Onko muita jotka eivät synnytyksen jälkeen jaksaneet pitää

vauvaa lähellään pitempää aikaa?

Itse olin nukkunut parina edeltävänä yönä vähän epäsäännöllisten supistusten vuoksi. Olin aivan järjettömän väsynyt synnytyksen jälkeen. Tyttö köllötteli mun vatsan päällä jonkin aikaa, mutta sitten oli pakko sanoa tytön isälle, että hakee jonkun huolehtimaan vauvasta. Mä näin jo kahtena sen väsymyksen takia, en yksinkertaisesti jaksanut pitää vauvaa. Pelkäsin pudottavani hänet.

Sen jälkeen on kyllä ollut energiaa olla tytön kanssa. =)

 

Oikeasti mäkään en ois jaksanut kuopuksen kanssa, olin valvonut vuorokauden, superkipeä sektiosta yms. kivaa, ja vauva itki jatkuvasti.
Hoitsu haki hänet kerran "pitäähän sinun saada hiukan levätä" -palautti vauvan tunnin päästä kun "hän haluaa varmaan rinnalle. Ota vaikka siihen viereesi, minä en tätä enää ota tuonne huutamaan" :/

 

Mie oon taas joku ihmeen luonnonoikku ollut, kun rajun synnytyksen jälkeen jostain aina kumpuaa semmonen energialataus.. Ja soittelen sukulaisille ja tuttaville, hoitelen vauvaa ja miltei tékisi mieli pomppia tramboliinilla... Oikeesti..Ihan outo homma. :/ Mutta synnytykset ovatkin olleet tosi nopeita.

Voin vaan kuvitella millaista on synnyttää vuorokausi-pari vuorokautta putkeen..Sit vois olla melkolailla kuitti olo. Mutta hyvä kun täällä meillä Suomessa saapi synnyttää sairaalassa ja henkilökunta on siellä sitä varten, että hoitaavat vauvaa ja äitiä tarpeen mukaan! :heart:

 

kummankin synnytyksen jälkeen olen huojentuneena ottanut vastaan nukahtamis lääkkeen ja antanut vauvan ekaksi yöksi vauvalaan.
Kummaltakin kertaa olin ihan poikki, vaikka ei niin hirmu pitkät synnytykset olleet, mutta istukan irtoamisen kanssa oli hankaluuksia ja sitä seuras pieni verihukka...

 

Ekan jälkeen olin niin sekasin, että olivat ottaneet vauvan hoiviinsa. En kyllä muista yhtään osastolle menokaan. Muutaman tunnin päästä hiipailin hoitajien luo ja kyselin että missäs se vauva on, kun ei ittellä ollu mitään muisti kuvia.
Toisen kanssa jaksoin, sekä muisikin pelas

 

Mulla oli sen verran rankka synnytys etten kyennyt edes käsivarteen nojaamaan, saati sitten istumaan, seisomaan tai kävelemään pariin päivään joten makasin ja mut vessatettiinkin sänkyyn alusastialle :/ . En voinut hoitaa poikaa kun en voinut liikkua. Taju meinas lähteä jos yritin nostaa päätä ja olin todella kuitti.
Poika oli pari vrk hoitsuilla ja tuotiin vaan välillä imulle makuullaan. Muuten sai korviketta siellä hoitujen tiloissa.
Kolmantena päivänä menin varoen suihkuun ja aloin liikkuun. Sitten otin pojan itelle enkä ois halunnu päästää pois :heart:
Oli vaikeeta olla erossa vauvasta jonka oli juuri saanut mutta lepoa todella tarvitsin.

 

\

Mie oon taas joku ihmeen luonnonoikku ollut, kun rajun synnytyksen jälkeen jostain aina kumpuaa semmonen energialataus.. Ja soittelen sukulaisille ja tuttaville, hoitelen vauvaa ja miltei tékisi mieli pomppia tramboliinilla... Oikeesti..Ihan outo homma. :/ Mutta synnytykset ovatkin olleet tosi nopeita.

Minustakin on aina tuntunut tältä, väsymys on tullut sitten myöhemmin.

 

Esikoisen synnytyksen jälkeen (kesti myös kolmatta vuorokautta) oli vähän hutera olo, mutta pakkohan oli pitää, kun tulin perhehuoneen valinneeksi.

 

mä itse menetin verta vähän normaalia enempi niin meinas taju pettää et pystynyt ku oleen makuullaan. vessankin tarvin saattajan ekana iltana.
sekä suihkuun toisena päivänä.
en saanut koskea vauvaan yksin niin et olisin nostellut, ettei vaan mitään pääse käymään.
ja illallalla 20.00 pääsin osastolle, vauva vietiinkin vauvalaan hetkeksi, että minä pääsin lepäämään (olin valvonut 2vrk jo sitä ennen)
ja aamuyöstä sit toivat syömään.
Pahalta se tuntui, mut jälkeenpäin ajateltuna ihanaa et sain koota voimia ja ja olla kuitenkin vauvani lähellä <3

 

mulla oli verenpaineet sen verta kovat että hoitsut itse kysyivät että ottaisivatko tytön pariksi tunniksi kahtena ekana yönä kansliaan. antoivat myös ekana yönä unilääkettä. tyttö oli pullosta syönyt kansliassa ja äiti sai hieman levätä, tosin toisena yönä iski niin kauhea ikävä että hipsin hakemaan rakkaan viereen hetimiten.

 

Mie en tunnusta olleeni väsyny, mutta kun synnytyksen jälkeisenä yönä (Pikkis synty vaille neljä iltapäivällä) vielä kahdelta mie kävelin lapsen kanssa jotain kysymässä kansliasta, ni ne tätit siellä katto minuu vähän hitaasti ja totes, että mitäs jos myö nyt otetaan tämä lapsi tänne ja menisit siekin vähän nukkumaan... Että miltähän mie olen näyttäny?!

Mutta hyvä olikin, kun vaille seittemän sitte tultiin sanomaan, että nyt ois lastenlääkärillä vastaanotto. Pikkis oli kellastunu tosi rajusti ja myöhemminkin sanottiin, että onneksi oli siellä kansliassa, että huomasivat heti tuon kellastumisen ja saivat kokeet otettua.

 

Ekaksi yöksi olisin mielelläni antanut vauvalaan kun oli aika pitkä synnytys ja olin kauan valvonut. Mut en kehdannut viedä sinne. :/
Ajattelin että musta ajateltais siellä sen takia pahaa, kun olin niin nuorikin.

 

\

Sen jälkeen on kyllä ollut energiaa olla tytön kanssa. =)

ei uskois ku muistelee sun avausta pari päivää sitte...

 

Mä olisin jaksanut muuten kaikkien kaas olla yötä päivää synnärillä, mut mä en saanut nukuttua ku kaikilla kerroilla vierustoveri kuorsasi ku traktori. \|O \|O Niin mähän en kuorsaa. :saint:
Joka yö mä kävin pyytämäs korvatulppia, jota etsitiin kissojen ja koirien kera. Sit vipana (kuopuksen aikana) yönä ku vieruskaveri oli lähtenyt kotiin niin hoitsut tuumas et saan olla yksin laittavat mun huoneeseen immeisen vipana jos paikat loppuu. Kiitos seinäjoen sairaalan hoitsut. :flower:

 

En ole heti ketään pitänyt sylissä, olin molemmilla kerroilla leikkauksen jälkeen 4h heräämössä ja sit kun osastolle pääsin, hetken olivat siinä mutta aika kiireesti varsinkin öiksi takas lastenhuoneeseen, jotta sain levätä

 

27 tuntia synnytin, joista 2 tuntia nukuin, kun sain epiduraalin. Jaksoin sitten valvoa seuraavat kaksi vuorokautta vauvan kanssa. Sitten taisin nukkua muutaman tunnin ja mies katsoi vauvaa. Todella hyvävointinen olen ollut molemmilla kerroilla heti sen jälkeen, kun vauva on putkahtanut ulos.

 

Olin niin kipeä ja sekaisin, että ensimmäisen yön vauva oli hoitajilla...mutta en kyllä nukkunut siltikään. Seuraavatkin yöt oli kyllä tuskaa hoitaa vauvaa, koska olin niin kipeä, että en jaloillani pysynyt. :/

 

Mut leikattin ja olin niin kipeä etten sängystä päässyt omin voimin ylös ja kyljen vaihtaminen toi kyyneleet silmiin, yritä siinä sitten vauvaa hoitaa. Ja vauva huusi kokoajan, maitoa rupesi tulemaan vasta neljäntenä päivänä kotona, laitoksella pihistelivät lisämaitoa tyyliin imetä imetä vaan kyllä se siitä ja lapsi huusi nälkäänsä. Onneksi mies pystyi jäämään mun kanssa sairaalaan ja onneksi sairaalassa oli tilaa niin että saatiin oma huone =) Mutta sairaala-aikaa muistelen painajaisena, kaikki helpotti kun kotiin päästiin.

 

\

Mut leikattin ja olin niin kipeä etten sängystä päässyt omin voimin ylös ja kyljen vaihtaminen toi kyyneleet silmiin, yritä siinä sitten vauvaa hoitaa. Ja vauva huusi kokoajan, maitoa rupesi tulemaan vasta neljäntenä päivänä kotona, laitoksella pihistelivät lisämaitoa tyyliin imetä imetä vaan kyllä se siitä ja lapsi huusi nälkäänsä. Onneksi mies pystyi jäämään mun kanssa sairaalaan ja onneksi sairaalassa oli tilaa niin että saatiin oma huone =) Mutta sairaala-aikaa muistelen painajaisena, kaikki helpotti kun kotiin päästiin.

siis yhden ainoan kerran ottivat vauvan hoitoon, mut oli leikattu aamulla, vauva huusi sitten yöhön asti ja mä leikkauskivuissani sitä yritin rauhoitella. neljältä yöllä tuli kätilö ja sanoi että nuku hetki =)

 

\

\

Sen jälkeen on kyllä ollut energiaa olla tytön kanssa. =)

ei uskois ku muistelee sun avausta pari päivää sitte...

Käytä aivojasi ja vieläpä elämä. Vai olisitko itse pirteä kuin peipponen valvottuasi 22 tuntia putkeen?

Ei se äitiys tarkoita sitä, että on koko ajan energiaa. Eikä se, että ajoittain väsyttää tarkoita sitä etteikö muuten olisi energiaa olla lapsen kanssa.

Kyllä on taas jollakin mustavalkoinen ajattelutapa. Aivan hävettää sun puolesta.