Onko muita, jotka aikovat antaa/ovat antaneet vain yhden nimen lapselle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sörö
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sörö

Vieras
Tuntuu, että kaikki antavat väh. 2 nimeä, mutta me emme mieheni kanssa näe siinä järkeä, kun kummiskin käytetään vain yhtä nimeä, eikä niitä kaikkia kahta, kolmea taikka neljää. Emme myöskään pidä perus suomalaisista nimistä, joten emme kumpikaan edes halua tulevalle pojallemme kummankaan vaarin nimeä tms. Hänen etunimensäkin tulee olemaan japanilainen, joka tosin ei kuulosta sinänsä japanilaiselta, vaan sopii suomalaiseen korvaan yhtä hyvin kuin vaikka Tomi tai Mika (eli ei ole siis mikään Hideki, Kurosaki tms hyvin japanilainen nimi). Olemmeko ainoat vanhemmat, jotka eivät halua antaa toista nimeä lapselleen?
 
Meillä on lapsilla monta nimeä mutta vain perinteen takia en (kenties omaan korvaan rumia) sukurasitenimiä antaisi lapselle, loukkantuo siitä joku tai ei.
Yhdelläkin nimellä varmasti pärjää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sörö;26445337:
Kun isovanhemmat kuulivat asiasta, mikä oli palaute? Loukkaantuivatko he, ettette jatkaneet (ellette sitten antaneet ekaksi nimeksi) suvussa kulkevaa tiettyä nimeä, jos siis sellanen teidän jomman kumman suvussa on?

Eipä ne mitään kommentoineet. Meidän kummankin suvussa on tapana se että vanhemmat saa ihan itse päättää lastensa nimet eikä niiden tarvi mitenkään perustua suvun historiaan.
 
Ainakin ennen tietääkseni tytöille annettiin usein vain yksi nimi ja pojille kaksi, tyttölapsia kun ei pidetty niin tärkeinä. Edelleen yhdestä nimestä tulee vähän mieleen ettei lapsesta välitetä, kun ei viitsitty toista nimeä antaa
 
Meillä on lapsilla monta nimeä mutta vain perinteen takia en (kenties omaan korvaan rumia) sukurasitenimiä antaisi lapselle, loukkantuo siitä joku tai ei.
Yhdelläkin nimellä varmasti pärjää.

Perinne on varmaan se suurin syy, miks kaikki antavat monta nimeä lapselle. Minun mielestä tyhmä perinne. Yhtä tyhjän kanssa kuin ristiäiset, joita meille ei ole tulossa missään nimessä vaan omassa kotona nimiäiset (vaikka voihan ristiäisetkin pitää kotona, mutta juuri sen papin ja siunaamisen takia en halua ristiäisiä). Meidän perhe on kyllä hyvä rikkomaan perinteitä, mutta vähän mietityttää sukulaistemme reaktio kun ei tule ristiäisiä eikä edes toista nimeä. Saas nähä mitä tuumaavat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sörö;26445474:

Meilläkään ei lapsia ole kastettu :D se oli kyllä anopille vähän kova paikka kun meidän lapset on ainoat jotka niitten suvussa ei ole käyttäneet sitä samaa vanhaa ja kauhtunutta kastemekkoa jossa suvun piltit on kastettu :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja sörö;26445486:
Minun sukuni on taas suorapuheista sorttia, joten tiedän jo nyt että saan kuulla ainakin jonkinlaista palautetta omalta isoäidiltäni. :D

Noo, eipä ne oo sen mummos lapsia joten sillä ei oo nokan koputtamista asioihin. Mutta tiedän kyllä että jotkut vanhan kansan ihmiset vetää melooneja nenään tuon tyylisistä asioista.
 
Ainakin ennen tietääkseni tytöille annettiin usein vain yksi nimi ja pojille kaksi, tyttölapsia kun ei pidetty niin tärkeinä. Edelleen yhdestä nimestä tulee vähän mieleen ettei lapsesta välitetä, kun ei viitsitty toista nimeä antaa

Milloin oli ennen? En tiedä ketään vanhaa nais ihmistä, jolla olisi yksi nimi.

Ja minulle taas tulee mieleen, että vanhemmat antavat toisen/kolmannen jne nimen vain perinteen takia - koska kaikki muutkin niin tekee! Mikä on tyhmin syy ikinä. Eri asia sitten on, jos haluaa muistaa vaikka omaa isoäitiään esimerkiksi ja antaa hänen etunimensä/toisen nimensä lapselleen toiseksi nimeksi.

Meilläkään ei lapsia ole kastettu :D se oli kyllä anopille vähän kova paikka kun meidän lapset on ainoat jotka niitten suvussa ei ole käyttäneet sitä samaa vanhaa ja kauhtunutta kastemekkoa jossa suvun piltit on kastettu :D

Voi ei :D Pettymys oli varmaan kova. :D

Onneksi mieheni suku on hiljaista sorttia, eli en usko että heiltä kuulisin pahemmin palautetta asiasta toisin kuin suorapuheisesta isoäidistäni. :)
 
Noo, eipä ne oo sen mummos lapsia joten sillä ei oo nokan koputtamista asioihin. Mutta tiedän kyllä että jotkut vanhan kansan ihmiset vetää melooneja nenään tuon tyylisistä asioista.

Hän on kyllä aikas vanhanaikainen ja hänen mielipiteensä eivät vaikuta meidän päätöksiin tietenkään, mutta on se turhauttavaa kuunnella sitä valitusta miten asiat pitäisi hänen mielestään hoitaa. :D Mutta minkäs teet. :)
 
Meillä erilainen tilanne, sillä itse en halua antaa kuin yhden nimen, perinteen takia. Mummollani (isän äiti) on vain yksi nimi, vanhemmat eivät päässeet yhteisymmärrykseen toisesta. Äidilläni on myös vain yksi nimi (hänen isänsä oli ortodoksi, äiti ei kylläkään) ja meillä on siskon kanssa molemmilla vain yhdet nimet. Miksi ihmeessä antaa enempää, valitsee sen yhden nimen kunnolla. Mies ei kyllä ole täysin yhden nimen kannalla (paitsi jos se yksi nimi on suvussa kulkeva nimi).
Hyvin harvoin ihmetellään yhtä nimeä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja en käsitä;26445527:
Miksi pitäisi olla vain yksi nimi? Miki ei voi olla sitä kahta tai kolmea?

Ellei haluu. Meidän lapsilla on kaikilla kolme (tai kahdella oikeastaan neljä) nimeä ja mun mielestä lyhyempi nimi töksähtäisi. Ymmärrän silti että jonkun korvaan se yksi lyhyt nimi kuulostaa kauniimmalta. Ja mistään ei varmaan elämässään jää paitsi oli etunimiä sitten yksi tai vaikka kolmetoista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja en käsitä;26445527:
Miksi pitäisi olla vain yksi nimi? Miki ei voi olla sitä kahta tai kolmea?

ennemminkin, miksi pitäs olla enemmän kuin yksi? Oletko joskus tarvinnut johonkin niitä muita nimiä?

Mun ystäväpiirissä on suku, jossa miehet saavat aina vain yhden nimen. Näin on ollut useiden sukupolvien ajan.
 
Jos on perussukunimi ja nimi, joka on ikäluokassa useammalla kuin yhdellä, on toisesta nimestä ihan käytännön hyötyä. Suomi on niin pieni maa, että liki jokaisella on täysnimikaima, toisella nimellä voi saada tähän jotain helpotusta. Mun miehellä esim. ei edes mikään top 10 sukunimi eikä etunimi, mutta niin vain oli isossa firmassa kolme samannimistä.
 
Noh meidän tulevan pojan nimi ei ainakaan huku massaan, kun on tosiaan a) ulkomainen nimi sekä b) Suomessa löytyy vain alle 200 kpl saman nimisiä, joten ei ole edes tarvetta toiselle nimelle tosin en tiedä antaisinko muutenkaan, jos etunimi olisi todella yleinen vaikka Matti, Mika jne. Rakastan ylikaiken meidän tulevan pojan nimeä eikä sen perään edes sopisi nää Tapio, Olavi, Juhani sun muut yleiset toiset nimet. Kuulostaisi liian oudolta.
 
Meidän lapsilla on kaikilla kaksi nimeä jo siitä syystä, ettei ole täyskaimoja elämän varrella. Kuitenkin perinteisellä etunimellä niin helposti täyskaima löytyy.

Nykyaikainen päätös sinänsä kun näin Facebookin aikakaudella kaimoista voi erottautua juuri sillä keskimmäisellä nimellä. Moni kavereistani on alkanut käyttää toista nimeään myöhemmin elämässä: yksi jo kouluaikana, yksi lukioon mentäessä ja yksi perheensä perustettua. Laillisesti helpompi asia kuin oikeasti vaihtaa nimeä, on ottaa sitten toinen etunimi käyttöön kutsumanimeksi.
 
[QUOTE="vieras";26445571]Jos on perussukunimi ja nimi, joka on ikäluokassa useammalla kuin yhdellä, on toisesta nimestä ihan käytännön hyötyä. Suomi on niin pieni maa, että liki jokaisella on täysnimikaima, toisella nimellä voi saada tähän jotain helpotusta. Mun miehellä esim. ei edes mikään top 10 sukunimi eikä etunimi, mutta niin vain oli isossa firmassa kolme samannimistä.[/QUOTE]

joo, näitä Katja Heikkisiä ja Sami Virtasia oli omakin luokka pullollaan. Yksi nimi sentään takaisi sen, että saisi olla rauhassa oman nimisensä eli Katja Heikkinen, eikä Katja P tai Katja M.
Työsähköpostiinkaan ei tartteis mitään turhakkaita välille:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja häh;26445562:
ennemminkin, miksi pitäs olla enemmän kuin yksi? Oletko joskus tarvinnut johonkin niitä muita nimiä?

Mun ystäväpiirissä on suku, jossa miehet saavat aina vain yhden nimen. Näin on ollut useiden sukupolvien ajan.

Eli siis kyse onvain siitä,että on ns erikoisempaa antaa vain yksi nimi. Valtaosallahan on kuitenkin ainakin sekaksi :D Olisi se pitänyt taas arvata. Jos ei keksi erikoista nimeä niin sitten pitää keksiä jotain muuta vähän "erikoisempaa" Ooh,mitä hulluutta.
 
[QUOTE="vieras";26445600]Meidän lapsilla on kaikilla kaksi nimeä jo siitä syystä, ettei ole täyskaimoja elämän varrella. Kuitenkin perinteisellä etunimellä niin helposti täyskaima löytyy.

Nykyaikainen päätös sinänsä kun näin Facebookin aikakaudella kaimoista voi erottautua juuri sillä keskimmäisellä nimellä. Moni kavereistani on alkanut käyttää toista nimeään myöhemmin elämässä: yksi jo kouluaikana, yksi lukioon mentäessä ja yksi perheensä perustettua. Laillisesti helpompi asia kuin oikeasti vaihtaa nimeä, on ottaa sitten toinen etunimi käyttöön kutsumanimeksi.[/QUOTE]

En olekkaan ennen kuullut, että noinkin ns. myöhään joku vaihtaisi kutsumanimeään. Minä en toista nimeäni käytä, vaikka maksettais. :D Mutta en sitä nimeä poista niin kauan, kuin isoäitini on elossa. En halua pahoittaa hänen mieltään, sillä hän tämän nimen kekkasi. :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja häh;26445602:
joo, näitä Katja Heikkisiä ja Sami Virtasia oli omakin luokka pullollaan. Yksi nimi sentään takaisi sen, että saisi olla rauhassa oman nimisensä eli Katja Heikkinen, eikä Katja P tai Katja M.
Työsähköpostiinkaan ei tartteis mitään turhakkaita välille:)

TYHMÄ!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja en käsitä;26445612:
Eli siis kyse onvain siitä,että on ns erikoisempaa antaa vain yksi nimi. Valtaosallahan on kuitenkin ainakin sekaksi :D Olisi se pitänyt taas arvata. Jos ei keksi erikoista nimeä niin sitten pitää keksiä jotain muuta vähän "erikoisempaa" Ooh,mitä hulluutta.

Ei ainakaan meille. Meille se on erikoista, kun antaa monta nimeä. Me emme ymmärrä sitä touhua. : D
 
Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
3K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä