Onko muilla noin 4-kymppisillä yhtä katkeria ajatuksia kuin mulla?

[vanha luuseri]

Tuntuu, että mä olen tehnyt todella vääriä valintoja elämässäni.

Mulla on nyt mies, joka ei tunnu siltä oikealta ja koska olen vanha ja ruma niin parempaakaan en enää saa. Nuorena kämmäsin mahdollisuuteni hyvään mieheen, koska rakastuin typeriin hömöihin ja itsekkäisiin renttuihin, joista ei koskaan tullut mitään. Tuhlasin nuoruuteni sekoilemalla typerien miesten kanssa, harmittaa nyt todella että alennuin heidän tasolleen ja antamaan vielä kaiken mitä antaa voi. Olisin saanut ihan varmasti fiksun, varakkaan, koulutetun, hyvän miehen, vaan mitä meninkään tekemään.

Lisäksi kävin vuositolkulla kouluja, opiskelin ja opiskelin, otin opintolainaa ja nyt olen kouluttautunut pitkälle ja ala ei tunnu oikealta. Pätkätöitä, lisää pätkätöitä, pitää päteä ja olla koko ajan niin olevinaan töissä. Työelämä ottaa, muttei anna kuin köykäisen palkan. Työssäni en edes ole hyvä, kaikista yrityksistäni ja panostamisista huolimatta. Kaupan kassan työkin olisi varmaan antoisampaa kuin mun ura.

Kaksi lasta on, mutta sain nekin liian vanhana. Olen jo nyt ikäloppu kun pikkulapsia hoitelen. Katselen kateellisena kun nuorempana lapsensa tehneet elää nyt kevyttä elämää. Olen 57v kun kuopus tulee täysikäiseksi. Mitä mulla on sitten enää? Mun piti odottaa lasten tekoa kunnes elämä olisi hyvää muilta osin, mutta ei se vaan sitä ole vieläkään.

On meillä talo ja auto, nekin vaan tuntuu kolkoilta ja kurjilta kun itse olen vanha ja hapan akka. Voisin elää niin paljon parempaa elämää jos vaan olisin valinnut aina toisin.

Naapurin 25v kahden lapsen äiti on saavuttanut kaiken mitä minäkin, paljon helpommalla, ja näyttää vieläpä säteilevältä ja onnelliselta, toisin kuin minä.

=(

 

[Non compos mentis]

Ei se onni tule saavutuksista. Voisit olla ihan yhtä hapan, vaikka olisit saanut kaiken sen, mistä nyt unelmoit. Ei sulla kuitenkaan pahastikaan asiat kuulosta olevan. Ala rakastaa itseäsi ja pitää itsestäsi huolta. Kunhan se aito hymy löytää takaisin kasvoillesi, huomaat olevasi edelleen nuori nainen ja ihan mukiinmenevännäköinenkin.

 

[MIRKAMÖRKÖ]

itsesääli on säälistä pahin,sulla on viellä aikaa muokata elämä omille raiteilleen,mutta muista älä kato miten muut eläää äläkä heitä kadehdi.kaikki muokkaa elämän mikä itselleen sopii.nyt nainen niskasta kiinni ja rupee elää elämää mitä haluat.askel kerrallaan...siitä se lähtee.

 

["vieras"]

Keksityltä tarinalta kuulostaa.

 

[päätön]

ei ole katkeria ajatuksia mutta välillä tulee mieleen että "tässäkö tämä nyt oli"

 

[Yainaba]

Onko sulla mitään hyvää elämässä? Koitahan löytää nekin hyvät puolet. Uskoisin että niitäkin on varmasti olemassa.

Kumma juttu mutta vaikka mä en koe saavuttaneeni paljoakaan elämässä niin mä olen tyytyväinen kaikkeen mitä mulla on, vaikka vastoinkäymisiä on ollut ihan kauhakaupalla. Ikää n 38 joten toivottavasti tää tuntemus ei muutu ikääntymisen myötä. Monella nuorella on paljon enemmän kaikkea sitä mitä mulla ei ole, mutta mä koen että tää mun elämä on just täydellistä tällasena ja näin sen pitääkin mennä.

Jos tuntuu edelleen ettei hyviä asioita ole niin sä voit alkaa hankkimaan niitä. Kuitenkin suuri osa asioista on kiinni omista valinnoista ja niitä voi harkita etukäteen. Ei tietty ihan kaikkea mutta suurimman osan. Koita jatkossa hankkia kaikkea mukavaa itsellesi ja nauttia elämästä.

 

[jooei]

ei katkeria ajatuksia
mut jälkeen päin ajatellen
- 5- ja 7-vuoden seurustelujaksot olisin voinu lopettaa molemmat aiemmin, eka suhde jatkui ja jatkui, kun mies (poika 20-25v) oli niin rakastunut ja mulla ei ollut niin väliä
- toinen suhde 7-vuotta, siltä suhteelta odotin hauskaa yhdessä oloa, matkustelua keskustelua mutta mies halusikin äitiä ja vaimoa (onneksi löysi itteään 10 v nuoremman, joka näyttää oikealta mammalta - nähtiin kerran sattumalta lastenteatterissa)
- ja kun mä olin kiltti, niin elin noiden miesten ehdoilla osittain, en käynyt tansseissa yms. mitä tykkäisin tehdä

- sit kolmivitosena ajattelin työkaveri totesi, että kohtelen heitä kuin äiti lapsiaan ja ajattelin, et nyt taitaa olla aika ja nykyinen miesystäväkin oli päätynyt samaan, ettei tää tästä kummene

- siis lähinnä kaduttaa nuo pitkittyneet seurustelusuhteet, vähän niin kuin tavan vuoksi, kun kaikki muutki

 

["vieras"]

Ei mulla enää. Olisin varmaan tyynesti tasapainossa, vaikka menettäisin kaiken. Toteaisin vaan, että "jaaha". Mulla oli ap toi sun vaihe jo 30v. Samantyylisiä ajatuksia ja sitten pistinkin toimeksi: vaihdoin miestä, hankin lapsia, hankin uuden ammatin ja ostimme oman kodin. Enää en jaksaisi moista mullistusta. Lepään laakereillani ja katson mitä elämä tuo tullessaan

 

["poikia3"]

Ei ole katkeria ajatuksia, eikä edes niitä tässäkö tämä nyt oli ajatuksia, aikaahan on vielä vaikka mihin.

Mulla ei ole velatonta asuntoa eikä edes autoa ja eronnutkin olen kerran. Välillä tietysti oma kumppani tympii, mutta yleensä hän tuntuu siltä omalta ja rakkaalta mitä oli tavatessamme ja on turvallinen kumppani hänet kun tuntee hyvin. Mun kuopus täyttää pian kuusi, kun hän on täysi-ikäinen olen silloin 55, ihan hyvin ehtii siinä vaiheessa vielä tekemään vaikka mitä, elämä ei ole ohi 5-kymppisenä, ei se ole ohi 4-kymppisenä, takuulla ehdin tekemään kaikkea kivaa silloin ja nyt.

Mulla ei ole unelma-ammattia, mutta hyvin palkattu vakituinen työpaikka, ja uskon myös siihen, että työpaikasta voi tehdä paremman, mulla on työtodistus, jossa lukee, että olen työpaikkani hengenluoja. Työpaikoissa tarvitaan ihmisiä hyvin erilaisissa rooleissa, oman työnsä ohella voi tosiaan kehittää esim. sitä työpaikan henkeä - pikkuisilla asioilla voi parantaa viihtyvyyttä.

Mutta maailmassa on paljon mahdollisuuksia, mitä jos etsisit yhden harrastuksen josta nautit, ja joka auttaisi sinua jaksamaan kaiken muun kanssa. Ja uskon, ettet antaisi niitä lapsiasikaan pois missään tapauksessa. Mulla pojat ovat mielettömän rakkaat ja nautin kaikesta mitä saan tehdä heidän kanssaan, ja kaikesta mistä näen poikien nauttivan.

Elämä on isolta osalta asennetta!

 

[jokainen taaplaa tyylillään]

[QUOTE="vieras";22496649]Keksityltä tarinalta kuulostaa.[/QUOTE]

Niin minustakin. Jos oikeasti olisi tehnyt lapsensa vanhempana, niin silloin tietäisi, että olisi saanut elää piiiiitkän ja vapaan nuoruuden, eikä enää haikailisi niitä aikoja, eikä varsinkaan puhuisi itsestään ikäloppuna tai muka haikailisi, että olisi tehnyt lapsensa nuorena.

Kyllä, tämä on tuon tarinan `naapurinrouvan` kirjoittama

 

[Mummeliisa]

45 olen enkä yhdessäkään kohtaa osaa samaistua tarinaasi.

Miksi et koskaan valinnut itse?
Siinä se kipupiste, ei iässä, lapsissa, suhteissa?

Voimia ja muutosta sinulle tulevaan.

 

["vieras"]

Sinulla näyttää olevan kriisi meneillään. Mutta ei hätää. Kriisit ovat tarpeen, jotta voit etsiä jotain uutta elämääsi. Nyt silmät auki. Mieti mitä oikeasti haluat. Haluatko uuden ammatin tai kehittää itseäsi nykyisessä ammatissa? Uuden miehen? Tai jotain muuta? Kaipaat jotain uutta sykähdyttävää elämääsi. Älä jää piehtaroimaan itsesääliin, sillä se ei auta sinua mihinkään suuntaan.

 

["vieras"]

Olen 3-kymppinen, mutta ajatukset ovat samanlaisia.
- olen tuhlannut elämäni väärän miehen kanssa
- olen kyllä saanut hänen kanssaan kaksi ihanaa lasta
- asun ahtaasti vuokra-asunnossa
- pitkien opiskelujen takia olen vasta vähän aikaa sitten saanut vakituisempaa (ei silti vakituista) työtä vähän pitemmissä pätkissä
- olen lihava ja ruma, siksikin roikun tässä suhteessa, koska epäilen, että kukaan ikinä voisi kiinnostua minusta
- olen viimeksi saanut seksiä öhh.. en edes muista milloin
- olen masentunut enkä jaksa tehdä mitään, esim. olla ulkona, siivota tai leikkiä lasten kanssa
- ajan vanhalla rämäautolla liian pitkää työmatkaa (asumme täällä siksi, kun miehen työpaikka melko lähellä)

Ilmoitin juuri tänään miehelle, että olen hänen kanssaan vain siksi, että hän hoitaa joskus lapsia, että pääsen itse pois täältä.

Ainut hyvä puoli on kiva työ, kohtuullinen palkka siitä ja mukavat työkaverit.

Suunnitelma:
- laihdutus
- mies pihalle
- muutto lasten kanssa lähelle omaa työpaikkaani

 

["minävain"]

Ymmärrän tunteesi täysin. Vuodet vain vierähtävät niin nopeasti, että pari väärää päätöstä voi nielaista elämästä 10 vuotta, ja siinä sitä sitten ihmetellään, mitä on tapahtunut.

Mutta uskon edelleen tähän aforismiin: "Ihminen on yleensä juuri niin onnellinen kuin päättää olevansa".

 

["täti"]

Ei... En ole katkera, vaikka kaikki ei todellakaan ole mennyt niin kuin nuorena kuvittelin. En ole saanut läheskään sitä mitä toivoin mutta en ole myöskään kyynistynyt.

Jos jotain voisin vaihtaa, niin toivoisin, että en olisi nuorempana (alle 30-vuotiaana) elänyt ulkoaohjautuvaa elämää. Valintoja tehdessäni kuuntelin liikaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät oikeasti tukeneet minua ja toivoneet minun parastani. Nyt kun katson taaksepäin, niin en enää voi käsittää, mitä minulla on nuorena naisena liikkunut päässä!!! Ei ainakaan omia ajatuksia. Itsetuntoni oli todella heikko, en pitänyt itseäni juuri minkään arvoisena. Mutta kai sekin vaihe piti vain käydä läpi... muuten minä en olisi minä.

Kohta täytän 42 v. Olen niin henkisesti kuin fyysisestikin hyvässä kunnossa. Työelämässä on vielä paljon haasteita edessä ja suhtaudun niihin positiivisesti - oppia ikä kaikki.

 

[juu ei]

Ei. En ole katkera. Olen nelikymppinen akateeminen köyhä. Pätkätöitä. Mutta en ole koskaan tavoitellutkaan rahaa.
Mulla on mahtava mies, akateeminen, hyvä isä, fiksu ihminen. Kaksi upeaa kaunista lasta.
Kenelle mun nyt pitäisi olla katkera?
Elimme lähes kolmikymppiseksi lapsettomana ja noin viisikymppisenä lapset täysi-ikäisiä. Mitä noillakaan on väliä? Jos saa olla terve, on elämä just täydellistä.

 

[just joo]

[QUOTE="vieras";22496649]Keksityltä tarinalta kuulostaa.[/QUOTE]

Jollain on tänään todella pahasti kaunaa jotain 40+ kohtaan kun pitää tällaisia keksiä.

KATEUTTAKO? Todennäköisesti.

 

["akka"]

Mun elämä alkoi nelikymppisenä.
Erosin huonosta avioliitosta,otin lapset ja lähdin.
Elämäni mies löytyi 44 vuotiaana.
Sain nyt töitä,väliaikaisia ja osapäiväistä mutta kuitenkin.
7 vuoden päästä kuopuskin on täysi-ikäinen ja aikaa on vain parisuhteelle.
Aijon opiskella vielä uuden ammatin.
Elämä on nyt parhaimmillaan.

 

[tsemppiä]

Tuollaisissa tilanteissa tulee miettiä niitä keillä elämä on vielä huonommin.

Itsestään voi pitää aina huolta. Uusi kampaus, kasvohoito tai uusi vaate piristää.

Ota virkavapaata ja tee mitä huvittaa.

Mies on hyvä jos on ystävällinen, hyvätapainen, positiivinen eikä lyö. Ei ihminen muuta tarvitse. Muunlaiset miehet pilaavat elämän.

 

[ygvcftyu]

Jollain on tänään todella pahasti kaunaa jotain 40+ kohtaan kun pitää tällaisia keksiä.

KATEUTTAKO? Todennäköisesti.

No lapset...ettekö tajua?
Teinit tykkää laittaa tällaisia provoja, ja pitävät sitä hyvänä saavutuksena, kun potentiaaliset katkerat kärttyisät ämmät avoimesti rientävät kertomaan ja "tunnustamaan" niin - luit oikein - TUNNUSTAMAAN, (kuin olisi suurikin rikos kyseessä) kuinka prseestä kaikki on.

Vaikka on hienot kulissit pystyssä ---
lauantai-illan teinihuvit.
Ja ihan hyvähän se voi ollakin jollekin että tulee sitten sanottua se tyytymättömyys ääneen, vaikka sitten tämmöisellä höpöpalstalla, joka on provoja täynnä.

Mukavaa, ei-missään-tapauksessa-ainakaan-katkeraa viikonloppua kaikille - niin työssä kuin vapaalla oleville.

Ei saa suostua katkeruuteen, ja itse olen todella tehnyt VAIN vääriä valintoja - ja niin hullua, että nekin voivat tuoda hyvää tullessaan kuitenkin.

 

["Vieras"]

Jollain on tänään todella pahasti kaunaa jotain 40+ kohtaan kun pitää tällaisia keksiä.

KATEUTTAKO? Todennäköisesti.

Aina te viitsitte. Ålkää lukeko jos tuntuu tältä. Itsekin olen yli viisikymppinen, akateemisesti koulutettu ja onneksi vakityössä (vai mikä se vaki nyt on). Meidän isi täyttää 58, eli hän on 68 kun nuorimmaisemme pääsee ripille (itsestäni en viitsi puhua). Eikoisemme täyttää silloin 40 eli SO WHAT!! Eipä enenpää

 

[kkkiikkii]

Anteeksi nyt vain, mutta mulle tulee mieleen, että olet masentunut. Tai ahdistunut. Ei kuulosta normaalilta kuvailla omaa elämää noin negatiivisesti. Normaalisti ihmiset pyrkivät näkemään elämänsä mielekkäänä, ainakin suurimmilta osin.

 

["vieras"]

Onpa sulla kurja asenne eämääsi. Tuskin sinä olisit siihen tyytyväinen vaikka olisit valinnut kuinka päin vain. Minä olen -71 syntynyt ja olen opiskellut kymmene vuoden välein suurinpiirtein ja nyt taas tulee vuosikymmen täyteen ja opiskelemaan vie tieni. Minulla on kaksi sinun mielestäsi liian myöhään hankittua lasta ja olen nyt kotiäitinä ja miehen olen tavannut 18 vuotiaana ja on omakotitalo ja autojakin kaksi ja ihan on hyvä olla ja katsoa tulevaisuuteen ja seurata lasten kasvua ja kehitystä, ja opiskelujen myötä toivottavasti mullekin löytyy sitä työtä mitä haluan tehdä.

 

[Ultramariini]

Valehtelisin, jos väittäisin, ettenkö hetkittäin kyseenalaistaisi valintani ja lähtisi sille hyödyttömälle .. jos olisin -linjalle. Jos olisin jättänyt valitsematta muutamia valintojani, jättänyt seurustelusuhteita väliin jne tai jos olisin valinnut toisen miehen, toisen koulutuksen jne. olisinko onnellisempi. Päädyn kuitenkin usein vastaukseen.. etten tiedä. Sillä enhän tiedä, millaisiksi toisenlaiset valinnat olisivat elämääni muokanneet. Ja olisinhan voinut aina valita huonomminkin. Kaikki tähänastiset valintani, ovat muokanneet minua siksi, kuka nyt olen.
Ja ajattelen olevani vastuuussa valinnoistani ja siitä, miten niiden kanssa elän.
Yritän nähdä valintojeni hyvät puolet ja pitää itsestäni. Sillä sen näen ensiarvoisen tärkeäksi.
Valitsinpa miten oikein tai väärin aiemmin tai jatkossa, ainoa jonka kanssa elän valintojeni kanssa kokoajan olen minä itse. Ja silloin olisi kohtuullista pitää siitä ihmisestä.

 

[41 v.]

En osaa sanoa muuta kuin että ethän olisi sinä, jos olisit valinnut aina elämässäsi toisin. Nyt olet käynyt läpi nuo asiat, joihin et tunnu olevan tyytyväinen. Mutta samalla pitäisi olla kertynyt edes vähän elämänkokemusta, joilla asioita voi myös muuttaa. Muutosta tunnut todella kaipaavan, joten tee se

Mä en todellakaan olisi halunnut ryypätä ja rellestää ikävuosia 20-30, mutta minkäs teet. En olisi tämä ihminen, jos en olisi tehnyt silloin niitä virheitä.