRP:n ja tarkistavat tilanteen. Oli sitten tulehdus vaikka gynekologinen tms., niin hyvä asia on selvittää ellei nyt ihan ilmavaivoista kyse ole.
 
toinen sh
Tuli mieleen että kun sulla selkäkin kipeä, niin voisiko olla virtsavaivaa, tuskin kivi mutta esim. virtsatietulehdus joka mahdollisesti levinnyt munuaisaltaisiin.
Tai sitten kohdun ulkoinen raskaus.
 
sattuu
Alkuperäinen kirjoittaja toinen sh:
Tuli mieleen että kun sulla selkäkin kipeä, niin voisiko olla virtsavaivaa, tuskin kivi mutta esim. virtsatietulehdus joka mahdollisesti levinnyt munuaisaltaisiin.
Tai sitten kohdun ulkoinen raskaus.
no itse asiassa rakon tyhjeneminen sattui kylkeen/alavatsaan/selkään.
 
yksi kokemus
Alkuperäinen kirjoittaja Ed vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja yksi kokemus:
Pakko kertoa, kun itselle tuli viime kesänä samanlainen kohtaus, pari kk synnytyksestä. Mahakipu voimistui iltapäivästä alkaen ja illaksi menin päivystykseen.. minut tutki myös useampi lääkäri, yöksi jäin tarkkailuun ja sain kunnon kipulääkkeet. No, kipu ei poistunut (joskaan ei ollut aivan mahdottoman tuskainenkaan enää). Ei crp:n nousua, ei kuumetta. Gyne ei löytänyt ultralla mitään. Päivällä jouduin tähystysleikkaukseen todennäköisen umpparin tulehduksen vuoksi. Ja olipa mukava kuulla heräämössä, että umppari oli ihan kunnossa..! Ei sitä sitten edes oltu poistettu, kun oli tosiaan ollut aivan ok. Kipu sitten hiipui pois pikku hiljaa ja kotiuduin muistaakseni toimenpiteen jälkeisenä päivänä.

Syy kohtaukseen on yhä epäselvä ja vastaavaa ei ole tullut. Ilmeisesti oli joku mahakramppi, suolistossa kuulemma tapahtuu joskus kummia:/
Mieluummin "turha" leikkaus kuin tuo minun edellä kertomani versio. Lisään vielä, että kolme viikkoa ennen kuvaamaani episodia oli kuumetta, oksentelua ja korkea CRP, mutta minut lähetetitin kotiin epätyypillisten oireiden vuoksi. Kipu meni ohi ja kuvittelin erehtyneeni, kunnes palasi sitten edellä kuvatuin seurauksin. Oli siis ilmeisesti "muhinut" aikansa... Mene siis ap lääkäriin. Ottavat CRP:n ja tarkistavat tilanteen. Oli sitten tulehdus vaikka gynekologinen tms., niin hyvä asia on selvittää ellei nyt ihan ilmavaivoista kyse ole.
Juu, kyllä mun kokemus hieman miellyttävämpi varmasti oli kuin sulla. Ja onneksi tuo tähystys on aika pieni juttu, ettei sentään tarvinnut koko mahaa avata turhaan.
 
yksi kokemus
Mutta tosiaan, kuten voi näistä kokemuksista huomata, ei kukaan voi tutkimatta todeta mitään tai myöskään sulkea pois. Kyllä mahakipujen kanssa kannattaa herkästi mennä lääkäriin, kun taustalla voi olla niin moni juttu. Itsellänikin epäilyvät ihan ensin kohdunulkoista raskautta, vaikka koitin sanoa, että raskauden todennäköisyys on varmaan aika lähellä nollaa. Mutta sellaiset syyt pitää sulkea pois ihan varmuudella. Joten viimeistään huomenna kannattanee mennä, jos kipu ei ole kunnolla poistunut.
 
niin mä tässä ajattelinkin, että jos kotona pärjää ja nukkua voi, en lähde tonne ruuhkaiseen yöpäivystykseen jonottamaan.
 
Semmosta.
Mulla alkoi umpparivaivat lievällä mahakivulla, luulin että olin juonut liikaa tavallista maitoa ja maha siitä sekaisin. Tunnin parin päästä alkoi oksentaminen, maha ei siinä vaiheessa vielä kipuillut kauheasti, mutta oli vähän kipeä. Iltaa kohden kipu paheni ja oksensin 10min välein. Yöllä äityi tosi kovaksi tuskat, otin reilusti buranaa, luulin että kovaa vatsatautia kun oksennan koko ajan. Aamulla olo oli aika ok, en pystynyt silti suoristamaan itseä kunnolla koska silloin mahaan alkoi sattua enemmän. En voinu syödä mitään kun oli kuvo olo. Iltapäivällä kipu alkoi taas. Kuuden aikaan se oli jo aika riehaantunut, makasin sängyllä ja yritin keskittyä sietämiseen, en tiedä miksen jo silloin menny lääkäriin.. Mies kiikutti käskystä mulle buranaa 1200mg, vedin ne naamaan. Ei mitään vaikutusta, kipu oli jo pahempi kuin supistukset ikinä, reidet alkoi täristä ja se oli sellasta horkkaamista kyllä. Mies puki kengät mulle, sekä takin, kävelin lähes kaksinkerroin autoon ja sielläkin istuin etunojassa täristen. Päivystykseen kun päästiin, tuli mulla hetkeksi parempi olo, sitä ihmetteli lääkäri ja hoitajat kun siinä ympärillä pyörivät. Nousin istumaankin ihan ok, vaikka ihan äsken hengitin kuin astmakohtauksen saanut. Sain kanyylin kautta jotain kipulääkettä joka vaikutti melko hitaasti silti. 2 lääkäriä kokeili vatsaa ja kyseli kaikkea, totesivat että umppari tulehtunut.

Mut leikattiin vasta seuraavana aamuna. Alkuyöstä sain jotain todella huumaavaa kipulääkettä ruiskulla kanyyliin, ihan kuin pikakännit olisi saanut. Jouduin yllä pyytämään sitä kahdesti kun heräsin kipuun. Umpilisäke oli mulla puhjennut ja levittäny mätäänsä sinne tänne, crp hieman yli 300 leikkauspäivänä. Tullessa se oli ollu 160. Paranin hitaasti, ruoka ei maistunu ja kakksovaihtoehtoinen antibiootti pisti mahan kuralle ja oksentamaan (lääkeaineallergia mulla). Ihan nätti kokemus, laihduin 5kg tuon tapauksen johdosta.!
 
Ed vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Semmosta.:

No kuulostaa yhtä inhottavalta kuin oma kokemukseni tuo lopputulos, mutta sinulla on ilmeisesti kivut olleet melkoiset. Olitko niin kipeä, ettet tajunnut lähteä sairaalaan vai arvelitteko miehen kanssa loppuun asti pahaksi vatsataudiksi? Minä en laihtunut (ikävä kyllä ), mutta tosi heikkoon kuntoon menin. Kauanko jouduit olemaan sairaalassa??
 
essi.lehmusahde
Mulla on kanssa ollut oikee ala vatsa kipeenä enkä tiedä että mikä siellä on se saattaa joskus pitää kummaa ääntä oikeelta puolelta ala vattasta ja pystyn nouseen sohvalta normaalisti joskus sattuu aika kovasti mutta pystyn hyppimään ja juoksemaan joka tapauksessa mulle on yritetty vakuutella että jos on umpisuoli sä et voi liikkua etkä mitään muuta kuin maata mun ukilla oli umpi suolen tulehdus se meni ihan sekaisin se pyöri mattooa ympäri kerälle. Mä oon noin 13 vuotias ja kuukautiset on alkanut oon 2kertaa käyny lääkärissä ottaa crp vai mikä onkaan en osaa sanoo sitä oikein ja pissa näytekkin on otettu eikä oo mitään crp oli 80 eli normaali kipu välillä voimistuu ja hieman heltyy välillä MITÄ TÄMÄ VOI OLLA PELOTTAA KERTOKAA MITÄ SE ESIM VOI OLLA.. t 13 vuotias Essi Lehmusahde.
 
Kannattaa käydä lekurissa, ja äkkiä, koska jos on umppari, niin sen kanssa ei kannata leikkiä. Miehelläni puhjennut ja ei ollut kaukana hengenlähtö. :/

Itselläni tulehtui pahasti raskaana ollessani, olin viikolla 7, kun alkoi alavatsakipu, joka säteili vasemmallekin puolelle (kun yleensä oikealla).. aluksi eivät meinanneet uskoa, mutta lopulta gyne lähetti sitten kirurgiselle ja leikattiin. :) Oli ollut paha tulehdus. :/
 
essi.lehmusahde
Unohdin sanoa että tämä on vaivannut jo kohta kuukauden tai no oikeastaan 2viikkoa sitten mulla oli maha jonkun verran oikeelta ala vattalta kipeenä pelkäsin ja itkin mentiin terveys asemalle ja crp otettiin normi lämpö oli noussu 37 luultavasti siitä kaikesta huutamisesta siinähän lämpökin nousee. yks viikko kipu oli tiessään sunnuntai iltana se tuli takas lievänä kipuna seuraavakin päivä ok tiistaina sattu vähän enemmän ja kävely joskus sattui HIEMAN! ja nyt keskiviikkona aamulla heräsin ihan ok tuuntunen vatsa sitten jonkun tunnin päästä kun olin koneella maha tuli ihmeen kipeäksi tuska oli aika kova otin samarinin se auttoi jonkun ajan päästä sitten oikeeseen ala vatsaan alko sattumaan enemmän käytiin mittauttamassa tulehdus arvot ei yhtään mitään ollut taaskaan ja lämpö 36,7 eli ei ollut mitenkään paljon se kyllä vakuutteli että olen 100% varma että se ei ole umpi suoli mutta sen haluaisin tietää että jos umpisuoli on kerenny olla vaikka vasta 5min tulehtunut onko tulehdus arvot korkeella JA SANOKAA MIKÄ TÄÄ VOIS OLLA KOSKA OULUSSA OLLAAN KÄYTY KIRURGILLA TUTKITTAVANA JOKU ROMIH HALLAHD MIES LÄÄKÄRI JA PAINELI VATSAAN EI SATTUNUT KUIN VÄHÄN JA SANOIN SILLOIN ETTÄ 2PÄIVÄÄ OLLU KIPEENÄ SE SANO ETTÄ TULEHDUS ARVOT OLISI JO KORKEALLA JA SANO ETTÄ LUULEE SEN OLEVAN OVULAATIO ANTO LITALGIN KIPU LÄÄKKEET VÄLILLÄ TUNTU ETTÄ EI NE AUTA MUTTA VAIKUTUS KESTI AIKA KAUVAN VARMAAN 45 MIN MUTTA IHMETTELEN ETTÄ VOIKO OVULAATIO OLLA NÄIN KIVULIAS? JO 2 KERTAA KÄYTY MITTAAMASSA CRP 80 NORMAALI JA PISSA HYVÄ NIIN ONKO KELLÄÄN KOKEMUSTA TÄSTÄ?? =( NIINKUIN SANOIN OON VASTA 13V HERKKÄ PELOKAS TYTTÖ SIKSI AATTELIN TÄÄLTÄ KYSYÄ KOKENEILTA ETTÄ ONKO MULLA UMPISUOLEN TULEHDUS?.
 
essi.lehmusahde
Anteeksi mulla oli crp 7,jotain eli alhainen kysyin äitiltä maisunen mitä luulet voiko se silti olla umppari vaikka se on jotain 7,5 tai jotain
mua oikeesti niin hirveesti pelottaa voiko olla kivuliaampi ovulaatio?
 
umppari
mut veti umpparin puhkeaminen myös kivusta solmuun, luulin oikeasti kuolevani. oksetti ja ripuloin, kuumetta 38 astetta. tärinkipu järkyttävä. leikkaus tehtiin kiireellisenä ja kirurgi joutui taistelemaan saadakseen umpparin riekaleet pois. vatsakalvot piti huuhtoa ja siksipä, minulla olikin herätessäni draani,josta loppu mätä valui pois. antibioottia tiputettiin viikko ja laihduin 6 kg. lopuksi nousi vielä nestettä keuhkoihin, jota hoidettiin kipulääkkeillä. ei ollut todellakaan leikin asia. onneksi selvisin hengissä.
minäkin luulin sairastavani vain äkäisempää mahatautia,,,
 
essi.lehmusahde
Mulla olikin pahempi Ovulaatio jossa oli mukana lihas kipua ja se sai mahan tuntumaan hirmuisen kipeältä ja närästystäkin oli samana päivänä ajattelinkin kun crp ei ollut kuin 7 jotakin ei ollut 70 eikä 80 vaan ihan pieniä esim 7,5 voisi sanoa vaikka noin =) =) tämä palsta on erittäin hyvä pitäkää tämä pystyssä =).
 
doing
Moi kaikille! mua pelottaa ihan hirveesti et oks mul umpisuoli tulehtunu, mut en uskalla mennä lääkäriin -.- :S oon 16.v tyttö ja on ollu pistäviä kipuja oikeella puolella alavatsassa ja välillä vasemmalla kanssa , ja sitku sattuu myös selkää joskus, ja ku painan vatsaa nii en meinaa aina löytää sitä kipu kohtaa, tai sit se tuntuu semmoselta painavalta kivulta :S tiiän kyl et pitäis mennä lääkäriin jne. mut en haluu mihinkää leikkaukseen ja ku lukioki alkaa tossa huomenna ni ei ois kiva jäädä pois sielt nyt heti alussa... ja ku luin noita aikaisempia kommentteja niin katoin oiresta että pitäis sattuu jos hyppää jne... no mua ei satu ku kävelen tai juoksen mut ku oon istunu nii ku nousen nii vihlasee sillee pistävästi ihan täysiin et meinaa joskus kaatuu maahan... joku pliis kertokaa kannattaaks mun mennä lääkäriin... :S Kiitos!!!
 
Abi
Mulla on ollu pari päivää mahassa outo tunne. Sillee et on vähä oksettanu mut en oo oksentanu kertaakaan. Oikeella puolella ollu semmosta lievää särkyä mut ei mtn pistävää kipua. Ei satu ku painaa eikä oo tärinäkipua. En pysty paikantamaan kipua mihinkään tiettyyn pisteeseen. No kuumetta ei onneks oo ollu. Ei tää kait umppari voi olla jos on 3 päivää kestäny eikä kipu oo yltyny yhtään. Ois lähtö abiristeilylle aamulla et vähän kuumottaa toi lähteminen :D Kaverin äiti on lääkäri ja se sano että kuhan tärinäkipua ja kuumetta ei ole niin voin lähtee risteilylle. Voi olla vaan joku ilmakupla tai jtn... saa nähä miten toi reissu menee :DD
 
satkuläjä
Mulla oli juuri tällänen "epäselvä"umpparitulehdus.5vk ravasin päivystyksessä,lähes päivittäin.kipupiikkiä,suonensisäistä kipulääkitystä.2 krt kättärillä josta puhtaan paperit jo ekalla kerralla.kivut oli mahtavia polttoja pitkin vatsaa,säteili etureisiin,oik.kylkeen,alaselkään.olin täysin invalidi 5vk,täysin vuodepotilas.tramalia sain lopulta repsulle,eivät vissiin jaxaneet mua päivystykses enää..vatsa oli turvoksissa ku ilmapallo koko ajan.lopulta menin taas päivystykseen sillä asenteella et nyt jotain tapahduttava.olin aiemmin aamulla soittanut potilas asiamiehelle mitkä oikeuteni jos taas päivystys heittää ulos.päivystykseen kun menin niin oli uus lääkäri joka otti mut todesta vihdoin!!tässä kohtaa olin aivan kääntynyt kivuista kun kestäneet viikkotolkulla.pystyin hyppimään ja kaikki perus konstit suoritin.kuume 37,8 koko ajan.crp 3.siksi oli vaikeaa löytää syytä!!lääkärit tuijottavat vaan testejä ja arvoja!no anyway..lekuri tuumaa sitten et ei Tuu tästä mitään et oot rampannu tääl viikko tolkulla ja olet selvästi kipeä(aijaa!!!)ja tähystykseen viikon sisällä kun ei vieläkään varmoja mikä vialla.leikkaukseen pääsin 10 pv päästä.ja kuinka ollakaan umppari Tulehdus ja paljon kiinnikkeitä.leikkaus meni hyvin ja pääsin seur.pv kotiin.kaikki kivut jäi leikkaus pöydälle.kahden päivän päästä alkoi julmetut kivut!vatsa tulessa taas päivystykseen.joku raju vatsa Tulehdus tullut.crp sitten 149.osastolle takas suonensisäseen antibioot.3 pv siellä ja kotiin!!nyt parantelen oloani ja toivon että koko p...a vihdoin ohi!!7vk nyt mennyt.niin että kaikille epätietosille kyllä voi umppari oireilla erilaisilla tavoilla!umppari painettaessa sekä minullakin mut jos painoi ja päästi irti ei tullut mitään kipua.pystyin hyppimään yhellä jalalla..kipujen mukaan.yöt oli pahimpia ja illat.mutta voimia kaikille asian kanssa kamppaileville!!tiedän mitä Se on pahimmillaan..hoitovirhe syytöstä täs mietin..kuvattiinkin meinaa vatsa ultralla ja tt kuvalla.ultrassa näky lokeroitunut umpilisäke Tulehdus ja märkää..mut silti lähettivät kotiin ku tt kuvassa ei taas näkynyt mitään..
 
Mulla oli
Itsenäisyyspäivän iltana ruokailun jälkeen meni kaikki mustaksi ja alkoi kamala oksentelu ja horkkatärinä. Aattelin ensin että no jopas kahden punkkulasin jälkeen tulikin megalomaaninen krapula, sit sai juosta jo vessassakin kun alkoi ripulointi.
Aamuun asti oksensin ja yökkäilin ja kuvittelin saaneeni noro-viruksen jostain. Niin kamalat vatsakivut, ettei synnytyskään ole yhtikäs mitään niihin verrattuna ja minä vaan kotona hortoilin ja uikutin kun se kerran omasta mielestä oli sitä noroa.
Keskiviikkoamuna hoipuin lääkäriin ja siitä suoraa päätä sairaalaan jossa illalla leikattiin. Pyysin lauantaina kotiin ja illalla sit pääsinkin kun oli ab-tipat saatu annettua.
Ihan oikeesti niin kamalaa kipua en ole aiemmin kokenut, jos jollekulle semmosia tulee niin kannattaa lähteä heti eikä ootella niinku minä tyhmä 80 tuntia ensin, että josko se siitä menis itsellään ohi.
Ei se mene ja enää mulle ei voitu ees tehdä tähystyksellä vaan kamala haava ompi nyt sit mahassa.
 
vierailija
Päivitäpä sh perustietosi. Umpparin puhkeamiseen voi todellakin kuolla. Umpparin puhkeaminen on eri asia kuin umpparin tulehtuminen. Puhkeamisessa umpilisäke (ei siis suoli kuten ap kirjoitti) oikeasti puhkeaa ja märkä valuu vatsaonteloon ja iitä seuraa vatsakalvon tulehdus joka on hoitamattomana hengenvaarallinen.

Mutta ap: lle tiedoksi; yleensä kipu lakkaa jos umppari todella puhkeaa, mutta ei siinä kauaa mennä jolkotellen kuitenkaan.
Umpilisäkkeen tulehduksessa oireet ovat seuraavat (tyypillisesti):
- vatsakipu, joka alkaa koko vatsan kipuna ja painottuu sitten oikealle alavatsalle.
- tärinäkipu, havoin umpparipotilaat on kivusta kaksinkerroin, mutta on näitäkin nähty.
- kuume, ei ylensä mikään korkea vaan 37,5- 38
- oksentelu mahdollista
- irtipäästökipu eli kun kipukohtaa painaa kipu tuntuu enemmän silloin kun käden paino vapautetaan.

Mutta kokemus on osoitanut, että umpparioireet voivat olla myös hyvin epätyypilliset.
Mites ap sulla on kk kierto? Voisi olla myös ovis tai sitten kysta munasarjoissa.
Tai ilmaa suolessa...
 
Yhteistyössä