Toggle sidebar

Onko muilla KIUKKUSIA lapsia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "kiukkupussi"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
K

"kiukkupussi"

Vieras
Meidän nyt 3 v. tyttö on ollut syntymästään saakka ihan kamala kitisijä. Aloittaa päivät noin 90 % varmuudella itkulla ja kiukuttelulla. Itkeskelee myös öisin, saa helposti raivareita leikkiessä ja on todella kova "manipuloimaan" eli haluaa asioiden menevän hänen pillinsä mukaan. Vahvatahtoinen lapsi, joka vetää helposti herneet, ja saa itkupotkuraivareita. Itkukohtaus voi kestää jopa tunteja, jos ei tahtoon taivuta. Emme hypi lapsen pillin mukaan, vaan koitamme kouluttaa kestämään pettymyksiä. Lapsi on jotenkin niin perusnegatiivinen, kääntää asiat aina ennemmin negatiiviseksi kuin näkisi positiivisen puolen kuten muu perhe.

Osaatteko sanoa - tuo perusluonne. Tuleeko tuo tyttö olemaan tuollainen rääkyvä itkupilli koko ikänsä? Mä en NIIIN meinaa jaksaa heräillä melkein joka yö kitinään ja tapella joka ikisestä asiasta. Meillä on esikoisena iloinen poika, joka herää hymyillen ja leikkii sopuisasti.
 
Hep, meillä samanlainen tyttö :D Ikää kylläkin jo 5 v. Mutta siis perusnegatiivinen luonne. Ollut vauvasta asti kova itkemään ja huutamaan. Välillä joo kyllä meinaa kiristää omiakin hermoja mutta meillä tosiaan hän on ainokainen joten ei ole oikein vertailukohdetta. Ei ole siis käsitystä millasta elämä vois olla semmoisen peruspositiivisen lapsen kanssa kun on niin tottunut taistelemaan tytön kanssa :D Äidin oma murunen se on silti vaikka onkin melkoinen Pikku Myy. Kai siitä joku johtaja tulee joskus...
 
Mun lapsi on jo 11v, mutta se on aina ollut semmoinen että jos joku juttu ei huvita tmv niin se kyllä näkyy. Ei ole vieraskorea sen suhteen... Joskus jotkut tilanteet on vaivaannuttaneet, mutta toisaalta, jos ei satu olemaan hyvällä tuulella niin tarviiko sitä feikatakaan.
 
Meillä sellainen "alusta asti kitisijä" on nyt teini-iässä...Kun asiat menee mielen mukaan niin on kovin aurinkoinen ja "mielin kielin"mutta muutoin yhtä hankala kuin ennenkin.
Ja tuo teiniys on tuonut vielä kuvioihin sen että kaikki pyörii oman navan ympärillä eikä minkäänlaista kykyä ajatella asioita muiden perheenjäsenten kannalta.Ja on mun miehen lapsi eli en ajattele äidin näkökulmasta ja olen ehkä liian kriittinen.
 
Meillä samanlainen 3 v :D...öisin ei kyllä herää, mutta esim. juotavaa pyydetään "on jano" naama mutrulla, niin kuin asiassa olisi jotain tosi kamalaa ...samoin muutkin asiat. "ei nukkumaan" "eikä" "en haluaa" "enkä tee" "enkä syö" "ei".

Sitten siihen sellainen pieni hyppy ja lösähtäminen maahan makaamaan, että "eikää" , kun pikkukakkonen ei tulekaan. Ennen oli hirveät raivarit, kun pikkukakkonen ei tule ja äidin piti se jostain taikoa (en taikonut), nyt on vaan tuollaista pikkukiukkua.
 
Onpas jotenkin lohdullista kuulla että on niitä muitakin! Tuon tytön tapoja katsellessa olen ymmärtänyt uudella tavalla sen miten ainoissa lapsissa on usein niitä kamalia tapauksia: ei se aina olekaan kasvatuksesta kiinni, vaan siitä että kukapa hullu tekisi toista lasta jos ensimmäinen on tuollainen äkäpussi ;)

Meillä on myös aurinkoinen ja iloinen tyttö aina kun asiat menee "hyvin", eikä ole nälkä, jano, kylmä, kuuma, ei tule väärä ohjelma tai kun kukaan epämieluisa ei tuijota... Mutta asia voi muuttua silmänräpäyksessä ja sitten taas saadaan kuunnella huutoa ja itkua. En tiedä saisko tuota mitenkään pehmennettyä tuota luonnetta, tai tuleeko siihen iän myötä edes yhtään helpotusta ulkopuolisille. Onhan se varmaan kamalaa elää tuollaisen luonteen kanssa, jos aina kaikkeen reagoi niin voimakkaasti.

Nyt kun tätä kirjoitan, näen kyllä jonkin verran itseänikin tytössä.
 
Meillä juuri siksi jäi lapsiluku yhteen kun todettiin että jos tulee toinen yhtä kiukkunen tapaus niin ei ehkä jaksa :D Tyttö on kyllä oikeen suloinen ja hyväkäytöksinen kun asiat ja planeetat jne on kohillaan eikä ole nälkä tai väsy tms. Mutta hän kyllä tulistuu tosi herkästi. Ei aina paljoa tarvi...

Mä kans luulen että tyttö on perinyt luonteensa äidiltään :D
 
Meillä ollut samanlainen poika, nyt jo 12v. Vuosien myötä helpottanut hiukan, ei esim. enää aamuisin herää itkien ja kiukuten ;) Ollaan tosin koko muu perhe opittu, ettei ensimmäiseen tuntiin kannata puhua hänelle mitään. Perusluonne kuitenkin näkyy, eli sellainen perus negatiivisuus. Varsinainen jääräpää, ja jos hänen kanssaan alkaa väittelemään, on sota valmis. Ei missään nimessä helppoa ole vieläkään, mutta on oppinut myös itse säätelemään käytöstään hiukan. Murrosikää odotan pienellä kauhulla. Ei ole väkivaltainen tms. mutta äärettömän itsepäinen ja varma mielipiteistään. Ihana lapsi kuitenkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja erps:
http://www.iltalehti.fi/perhe/2013101517609494_pr.shtml
Click to expand...

Tää on ihan puppua tässä aiheessa. Ihan oikeasti on lapsia, joilla on tuollainen perusnegatiivinen luonne. Oma 3-vuotias poika on kallellaan tuollaiseen, vaikka nukkuukin hyvin (yöt klo 20-7.30/8 ja päikkäreitä noin tunnin verran). Itse olen tylysti lähtenyt sille linjalle, että mitään ei saa kiukkuamalla ja kitisemällä, vaan pitää pyytää nätisti.
 
Meidän keskimmäisemme on niin perusnegatiivinen tyyppi että kysyin lastenlääkäriltään josko olisi olemassa jotain endorfiini-pillereitä. Kyselin myös että josko olen raskauteni aikana jotenkin vaikuttanut pojan luonteeseen mutta kuulemma oksitosiinin määrä on sen verran uusiutuva juttu ettei sen vajaus voi aiheuttaa pitkäaikaista "elämisen riemun unohtamista".Eikä äiti pysty kuulemma vaikuttamaan kohdussa kasvavan sikiön luonteeseen näin radikaalisti. (helpotti aika paljon tämä tieto, epäilin nimittäin että koska surin esikoisemme menehtymistä niin paljon raskausaikana niin olisin jotenkin pilannut tämän keskimmäisen lapsemme)

Siis oikeasti poika on hankala: jos jokin asia ei aivan heti sillä punaisella sekunnilla onnistu alkaa niin maan perusteellinen älämöinti ettei tosikaan.

Äsken yritin rauhallisesti selittää pojalle että "ei se laatikko siirry vaikka kuinka kätiset, kokeilepa siirtää sitä sinne vasemmalle niin mahdut paremmin" kun poika oli hakemassa vessapaperia varastohuoneesta ja paperipussin edessä oli tyhjä pahvilaatikko aiheuttamassa kätinää. Lopulta poika sai sen laatikon siirrettyä ja kun kysyin sitten että auttoiko se kätinä niin hymyillen totesi "no ei".

Vastaavia kätinä-rätinöitä tulee keskimäärin 10 päivässä, milloin mistäkin aiheesta (tai aiheetta) ja aina niiden jälkeen poika on aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jakautunut luonne ?!

Minä en vaan tajua tälläistä sillä poika on saanut aina kehuja ja kiitosta kun on edes yrittänyt tehdä jotain ja jos ei ole onnistunut on AINA neuvottu rauhallisesti ja kannustettu. Ei siis tasan ole mistään huomiotta jäämisestä tai liiallisesta valmiiksi tehdyistä asioista kyse. Tämä vaan on tälläinen "riiviö", toistaiseksi on onneksi niin vieraskorea ettei ole koskaan julkisissa paikoissa saanut hepulikohtausta.

Olen niin toivonut että ajan myötä poika olisi suurimman osan ajastaan sellainen hymypoika mitä hän nyt on pienen osan ajastaan mutta noita aikaisempia tekstejä lukiessani tyrmistyin...ehkä meillä sitten on aina tälläinen perusnegatiivinen lapsi. (Plääh, ei kivaa !!)
 
[QUOTE="vieras";29100957]Hep, meillä samanlainen tyttö :D Ikää kylläkin jo 5 v. Mutta siis perusnegatiivinen luonne. Ollut vauvasta asti kova itkemään ja huutamaan. Välillä joo kyllä meinaa kiristää omiakin hermoja mutta meillä tosiaan hän on ainokainen joten ei ole oikein vertailukohdetta. Ei ole siis käsitystä millasta elämä vois olla semmoisen peruspositiivisen lapsen kanssa kun on niin tottunut taistelemaan tytön kanssa :D Äidin oma murunen se on silti vaikka onkin melkoinen Pikku Myy. Kai siitä joku johtaja tulee joskus...[/QUOTE]

Apua, ei tuollaiset ole hyviä johtajia...
 
Mun yhdellä ystävällä on kiukkunen lapsi. Luonteeltaan negatiivinen ja lyhytpinnainen. Mutta iloisena on hyvinkin ihana typykkä, vaikka isoimman osan ajasta (ainakin aina kun ystävän kanssa nähdään) huutaakin pää punasena.
 
Voi hyvin olla, että lapsi on 'hankala luonne', MUTTA voi myös olla että lapsella on hankala olla. Allergia, joka oireilee vain hankalana olona, astma, kipuja jossain tms tms. Kannattaa ottaa tällaisetkin vaihtoehdot huomioon.
 
Meillä asuu täällä yö ja päivä. Mikä on oikeasti tosi hämmentävää, vaikka on meissä vanhemmissakin aikamoiset luonne-erot. Ei silti samanlaiset kuin meidän lapsilla.

Esikoinen on poika, ja tällainen kaksijakoinen, jos niin voi sanoa :D JOS aamu alkaa huonosti, se enteilee huonoa päivää. Eli aamusta asti kaikki on nurinperin ja narinnarin, mikään ei ole hyvä, ei oikein eikä oikeassa paikassa. Ääni on valittava, kun hän sanoo että haluan maitoa. Ja kun korjaan, että miten pyydetään, syntyy kiukku. Hän ei kuitenkaan juuri koskaan suoranaisesti raivoa, vaan on perustyytymätön kaikkeen ja n-a-r-i-s-e-e. Se on inhottavaa ja hermoja kuluttavaa. Paras tapa suhtautua näinä hetkinä on vain olla välittämättä narinasta, ja keskustella aiheesta. Ja kun kiukun läpi menee puhe, sanon, että kiukkuamalla ei saa mitään.

Monesti joudumme laittamaan pojan leikkimään muualle, kun kaikki siskon ja meidän vanhempienkin tekeminen häiritsee. Koskaan emme anna periksi, ja sekös uuvuttavaa onkin. Minäkin olen kysyllyt yhdeltä jos toiselta ammattilaiselta mitä tehdä, mutta kaikki on pojalla normaalisti ja hyvin (hänellä on tosin silmälasit ym, mutta se asia on hoidossa ja yhteistyössä neuvolan kanssa mennään varmuuden vuoksi). Hän vain on vaikea :(

Tyttö taas on kuin jossain serotoniini-pöllyssä aamusta asti, nytkin tekee lattialla kuperkeikkoja ja nauraa, ja juoksee kohti kutitettavaksi ja sitten taas nauraen karkuun. Hänelläkin on kiukkunsa mutta ne ovat selkeämpiä, syy on helppo nähdä ja tietää ja hoitaa pois jos tarvis.

Läheisyyttä ja huomiota molemmat saavat yhdessä ja erikseen. Mutta pakko myöntää, että esikoiseen täytyy ihan välillä keskittyä sen huomion kanssa, sillä joskus kun itselläkin on huono päivä, narina iskee jonnekin vitutuskeskukseen todella tehokkaasti.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa