Onko muita joita ärsyttää valmiiksi ohjelmoidut massajuhlapäivät?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja individualisti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minulle perinteet tuovat turvaa. Kun tuntuu että tässä maailmassa, työelämässä, omassa elämässä kaikki on niin epävarmaa, eikä mistään saa välttämättä mitään tolkkua, niin elämänkulun syklisyys näkyy juuri vuodenkierrossa ja sen tuomassa turvassa. Että joulu tulee joka vuosi, ja silloin tapahtuu ne turvalliset, jo tutut asiat, on jo lapsuudesta tutut tuoksut ja tunnelmat. Olkoonkin vaan perseestä (kuten eilen meidän tavasta viettää joulua sanottiin) tai sitten idioottimaista massan mukana menemistä, niin minä nautin. Ja nautin täysillä, ja juuri siksi että lanttulaatikko maistuu joka ikinen vuosi ihan samalta ja kinkku on pöydässä ja luumusoppa maistuu samalta kuin mummoni tekemä. Ja nautin siitä että tasan puolen vuoden vuoden päästä joulusta poltetaan suvun voimin kokkoa, kuten on aina tehty. Jotkut asiat on ja pysyy, ja hyvä niin.

Ymmärrän perustelusi oikein hyvin. Itsellä sama juttu, että perheessäni on aina tehty kaikki perinteiden mukaan. Mutta itseäni se taas ärsytti, ja aikuistuttuani aloin vastustaa omassa elämässäni noita perinteitä.

Tällä haavaa joulu on meille arkea, koska usein olemme silloin töissä , koska muut haluavat sen vapaaksi. Meillä on ihan omat juhlapäivät ja traditiot, jotka eivät kyllä kalenterin mukaan mene.

Terveisin ap joka syö mämmiä, juo glögiä ja polttaa jouluvaloja keskellä kesää :-)
 
Meillä ei juhlita mitään noista ap:n mainitsemista juhlista. Lastenkaan ei tarvitse katsella sitä hirveää hössötystä ja stressiä lahjoista ym. Paljo parempi näin. Nuo "juhla"päivät ovat pelkkä tekosyy myydä jotain krääsää. Meillä on sitten omat juhlamme, jotka ei ole materia-juhlia.
 
[QUOTE="onnellinen";22456245]Meillä ei juhlita mitään noista ap:n mainitsemista juhlista. Lastenkaan ei tarvitse katsella sitä hirveää hössötystä ja stressiä lahjoista ym. Paljo parempi näin. Nuo "juhla"päivät ovat pelkkä tekosyy myydä jotain krääsää. Meillä on sitten omat juhlamme, jotka ei ole materia-juhlia.[/QUOTE]

Ihan prikulleen samoin ajattelen. Meillä myös omat juhlamme.
 
Terveisin ap joka syö mämmiä, juo glögiä ja polttaa jouluvaloja keskellä kesää :-)

Mämmiä meilläkin syödään ympäri vuoden puuron sijaan, mutta en todellakaan kaipaa lämpimiä mausteisia juomia keskelle kesää, tai tarvitse kesän valossa haaleita keinotekoisia valoja, kun taas vuoden pimeimpään aikaan ne loistaa ja lämmittää ihan eri tavalla. Mitä nuo tuovat sinulle kesän keskellä? Siis ovatko oikeasti muutakin kuin vain erikoisuuden tavoittelua ja huomionhakua?
 
Heh, juu, ja sitten jos skippaat jonkun näistä pakollisista juhlista, tehdään tänne keskustelu siitä kuinka itsekäs ja huono vanhempi olet, kun et osallistu näihin pakollisiin traditioihin. Nimim. erästäkin "säälittää kun lapsiraukat viedään jouluaattona mummolaan" keskustelua muistellessa, jossa mammat kauhistelivat kilpaa sitä, kuinka joku voi traumauttaa lapsensa niin pahasti että jättää juhlimatta joulua. Ja tokihan se on vähintään huostaanoton paikka, jos juhannuskokko jää näkemättä :D
 
*reps ja kops* Juuri näinhän se menee tai sitten täällä ihmetellään "voinko laittaa ulos jouluvalot marraskuun alussa?" Missä kohtaan niissä valosarjoissa lukee, että ne on jouluvaloja ja niitä sais käyttää vain jouluna? Pyhään jouluun ei saa kajota tai muuttaa siitä mitään.

Huomioikaa myös paikkakuntakohtaiset erot, meillä päin Suomea poltetaan pääsisäiskokkoja! Ja se on hauska perinne Itä-Suomessa asuville sukulaisillemme.
 
Minua ärsyttää lahjojen ostelu aikuisille. :( Olin jo päättänyt että annamme miehen sukulaisille yhteisen lahjan, jossa jokaiselle jotain pientä, mutta mies hätääntyi että "eihän niitä voi jättää ilman lahjoja, kyllä niille pitää...". Joo, nyt sitten venytetään budjettia ja yritetään epätoivoisesti keksiä jotain kahdeksalle(!) aikuiselle, joka maksaisi alle 30€!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Näin taas;22457435:
Minua ärsyttää lahjojen ostelu aikuisille. :( Olin jo päättänyt että annamme miehen sukulaisille yhteisen lahjan, jossa jokaiselle jotain pientä, mutta mies hätääntyi että "eihän niitä voi jättää ilman lahjoja, kyllä niille pitää...". Joo, nyt sitten venytetään budjettia ja yritetään epätoivoisesti keksiä jotain kahdeksalle(!) aikuiselle, joka maksaisi alle 30€!

Me ei anneta lahjoja kuin ydinperheen sisällä. Se on kuule vapauttavaa! Eikä lähetetä korttejakaan.
 
Mämmiä meilläkin syödään ympäri vuoden puuron sijaan, mutta en todellakaan kaipaa lämpimiä mausteisia juomia keskelle kesää, tai tarvitse kesän valossa haaleita keinotekoisia valoja, kun taas vuoden pimeimpään aikaan ne loistaa ja lämmittää ihan eri tavalla. Mitä nuo tuovat sinulle kesän keskellä? Siis ovatko oikeasti muutakin kuin vain erikoisuuden tavoittelua ja huomionhakua?

Miksi jotkut juovat teetä viileinä kesäiltoina? Miksei voisi juoda glögiä, kuka sanoo että se on erikoisuudetavoittelua jos pitää mausta?

Meillä on tosiaan parvekkeella siniset led-valot ympäri vuoden, ne ovat ihana tunnelmavalaistus siellä ihan kesäillan hämärässäkin.
 
Täällä myös yksi joka ei näistä valmiiksi muokatuista juhlaperinteistä perusta. Erinäisiä vakio-juhlapäiviä vietämme toki, mutta ei minkään vakiokaavan mukaan. Yhtenä esimerkkinä olkoon että joka joululle kehitämme ihan uuden menun. Laatikkoja ja kinkkuja emme ole syöneet koskaan. Ulkoiset puitteet ja perinteet eivät todellakaan ole ne asiat jotka tuovat minulle turvaa. Jos tuollaista turvaa täytyy hakea oman pääkopan ulkopuolelta niin sitten on aika surullinen tilanne...
 
Joulu, uusivuosi, ystävänpäivä, pääsiäinen, vappu, äitienpäivä, juhannus, halloween, isäinpäivä, ja oliko vielä jotain. Kaikkiin on joku keksinyt perinteet, ruuat, juomat, koristeet ja paikat missä niitä pitää viettää ja miten. Ja suurin osa menee massan mukana. Jos joku ei mene, häntä pidetään outona.

Veikkaanpa, että noissa nykyisissä juhlissa on pääpointti se, että kauppiaat saavat myytyä tuohon ko. juhlapäivään liittyvää tavaraa mahdollisimman paljon.

Oikein sääliksi käy niitä jotka ehkä jo nyt hössöttävät joulunkin takia, ja kuluttavat satoja, ehkä tuhansia euroja lahjoihin ja kinkkuihin, koska vaan kuuluu tehdä niin.

Miksei voisi luoda omia traditioita, ja viettää omia juhlapäiviä, eikä valmiiksi ohjelmoituja?

Mä luon omia tradiotioita noihin massajuhlapäiviin. Massajuhlapäivissä parasta on, että silloin on lomaa, koko meidän perheellä.

Meillä ei esim. osteta isänpäivälahjoja tai kortteja, eilen syötiin makaronilaatikkoa, sentään kakku meillä oli. Joulusta minä tykkään ja nautin valtavasti, ja omaan jouluuni kuuluu tietyt asiat, musta on omituista, jos on jotain pahaa siinä, että tykkää jouluruuista ja pipareista, kuusen tuoksusta, kynttilöistä ja siitä yhdessä olon tunnelmasta ja lapset meillä lahjoja saa.

Pääsiäistä meillä vietetään kasvattamalla rairuoho, koristelemalla se ja syömällä suklaamunia, eipä ole hirmuinen rahanmeno sekään.

Musta nuo ns. massajuhlat tuovat iloa perheen elämään, kukin omalla perinteellään.

Mutta meillä ei esim. ryypätä siksi, että johonkin tietyn juhlan aikaan kuuluu niin tehdä. Ilotulitusraketteja ammutaan vain silloin kun esikoinen on kotona, hän tykkäää raketteja ampua.

Niin ja esim. ne ruuat - meillä joulupöydässä on aina esim. kreikkalaista salaattia - tosi perinteinen jouluruoka eikö? Juhlista, koristeista ja ruuista saa tehdä ihan oman näköisensä.
 
[QUOTE="poikia3";22460789]Mä luon omia tradiotioita noihin massajuhlapäiviin. Massajuhlapäivissä parasta on, että silloin on lomaa, koko meidän perheellä.

Meillä ei esim. osteta isänpäivälahjoja tai kortteja, eilen syötiin makaronilaatikkoa, sentään kakku meillä oli. Joulusta minä tykkään ja nautin valtavasti, ja omaan jouluuni kuuluu tietyt asiat, musta on omituista, jos on jotain pahaa siinä, että tykkää jouluruuista ja pipareista, kuusen tuoksusta, kynttilöistä ja siitä yhdessä olon tunnelmasta ja lapset meillä lahjoja saa.

Pääsiäistä meillä vietetään kasvattamalla rairuoho, koristelemalla se ja syömällä suklaamunia, eipä ole hirmuinen rahanmeno sekään.

Musta nuo ns. massajuhlat tuovat iloa perheen elämään, kukin omalla perinteellään.

Mutta meillä ei esim. ryypätä siksi, että johonkin tietyn juhlan aikaan kuuluu niin tehdä. Ilotulitusraketteja ammutaan vain silloin kun esikoinen on kotona, hän tykkäää raketteja ampua.

Niin ja esim. ne ruuat - meillä joulupöydässä on aina esim. kreikkalaista salaattia - tosi perinteinen jouluruoka eikö? Juhlista, koristeista ja ruuista saa tehdä ihan oman näköisensä.[/QUOTE]

Hyvin kiteytetty! Lisäksi voidaan todeta, että siihen nähden kuinka moni tuntuu vihaavan laatikoita ja muita vanhoja hämäläiseen pitopöytään kuuluvia juhlaruokia ja suosivan kaikkea uutta ja eksoottista, niin taitaa nykyään olla ne massasta erottuvat juuri niitä perinteisen joulupöydän valmistavia :D
 
meilllä on itse tehdyt joulukoristeet, toki joitain kankaita jne ostan kaupasta/kirppareilta. Jouluna meillä ei syödä kinkkua oikeastaan, vaan hirveä.
Joulukuusta koristaa itse koristellut kävyt ja karkkitangot ja rusetit. Jouluna ei ole perunalootaa, vaan muussia. ystäväpiirissäni on ainakin monia eri tapoja koristella joulu, minä en esimerkiksi voi sietää jouluvaloja siis näitä kaupan YÖK.
Teen lahjoista yli puolet itse, vain lapsille ostan 2 toivotuinta lahjaa kaupasta tai kirpparilta / huuto.netistä Ei tartte olla tapoihin kangistunut, joulu nyt vaan on joulu ja kukin tykätköön ja juhlikoon niitä päiviä joita haluaa, itse jätän kyllä kaikki muut välistä paitsi joulun ja lasten kanssa juhlitaan vappua pukeutumalla, pääsiäisenä käy kana munimassa munia ja pari korttia tehään muoreille. Mutta juhannusta en juhli, en uutta vuotta niinkään ihmeellisesti (ei todellakaan raketteja eikä mitään), ystävänpäivänä muistan paria lähimmäistä ystävää aamusta viestillä tai lähettämällä kortin, mutta en silloin lahjo tai mitään. En tiedä, mutta pointtisi meni jotenkin ohi, mielestäni joulu kuuluu vuoteen ja pimenevinä iltoina jo pari kk ennen alan valmitelemaan täydellistä jouluamme, nimittäin meille täydellistä.
 
Joulua voi juhlia halvallakin. Langat joista teen lahjoja maksoin ehkä n. 30 ja niistä tulee moooonta lahjaa, jääkin vielä lankoja, paketointivärkki maksoin 15 euroa ja sitä on 150 metriä ja vielä kierrätettävää, kaikki ei siis mene tänä jouluna. Kierrätys kamaa lähtee muutenkin sytkeruusujen muodossa muoreille. Jämälangoista tein keppihevosen pään, ja keppikin oli jo roskiin menevää, mutta maalamalla komee keppi tuli, poika sai 50 eurolla lego linnan jota toivoi kaikkine osineen ja ohjeineen, nikkon radio-ohjattavan 20 eurolla, toimiva pari vuotta vanha,barbien mekkoja syntyi 20 kpl itse tehden, käytettynä ostettuna 5 euroa, baby bornin haalarit kaikkien lasten nukeille tein kierrätys fleecestä, tyttö saa moxien uutena alennuksesta 15 euroa, hieno maatilan näköinen palikkalaatikko maatilan elämillä nuorimmalle 5 euroa käytettynä, muten yhtä hienoon ollut ikinä törmännyt, tytölle kokosimme yhdessä tuumin lääkärinlaukun, oikea stetoskooppikin sinne saatiin.... ei kaiken tartte aina maksaa maltaita että se olisi hienoa ja hyödyllistä ja kestävää leikeissä, kun vähä käyttää järkeään ja omia taitojaan tai opettelee niitä taitoja jos ei heti suju niin saa hyvän joulun kyllä aikaan. Jouluna voi syödä perunamuussia ja itsetehtyjä lihapullia ja tehdä perusherkkuruokia vaan yhelle päivälle paljon =P
 
Vappu on inhokki, sitten tulee ystävänpäivä, uusivuosi, äitienpäivä, isänpäivä ja nää tällaset turhakkeet. Viettäkööt ken tahtoo mut me ei lähdetä ostopakko-pakkokakku-ruusupuska-hömppään mukaan.
Joulu on nykyään ainoa oikeasti kiva juhla, lasten ja tunnelman takia.

Markkinajoulussa yleisesti inhottaa ihmisten mässääminen ja ruoan tuhlaaminen, pakkopaketit ja ostohysteria, joulukalenterit lokakuussa, lapsille suunnatut rojumainokset, pakolliset lahjat tutun tutuille ja se että ihmiset hermoilee mokoman takia ja kantaa rumia kukkalaitteita ja suklaita edes taas. Postiluukku turpoaa mainoksista ja roskaa tulee ylipakatuista tarpeettomista lahjoista.
Muilla juhlilla on omat yhtä kliseiset traditionsa.
 
Similar threads

Yhteistyössä