Onko muille tullut ahdistavia ajatuksia synnytyksestä ja muusta asiaan liittyvästä? (ei kivusta)

[tiiru]

Alkoi jotenkin ahdistamaan kauheasti ja jostain syystä musta tuntuu ettei kaikki varmasti mene hyvin ja jotain pahaa tapahtuu varmasti, kun jo jonkin aikaa mennyt "liian hyvin".

Varmaankin ihan outoja ajatuksia. En pelkää niinkään kipua, mutta sitä etten saakkaan vauvaani elävänä..
Että kaikki romahtaa taas kovaa ja korkealta.
Varmaan taustalla keskenmenot ja "mahdollisuudet saada lapsia alle1%" diagnoosi jne jne vastoinkäymiset..

Onko nää nyt jotain hormoonisekoiluitkuja vai mitä ihmettä?! Ei ole tavanomaista mulle!
:ashamed:

Jotenkin vaan tuntuu että kaikki ei voi edetä yhtä ihanasti kun on nyt viimeset reilu puoli vuotta mennyt.. :ashamed:

Ja kiltit, älkää alottako mitään haukkua kuinka urpoja ajatuksia käsittelen... Ihan tarpeeksi jo toisessa ketjussa kiitos.

 

[jennik]

Kyllä se voi ihan hyvinkin päättyä

Johtuu varmaan hormooneista ja kuuluu asiaan miettiä kaikkea hassua. Mua jostain syystä pelotti imukuppisynnytys kaikkein eniten. Se että en saisi lasta ulos, pitäisi mua leikellä ja lasta kiskoa väkisin ulos ja siitä koituisi lapselle vahinkoa. Se oli ainoa skenaario mikä kammotti.

Ajattele, että jos jo johonkin %"vähemmistöön" kuulut, niin se ei enää todnäk kohdallesi osu

 

[Saraldo]

Hormonisekoiluja

Mutta toisaalta ihan ymmärrettävää, koska vähän väliähän saa esim. lehdistä lukea, miten jonkun synnytys on mennyt ihan totaalisesti pieleen. Mutta usko pois, erittäin suurella osalla kaikki menee ihan hienosti . Mä olen itse sairaalassa töissä ja voit kuvitella, mitä kaikkea mun mielessä liikkui, kun liikuin lastenosastoilla... Tuli sellainen olo, että eri tavoin sairaita lapsia on niin paljon, ettei meidän voi olla terve. Kunnes myöhemmin (kun järki taas pelas) ymmärsin, että totta kai siellä lastenosastoilla oli sairaita lapsia, eihän ne muuten siellä olisi. Ja sairaita vastasyntyneitä syntyy todella vähän suhteessa täysin terveisiin lapsiin. Mutta kun mullakin meni raskausaika niin hyvin, niin odotin, että synnytyksessö varmaan sitten sattuu jotain. Vaan eipä sattunut . Eikä ole sattunut myöhemminkään.

 

[A]

Pelottaa kovastikin, mitä enemmän viikkoja, sitä enemmän palaa vanhat kauhut mieleen viiden vuoden takaisesta synnytyksestä ja siitä kun ponnistusvaihe pitkittyi, ei saanut kipulääkettä ja imukuppiin päädyttiin. Onneksi vauvalla kaikki hyvin, mutta itse olin pitkään kipeä ja vasta noin vuosi synnytyksestä palauduin vähän paremmaksi...

Mulle taas on aina käynyt niin, että jos kuulun johonkin pieneen prosentuaaliseen vähemmistöön, niin kuulun taas seuraavassakin vaiheessa. Taustalla myös lapsettomuutta jne.

Toivon myös lisää vastauksia tähän alkuperäiseen kysymykseen, itsekin mietin, voisiko tämä jatkuvasti kasvava ahdistuminen johtua hormoneista... sype-keskusteluita on käyty lääkärin ja hoitajan kanssa, vielä yksi lääkärikerta jäljellä...

 

[tiiru]

Noh..ihmettelinkin kun tuntui etten tunne mitään ns negatiivisia tunteita ja mietteitä enkä minkäänlaista jännitystä tulevaa kohtaan. "Jotenkin oudon rauhallisesti otat" moni sanoi.
Ja kuvittelin tosissaan käyväni läpi tämän ilman mitään pelkoja jne. PAH! Ehkä ne tulivat vähän jälkijunassa.


Mutta kiitos kannustuksesta! Typerät hormonit!

 

[tiiru]

Pelottaa kovastikin, mitä enemmän viikkoja, sitä enemmän palaa vanhat kauhut mieleen viiden vuoden takaisesta synnytyksestä ja siitä kun ponnistusvaihe pitkittyi, ei saanut kipulääkettä ja imukuppiin päädyttiin. Onneksi vauvalla kaikki hyvin, mutta itse olin pitkään kipeä ja vasta noin vuosi synnytyksestä palauduin vähän paremmaksi...

Mulle taas on aina käynyt niin, että jos kuulun johonkin pieneen prosentuaaliseen vähemmistöön, niin kuulun taas seuraavassakin vaiheessa. Taustalla myös lapsettomuutta jne.

Toivon myös lisää vastauksia tähän alkuperäiseen kysymykseen, itsekin mietin, voisiko tämä jatkuvasti kasvava ahdistuminen johtua hormoneista... sype-keskusteluita on käyty lääkärin ja hoitajan kanssa, vielä yksi lääkärikerta jäljellä...

Meille tuntuu kans jäävän kerta toisensa jälkeen noi pienet mahollisuudet, mutta niissä vähemmistöissä ollaan ryvetty moneen otteeseen. Jossain vaiheessa (harmaana aikana) ajattelin että joillakin on vaan tarkoitus epäonnistua kaikessa. Ja että kohtalo suorastaan ilkkuu meille.
Kun sitten tulinkin raskaaksi joka kesti sen yli 10 viikkoa olin hetken onnen kukkuloilla, kunnes nämä tunteet nyt nousivat vähitellen.

Nyt rv25.