Onko muita jotka annatte vauvalle maidon ENNEN soseita?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Kun meillä soseiden maistelua harjoiteltu muutama viikko ja vauva ei huoli maitoa soseiden jälkeen, tosin soseetkin uppoavat aika kehnosti. Alkaa heti kiemurrella ja hermostumaan kun muutama lusikallinen on mennyt. Tänään annoin bataatti-porkkanasosetta ja siitä yrítin noin tunnin päästä antaa maitoa, mutta ei oikein uponnut silloinkaan. Pitäisikö antaa maito siis ennen soseita. Ainoa vaan että mietin mistä tiedän minkä verran maitoa annan, että jaksaa syödä vielä sitten sosetta päälle...? blaa...
 
Meillä annettiin aikoinaan just niin päin, että maito eka ja sit vasta sosetta. Neuvolasta saatiin tähän vinkki, kun ei kans oikein maito maistunut ja sosetta taas olis uponnut enemmän ku vasta-alkajalle on hyväksi.
 
No mä sain esikoisen aikaan sen ohjeen, että soseiden maistelu vaiheessa imetetään ensin ja sitten maistellaan. Koska maito on vielä se pääasia. Ja sitten siinä puolen vuoden tietämillä olen kääntänyt toisin päin.
Mutta ohjeita voi olla vaikka millaisia, minkä ikäinen sulla pikkuinen on?
:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sörhipöykerö:
Meillä annettiin aikoinaan just niin päin, että maito eka ja sit vasta sosetta. Neuvolasta saatiin tähän vinkki, kun ei kans oikein maito maistunut ja sosetta taas olis uponnut enemmän ku vasta-alkajalle on hyväksi.

Peesi!

 
ja soseet sitten maisteluna perään. Lapsen pääasiallinen ravinnonlähden on äidinmaito vuoden ikään asti, joten ei mitään kiirettä niiden soseiden ja isojen määrien kanssa tarvi pitää.
 
meillä tais jäädä toi vaan päälle kun kanssa aloin niin että maito eka sen verran mitä tissistä imeä halus ja siihen soseet....nyt kun koitin kääntää niin ei tuo halua soseen jälkeen(mitä saa saman verran kuin aiemminki tissin jälkeen) mitään tissiä enää halua...joskus ehkä tunnin tai puolen päästä se alkaa sitä vasta kaipaan....ja se vasta onki ärsyttävää kun totuit siihen että tissiteltiin ja syötiin niin voitiin lähteä jonnekkin ettei tarvinnu pariin tuntiin mitään kaivella esiin niin nyt tää onki tällästä...
 
Meillä vauva 4,5 kk ja ontäysin korvikkeella kun on maitoallerginen. Annoitteko te sitten maitoa niin paljon kun juo ensin vai mitenkä teitte? Oliko teillä vauva rintamaidolla vai korvikkeella?
 

Yhteistyössä