Vaikeaa se on. Itse tunsin suurta häpeää siitä, että olin arvioinut lapsen isän totaalisesti väärin. Tuntuu vieläkin käsittämättömältä. Olimme kihloissa ja puhuimme naimisiinmenostakin, häämatkalle olisimme halunneet Islantiin. Tiedän (järjellä ajateltuna), ettei minun kuuluisi hävetä, vaan miehen, mutta en voi sille mitään. Aika todennäköisesti auttaa. Pitää vaan uskoa parempaan tulevaisuuteen ja tehdä siitä parempi.
Vanhemmilleni kertominen oli todella vaikeaa, mutta helpotti tietää, että tukea ja turvaa saa heiltä. Lapsi on aina kuitenkin lahja. Äitini on myös hyvä kuuntelija ja "terapeuttini"
=)
Laita yv:tä jos haluat jutella privaatimmin
T
irre