Onko muita masentuneita äitejä?

Meillä neito 3kk ja mulla zoloft. Ei ole ollut oireita, ehkä paukuttelee vähän enemmän, mutta ei itke. Joillekin vauvoille on kuulema tullut vähän ripulia ko. lääkkeestä.
\

Hei,

kolmas lapsi on muutaman viikon ikäinen ja taitaapi masennus taas vaivata minua. Raskausaikana vältin lääkkeitä, mutta Zoloft on tuttu aikaisemmasta.

Pelottaa vain, että jos kuitenkin aiheutan vauvalle oireita lääkkeellä.
Aloitinkin jo, mutta jätin pois nyt kun vauvalla on ollut kovasti itkuisuutta, mahavaivoja. Halusin tietää, että vaikuttiko Zoloft oireisiin, vaikka onkin epätodennäköistä. Mutta oireet vauvalla jatkuvat, joten kai se on aloitettava uudelleen. Parempi kai, että voin paremmin, ja jaksan iloita ihanasta vauvasta. Hän kun itkee lähes koko ajan. Koliikkivaivat on tosi raskasta aikaa. Lisäksi vanhemmalla lapsella on leikkausta vaativa sairaus, kun menemme hänen kanssaan lähitulevaisuudessa sairaalaan, vauva on tietysti mukana.

Haluaisinkin kuulla, onko Zoloftin kanssa imettäneillä millaisia kokemuksia?

 

\

älkää äidit hyvät masentuko vauvoista!! Elämähän on ihanaa kun on vauva ja lapsia, yksi, kaksi, kolme tai neljäkin! Tai jopa enempi! Vauvasta kuuluu olla onnellinen, ei masentunut! -ihmettelen syytä moiseen masennukseen? Osaako joku kertoa?

Kyllä oot typerä!! EI tollanen auta ketään.Aivan kamalaa kirjottaa tolleen.Luuletko ettei tämä olisi aikamoista painimista ilman tuollasia "ota-ittees-niskasta-kiinni"-tyyppejä! Just tollaset tyypit huonontaa masentuneitten äitien rohkeutta puhua aiheesta."Vauvasta kuuluu olla onnellinen??"Mitä tuo on??Aika outoa tekstiä.Häpeä.

 

Onko kellään kokemusta, että lapseen/lapsiin jäänyt jälkiä äidin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta? Itse kärsin vuosikausia tietämättäni pahasta masennuksesta ja lapsen hoito tuntui olevan vain sivuseikka. Minä vain olin, mutta en ollut oikeasti lapselleni läsnä :'( Nyt lapsella kontaktihäiriö vai mikä lie ja ikää 7 v. Huonosti ollaan terapioita saatu, lähinnä päänsilitystä. Toisen lapsen aikaan en ollut enää masentunut ja hänen lapsuutensa lähti alkuun aivan eri tavalla. Kärsin valtavaa syyllisyyden tunnetta tuon esikoisen vauva-ajan takia. Ymmärtääkö kukaan :'(

 

\

Onko kellään kokemusta, että lapseen/lapsiin jäänyt jälkiä äidin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta? Itse kärsin vuosikausia tietämättäni pahasta masennuksesta ja lapsen hoito tuntui olevan vain sivuseikka. Minä vain olin, mutta en ollut oikeasti lapselleni läsnä :'( Nyt lapsella kontaktihäiriö vai mikä lie ja ikää 7 v. Huonosti ollaan terapioita saatu, lähinnä päänsilitystä. Toisen lapsen aikaan en ollut enää masentunut ja hänen lapsuutensa lähti alkuun aivan eri tavalla. Kärsin valtavaa syyllisyyden tunnetta tuon esikoisen vauva-ajan takia. Ymmärtääkö kukaan :'(

Hyvä ystävä, älä pilaa elämääsi syyllistämällä jatkuvasti. Ole itsellesi armollinen ja nauti tästä hetkestä :hug: Kontaktihäiriöllä tarkoitat ilmeisesti kiintymyssuhdehäiriötä. Autat lastasi parhaiten olemalla nyt vastuuntuntoinen ja läsnä oleva äiti. Haluaisin vielä sanoa sen, että masennus on sairaus ja sairaus ei ole sinun syysi. Älä syyllistä itseäsi enempää siitä, että asiat eivät ole menneet juuri niin kuin olit toivonut. Toivon aurinkoista tulevaisuutta ja voimaa kohdata epätäydellisyys :hug:

 

Nostelen tämän, kun aihe tuntuu olevan ajankohtainen tälläkin palstalla...

 

hiiop! nosto...

 

Ei se masennus näköjään katso onko helppoja vai vaikeita lapsia. Tai hellpoja tai vaikeita synnytyksiä. Mulla 2 lasta 3 v poika ja 5 kk tyttö. Molemmat synnytykset ihan helppoja ja molemmat lapset myös helppoja eli nukkuvat hyvin yöllä. Silti vaan jostain puskan takaa hiipi masennus viime viikolla kävin ekan kerran asiasta puhumassa ja samalla jo varattiin aika lääkärille, lääkityksestä keskustelemaan. Itse en asiasta heti uskaltanut puhua juuri siksi kun molemmat lapsista on helppoja eikä mitään koliikki tms. lapsia. Tuntui ettei minulla voi olla masennusta ja jos on en voi siitä kellekään puhua, koska leimaisivat minut kuitenkin vaan tyhjän valittajaksi. Uskalsin kuitenkin neuvolassa suuni avata ja kas kummaa en ole ainut "helppojen" lapsien äiti joka tuntee näin. Vielä viime viikolla psykologin vastaanotolla sain lisää vahvistusta sille etten ole yksin asian kanssa.