Läheltä liippaa... Mies saanut kolmelta tai neljältä eri lääkäriltä masennus-, paniikkihäiriö- ja unilääkkeitä, eikä mitään niistä ole käyttänyt. Keksii aina jonkin verukkeen, miksi lääkettä ei voi ottaa. Vaikka kärsii pahasta unettomuudesta ja stressioireista...
Yhdessä ollaan oltu n. 4,5 vuotta. Seurustelun alkuaikoina ihmettelin outoa käytöstä esim. kaupassa. Pois piti päästä mahdollisimman nopeasti. Vasta paljon myöhemmin tajusin, että kyseessä on paniikkihäiriö, jota hän ei itse tunnista tai myönnä.
Ongelmat pahenivat työttymyyden myötä ja varsinkin sitten kun olimme jo naimisissa ja tulin raskaaksi. Käytännössä hoidin uuteen kotiin muuttamisen yksin raskaana ollessani. Mies sai fyysisiä oireita, oli jatkuvasti sairas ja keksi koko ajan kuolemaan johtavia sairauksia, mihin hän olisi voinut sairastua. Parin vuoden sisällä on käynyt läpi kaikki mahdolliset tutkimukset, eikä mitään fyysistä vikaa ole löytynyt. Välillä lähdin jo itsekin mukaan ja pelkäsin, että lapseni jää isättömäksi jonkin sairauden vuoksi... Kunnes tajusin, että kaikki on kuviteltu. Toki oireet ovat hänelle todellisia, mutta niiden aiheuttajaa (masennus, paniikkihäiriö) ei ole suostunut myöntämään kuin vasta viime aikoina.
Mies heilahtelee opiskelun, työpaikkojen ja työttömyyden välillä. Koskaan ei ole tyytyväinen elämäänsä, vaan kokee, että hänellä on aina huonoa tuuria asioiden suhteen. Sukulainen on ammattiauttaja ja hän on antanut neuvoja. Vasta viime aikoina mies alkanut niitä noudattaa edes hitusen. Mutta todella rankkaa on välillä ollut - tuntuu, että kaikesta saa huolehtia yksin ja kaikki on minun vastuulla. Kun edes hetkeksi voisi lakata huolehtimasta ja kantamasta vastuuta! Tiedän, että vikaa on itsessänikin - en ehkä anna toiselle mahdollisuutta hoitaa yhteisiä asioitamme.
