Onko muita?Päiväkoti asiaa...

  • Viestiketjun aloittaja Maria
  • Ensimmäinen viesti
Maria
Meidän poika on ollut ennen vauvan syntymää pienen ajan perhepäivähoitajalla, kun olin töissä, mutta nyt on taas kotihoidossa. Poika siis 4 vuotta. Ja tämäkös muita ihmetyttää! Saan kuulla asiasta jatkuvasti..huoh..kotona kun ei ole virikkeitä jne, kuulemma. Käy kyllä kerhossa. Onko muita, joiden näinkin isot lapset ovat kotona? Kun itse hoidan vauvan kotona kuitenkin, tuntuisi oudolta laittaa poika tarhaan..( en ole mikään päivähoidon vastustaja, meillä vain tilanne on näin helpompi) ..Mikä siis on mielestänne 4 vuotiaalle parasta?! Poika viihtyy kotona hyvin, ja harrastamme+ulkoilemme paljon, mutta miten muilla?Kokemuksia!
 
Minä otin esikoisen kotihoitoon. Aika tavattomalta kuulostaa tuommoinen ihmettely asiasta. Me oltiin oltu n. 6kk. kotona, ennen kuin poika lähti kerhoon. Ihan hyvin viihtyi minun mielestäni myös tuolla järjestelyllä.
 
Meillä tuo esikoinen aikoinaan aloitti päiväkodissa 4v3kk vanhana. Ei ehtinyt hoitoon, kun pikkusisko ilomoitti tulostaan.
Nuorempikin oli 2v9kk kun meni hoitoon.

Ei meille kyllä kukaan koskaan ihmetellyt miksei ole hoidossa.
Mä olen sen verran peruslaiska ihminen, ettei missään vaiheessa tullut mielenkään, että veisin vanhemman hoitoon, kun itse kuminkin olin nuoremman kanssa kotona.
Vanhempi kävi kerhossa, ja temppujumpassa. Puistossa oli paljon saman ikäisiä lapsia samoin kuin omalla pihalla.
Käytiin myös usein kaverin luona tai he meillä kylässä kun oli saman ikäiset lapset.
 
Varmasti teidän perheelle just se parhain ratkaisu. Löytyy niitä virikkeitä tuon ikäiselle varmasti sieltä kotoakin ja sit jos käy vielä kerhossakin. On se kumma et aina niitä ihmettelijöitä ja arvostelijoita riittää, teki niin tai näin.
 
Meitin reilu 4.5v oli vuoden verran hoidossa aikanaan, kunnes loppui työt ja aloin odottaa kuopusta. SRK:n kerhossa käy 3 kertaa viikossa ja avoimessa käydään kerta viikossa. Hyvin on pärjätty näilläkin. Kotona viihtyy yksin autojensa kanssa. Ei käynyt mielessäkään viedä päiväkotiin, kun olen itse kotona.
Syksystä pakko miettiä jo jotain työelämää, mutta poikia en millään veis hoitoon...
 
pph
minun vanhin lapsista on 5v ja ollut aina kotona kun olen vieraiden lapsetkin hoitanut. Nyt olen hakenut hänelle syksystä päiväkotipaikkaa kun kaikki muut lapset ovat maksimissaan 2 vuotiaita, niin ei hänellä ole minkäänkään laista leikkiseuraa kotona ja kuitenkin hänen täytyy elää hoitopäivän sääntöjen mukaan.
 
Peuhu
Meillä tyttö 6v ja kotihoidossa, vähän aikaa oli päiväkodissa lasten välissä. 2x viikossa surakunnankerhossa käy, kerranviikossa tanssitunnilla ja kerran soittotunnilla(ryhmässä). Kyllä siinä on jo lapselle tarpeeksi virikettä ja sitten on vielä samanikäisiä napuristossa joiden kanssa tänäänkin oli pihalla leikkimässä.

Mutta tohon kyllä törmää usein että kotihoitoa aliarvioidaan. Mä jouduin kerran sairaalaan päiväksi ja piti tyttö viedä päiväkotiin , oli melkein 3 vanha. Päiväkodissa kovaan ääneen ihmettelivät että ompa reipas tyttö vaikka on hoidettu kotona!!! Mun olisi tehnyt mieli kysyä että kuvitteletteko että kotona hoidetut lapset on vaan kotona kaiket päivät ja ei tapaa muita lapsia vai miksi ei olisi reipas? Vielä päiväkodin henkilökunnasta kyse niin ei juuri tuolla asenteella varustettuun päiväkotiin tee mieli omaa lasta viedä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peuhu:

No jospa siellä on törmätty siihen ettei lapset osaa olla toisten kanssa kun ollaan vaan oltu kotona..
Näkeehän sen tälläkin palstalla että oikein kilpaillaan sillä kenen lapsi ei ole ikinä ollut missän hoidossa ennen kouluikää eikä oikein sen jälkeenkään.
Kuulema on sellaisiakin koululaisia jotka eivät ikinä ole olleet kotoa poissa ja siten eivät voi osallistua leireillekään, kun tulee niin kova ikävä ja ahdistus.
 
Peuhu
Alkuperäinen kirjoittaja Peppari:

Se on ihan totta että sellaisiakin perheitä on jotka ei viitsi kotihoidossa nähdä vaivaa ja viedä lasta kerhoihin ym. Meiidän kaupungissa vaan on tosi aktiivisia avoimia päiväkoteja jonne voi mennä lapsen kanssa (2 x viikossa) ja seurakunnan kerhoja jotka on ihan tupaten täynnä , halpoja harrasteseurojen tunteja jotka maksaa lapselle 25? vuosi ym. Mun mielestä vaan pk henkilökunnan ei pitäisi yleistää tai ainakin jättää sanomatta oma mielipiteensä asiasta...olisi riittänyt ihan että onpa teillä reipas tyttö :)

meillä esikoinen aloitti aikanaan pph:lla 10kk iässä. jäi kotiin minun ja ppikkuveljen kanssa ollessaan 3v 5kk. nyt 5v4kk eli ollut kanssani kotona kohta 2v. menee ensi syksynä eskariin.
käy tällä hetkellä kerhossa 2krt/viikko/3h/krt. puheterapeutti suositteli tätä vaihtoehtoa kuin pph:lla vanhimpana hoidossa oloa. (mun työ ajat olisivat vaatineet lievää vuorohoitoa, joka täällä hoidetaan pph:illa).
 
kotihoitoa
Loistavaa, että olet ottanut esikoisen kotihoitoon! Olen itse lastentarhanopettaja ja tällä hetkellä hoitovapaalla lasteni kanssa. Jokainen tekee ko tilanteessa miten parhaakseen näkee, mutta itse kannatan äitinä ja lto.na vastaavassa tilanteessa kotihoitoa. Etenkin jos esikoisesi haluaa olla kotona. Toki hän on jo niin isokin, että päiväkotikin on ihan hyvä vaihtoehto esim. lyhennetyllä viikolla. Virikkeistä sinun ei tarvitse olla yhtään huolissaan, niitä tulee arjessa varmasti ihan tarpeeksi. Ja jos poika käy vielä kerhossakin niin kavereita/muuta puuhaa tulee sitäkin kautta riittämiin.

Tiedän sohaisevani muurahaispesään seuraavalla mielipiteelläni, mutta en itse ymmärrä että esim. 2v viedään päiväkotiin, jos äiti on vauvan kanssa kotona. Asia on tietysti aivan toinen, jos lapsi/perhe erityissyistä tarvitsee päivähoitoa.

Aurinkoista kevättä perheellenne!
 
vieras
Meillä esikoinen on ollut kotihoidossa 6-v. asti. Kaksi kertaa viikossa päiväkerho, kaksi kertaa srk kerho. Liikuntaharrastuksia vanhempien kanssa. Erittäin hyvin toimiva yhdistelmä. Minusta on turha viedä päiväkotiin syömään, ulkoilemaan ja pukemaan/riisumaan, jos kerran nämä asiat tehdään kotona kuitenkin pienemmän lapsen kanssa. Siinähän se menee isompikin. Kavereita isompi kuitenkin tarvitsee, ja kerhoista heitä löytyy helposti.
 
Jep
Ap: Kyllä meidän nyt 4,5-vuotiaan kotihoidosta jaksetaan aina kanssa lässyttää (mm. mummi). Käy kuitenkin 3xviikossa srk-kerhossa ja vielä yritän käydä ainakin 1-2 kertaa viikossa avoimessa tai uimassa esim. Kyllähän tuo virikkeitä kaipaakin. Mutta kiva se on itsekin tyttöä nähdä.. kun vajaat 2v on kuitenkin myös kotona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peuhu:
Se on ihan totta että sellaisiakin perheitä on jotka ei viitsi kotihoidossa nähdä vaivaa ja viedä lasta kerhoihin ym. Meiidän kaupungissa vaan on tosi aktiivisia avoimia päiväkoteja jonne voi mennä lapsen kanssa (2 x viikossa) ja seurakunnan kerhoja jotka on ihan tupaten täynnä , halpoja harrasteseurojen tunteja jotka maksaa lapselle 25? vuosi ym. Mun mielestä vaan pk henkilökunnan ei pitäisi yleistää tai ainakin jättää sanomatta oma mielipiteensä asiasta...olisi riittänyt ihan että onpa teillä reipas tyttö :)
Tää on muuten sellainen asia joka ei ihmisille oikein taida mennä perille, kaikkialla :attn: EI OLE :attn: kerhoja tai halpoja harrasteseuroja.
Eikä kaikkien lapset uskalla lähteä tollaisiin tai edes nauti niistä. Mutta tärkeintähän on se että saa olla kotona, eikö vain? =)
 
hoisin esikoisen kotona kouluikään asti,ei ollu virike hoitoja tms. nyt on reipas koululainen ei ole ollu mitään ongelmaa..lapsia mulla neljä ja lapseni ovat syntyneet 6 vuoden sisällä kaikki.
 
ap
Olipas ihana lukea näitä teidän kirjoituksia! Joo pitää vain olla välittämättä muiden ihmettelystä, mutta kieltämättä se välillä ottaa päähän! Kiva kuulla, että on muitakin kotona olevia " isompia " muksuja:D
 
Tämä on totta usein ihmetellään että miksi lapsi on kotona muiden sisarrusten kanssa :eek: Missä pitäisi olla jos tämä mahdolista. Meillä on kotona kohta 5 v, 2 v ja 1 v vauva syntyy syksyllä ja kotiin jäädään.
Niin kauan meinaan kotona sinnitellä kuin mahdolista ei mulla ole kiire töihin.
 
xx
Meillä on myös isommat lapset olleet kotona, kun vauva syntyi. Keskimmäinen lapsista on ollut elämänsä aikana vain 8kk päiväkodissa. Muut ajat kotihoidossa ja kerhossa 2krt/viikossa. Nyt on eskarissa ja eskariope kehui häntä, kun on niin hyvä joka asiassa. Tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa ja osaa keskustella sekä aikuisten että muiden lasten kanssa. Pidä siis vain huoletta lapsesi kotona niin kauan kuin haluat.

Itse olen mennyt päiväkotiin neljä vuotiaana, enkä siltikään ole tykännyt olla missään kesäleireillä. Joka kesä piti sinne ilmottautua ja mennä, mutta parin päivän päästä viimeistään piti hakea kotiin, kun tuli niin ikävä.. ;)
 
Yhteistyössä