koti on linnani
En ole mikään uraihminenkään, mutta siis ihan hyvin koulutettu (kork.koulututk.) ja lahjakkaaksikin sanottu. Mulla ei ole vakityötä, koska elämä vain nyt on vienyt niin...miehen työn perässä muutettiin aikoinaan ja siksi jouduin luopumaan ekasta vakityöpaikasta. sen jälkeen olen tehnyt pätkiä aina lasten välissä. Lapsia siis neljä. Opiskellut olen aina aika ajoin jotakin lisäpätevyyttä, joten vähän "suorittajatyyppiä" taidan olla.
Niin, rakastan lapsiani yli kaiken ja olen koti-ihminen siinä mielessä, että tykkään sisustaa ja viihdyn kotona, mutta "kotiäitinä" oleminen ei vain tunnu mun jutulta. Kärsin siitä kovasti ja koen syyllisyyttä. En kestä näitä ainaisia rutiineja, loppumattomia kotitöitä, jatkuvasti epäsiistiä kotia, joka pursuaa tavaraa, en jaksaisi lasten kinasteluja, nahisteluja, vaatimuksia...Hermoni menevät jatkuvasti ja minusta on alkanut tulla hyvin kyyninen ihminen. Ennen esimerkiksi pidin lapsista ihan aidosti, mutta nykyisin välillä tuntuu, että kestän kyllä juuri ja juuri omat lapseni, mutta en jaksa hirveästi esim. lasten kavereita...En toki näytä sitä, mutta näin tunnen. Ehkä olen vain lopen uupunut ja väsynyt, mutta reagoin näin? Kukaan ei pakota minua olemaan kotona ja kuopuskaan ei ole enää ihan vauva, joten kyllähän tässä elämänmuutos olisi kai paikallaan...
Niin, rakastan lapsiani yli kaiken ja olen koti-ihminen siinä mielessä, että tykkään sisustaa ja viihdyn kotona, mutta "kotiäitinä" oleminen ei vain tunnu mun jutulta. Kärsin siitä kovasti ja koen syyllisyyttä. En kestä näitä ainaisia rutiineja, loppumattomia kotitöitä, jatkuvasti epäsiistiä kotia, joka pursuaa tavaraa, en jaksaisi lasten kinasteluja, nahisteluja, vaatimuksia...Hermoni menevät jatkuvasti ja minusta on alkanut tulla hyvin kyyninen ihminen. Ennen esimerkiksi pidin lapsista ihan aidosti, mutta nykyisin välillä tuntuu, että kestän kyllä juuri ja juuri omat lapseni, mutta en jaksa hirveästi esim. lasten kavereita...En toki näytä sitä, mutta näin tunnen. Ehkä olen vain lopen uupunut ja väsynyt, mutta reagoin näin? Kukaan ei pakota minua olemaan kotona ja kuopuskaan ei ole enää ihan vauva, joten kyllähän tässä elämänmuutos olisi kai paikallaan...