Toggle sidebar

Onko muita jotka ovat hyvissä väleissä anopin kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja liituraita
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
L

liituraita

Vieras
Musta tuntuu että muut suhtautuu omaan anoppiinsa vähän niin ja näin, jotkut vähän varauksella, jotkut taas ei haluaisi olla tekemisissä lähestulkoon ollenkaan. Minä ja mun anoppi ollaan vähän kun jotain kavereita, vaikka ikäeroa on n. 40 vuotta. Onko jotenkin oudoksuttavaa vai ihanko hyväksyttävää? Sen olen huomannut, että asiat hoituu paljon paremmin, kun ei ole minkäänlaista kieroilua ja välttelyä. Olemme olleet mieheni kanssa kihloissa vajaat kolme vuotta sitä ennen seurusteltu n. vuosi ja koko tämän ajan olen tullut anoppini kanssa hyvin toimeen.
 
Paljon on kiinni siitä millaisella ennakkoasenteella toiseen lähtee tutustumaan. Jos jompi kumpi ottaa skeptisen asenteen, niin todennäköisesti ongelmia tulee. Itselläni on mukava ja avosylin vastaan ottava anoppi, johon olen itsekin suhtautunut ystävällisesti. Aina ollaan toimeen tultu ja jopa viihdytty yhdessä vaikka ollaankin ihan erilaisia ihmisinä. Kunnioitusta ja arvostusta on molempiin suuntiin, joten asioista on helppo tarvittaessa keskustella ja tuemme toisiamme. Samoin on asiat mieheni ja äitini välillä.
 
Mä tulisin toimeen vallan loistavasti, mutta anoppi ei näköjään halua. Puuttuu joka asiaan ja v****ilee päin naamaa, kun sillä on paha päivä. Sairas on ja muuta, mut ei kai se mun vika ole...
 
No mä tulin todella hyvin toimeen mun ex-miehen äidin kanssa, eikä nykyisenkään miehen äidin kanssa oo mitään ongelmia. Oudompaa se musta on, jos ei ollenkaan tuu toimeen.
 
Minä tulen kyllä suurimman osan ajasta oikein hyvin anoppini kanssa toimeen :) Juuri eilen käytiin miehen isän haudalla istuttamassa yhdessä kukkia ja käydään monesti yhdessä shoppailemassa. Anoppi myös käy meillä viikoittain katsomassa telkkaria (katsotaan yhdessä erästä ohjelmaa), ja me hänen luonaan syömässä.
Ainoa mikä nyt pikkasen on rassannut on se, että odotan esikoistamme (ja hänen ensimmäistä lapsenlastaan) ja hän on ehkä hieman liiankin innoissaan :) Ymmärrän sen kyllä, mutta käy vähän hermoille välillä...
 
Mulla on hyvä ja ihana anoppi :heart: Oman äidin elinpäivät kun käyvät vähiin, niin anopista tulee varmasti vielä tärkeämpi...varaäiti ja ainoa mummi :'( Luojalle kiitos hänestä. Liian vähän nähdään, varmaan jatkossa enemmän.
 
Mä kans tuun anopin ja appiukon kanssa toimeen todella hyvin.. tunnen anopin lapsuudesta asti (oli meän mummolla kotiavustajana) ja appiukonki kans olen ollut samassa työpaikassa jo ennenku mieheeni tutustuin.. olihan se shokki kun meni esittäytyyn appivanhemmille, kun molemmat olikin tuttuja! :D siinä oliki sit naurunaihetta vähäksi aikaa.. ei meillä kellään koskaan tullut mieleenkään sukunimen tai muutenki juttujen perusteella et mun mies olisi heidän poikansa.. ja mieheni ei ollut maininnut miniästään ollenkaan ennenkuin menin näytille sinne :D mut hyvä vaan.. :)
 
Täällä ainakin yksi. Harrastamme molemmat kirjoittamista ja maalaamista - varmaan kävisimme samoilla kursseilla, jos asuisimme lähempänä toisiamme. Anopilla ei ole koskaan ollut tytärtä, minä taas olen menettänyt oman äitini, joten koemme molemmat, että meidän kuuluu vetää yhtä köyttä.
 
Meillä sujui loistavasti ennen ensimmäistä lastani. Sen jälkeen alkoi mahdoton puuttuminen ja häirintä. Ei olisi saanut tehdä sitä tai tätä (mm. käydä töissä) ja kaikki oli väärin. Nyt melko neutraalit välit, kun asioista on puhuttu kauan ja hartaasti.
 
Mulla on kokemuksia yhdestä anoppikokelaasta, yhdestä ex -anopista ja yhdestä anoppivainaasta. Voin sanoa, että kaksi otti minut erittäin ystävällisesti vastaan, mutta yksi oli miltei vihamielinen. Ja kuitenkin jokaisen kanssa yhdessä itkimme anoppi-miniä suhteen katkeamista.

Mielestäni sillä ei ole suurimmassa tapauksissa merkitystä, minkälaisella lähtöasetelmalla hommaan lähdetään. Itse olen voittanut jokaisen anoppini puolelleni olemalla heille oma itseni, mutta silti muistaen sen, että vaikka he kohtelisivat minua (sekä hyvässä että pahassa) kuin tytärtään, en minä voi kohdella heitä kuten äitiäni, eli alkaa liikaa "tuulettamaan" omia tunteitani hänestä.
 
Välit ovat hyvät, pidän anopistani. En tiedä, ärsytänkö mä häntä jollain tavalla, itsellä kalskahtavat korvaan "onkohan se mun lapseni nyt sitten sun kanssa onnellinen?"-tyyliset kommentit. Yritän olla välittämättä, vaikka aika ärsyttävältä välillä tuntuukin. Tuskin itsekään olen täydellinen kaikissa ihmissuhteissani.
Anoppi hoitaa enemmän kuin mielellään lastani, jonka biologinen mummi hän ei ole. Pitäisin kyllä hänestä, vaikkei hoitaisikaan. :D
 
Mä tykkään anopistani aivan valtavasti. Ja hän on sanonut, että vaikka meillä joskus tulis ero mun miehen kanssa, niin ihan varmasti oltais edelleen ystäviä. Mun anoppi on samaan aikaan ystävä ja kakkosäiti. Niin ja todella ihana mummi myös lapsenlapsille. Esikoinen menee aina maanantaisin ja perjantaisin koulun jälkeen mummilaan hemmoteltavaksi :). Ihana ja rakas ihminen :heart:.
 
[QUOTE="vieras";22121019]mulla on aivan mahtava anoppi. Tulemme hyvin toimeen. ja olemme jopa samassa työpaikassakin! =)[/QUOTE]

Läheiset on välit meilläkin mutta en kylläkään kykenis samassa työpaikassa oleen.
 
Minä pidän valtavasti kummastakin anopistani, vaikka ovat kovin erilaisia ihmisiä.
Vanhempi anoppi on ollut elämässäni nyt 27 vuoden ajan ja on jo vanha ja vähän sairaskin nainen, 80+ v.
Nuorempi anoppini on vasta 50+, mukana työelämässä, hauska, mukava ihminen ja monella lailla hyvä ystävä.
 
Meillä oikein hyvät välit anopin kanssa. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, näin meillä tekee molemmat. Ei ole asioita joista saisi turhanpäiväistä kinaa aikaan.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa