Onko meidän lapset tässä? Luopumisen haikeutta vauvaelämästä ja kotiäitiydestä

[Tassutin]

Meillä on ihanat lapset ja saan viettää ihania päiviä heidän kanssaan kotona kotiäitinä. Lapsia on siunaantunut kolme: nuorin on 8kk ja vanhemmat on 5v. ja 3v.
:heart: :heart: :heart:

Pikkuhiljaa alkaa hiipiä karu totuus silmien eteen, ei ole enää kauaa tätä kotiäiti ja omien lasten hoitamis ja vauvantuoksu ihanuutta jäljellä. Olisi aika siirtyä työelämään ja viedä lapset muualle hoidettavaksi. Onneksi vielä tämän vuoden ajan saan nauttia tästä elämäni ihanimmasta ajasta. Sitten alkaa toisenlaiset elämänkuviot tällä saralla.

Ensimmäisen lapsemme sai alkunsa mieheni vauvakuume, ja minäkin innostuin ajatuksesta. Toisen kohdalla vauvakuume heräsi itsellä ekaa kertaa eloon ja mieskin halusi kaverin esikoiselle. Kolmannen lapsen takana oli taas oma vauvakuume. Kolmannen lapsen tekoon miestä sai suostutella aika lailla. Nyt mietin, onko meidän lapset tässä vai ei. Karmean suuri haikeus ajatuksessa, että odotusmasut, synnytykset, ihanat vauvantuoksut ja imetykset ovat kohta takanapäin, loppu, slut. :'(
Tämä kotiäitiys, lastenhoito, yhteiset ulkoleikit, ja vauveliajat, nyyh, on kohta meiän perheessä päättymässä. Miten on niin vaikeata luopua tästä elämänvaiheesta!!?? Kaikkea hyvää on tulossa varmasti tulevaisuudessakin, mutta tämä on vaan niin ihanaa aikaa!

Voisin ehkä vielä haluta neljännen lapsen, kun lapset ovat isompia, koululaisia. Silloin olisi helpompaa huolehtia yhdestä pienestä vauvasta, kun nyt on kolme pikkuista hoidettavana samalla kertaa. Eli voisin vielä ehkä palata vauva-aikoihin ja imettää ja tuoksutella vastasyntyneen tuoksua! Eli en vielä pysty sanomaan, että lapset on tässä, meille voisi mahtua vielä yksi pieni, mutta joskus myöhemmin.

Mieheni taas on eri mieltä, hänen mielestään meidän lapset on tässä. Ja nyt on aika keskittyä muuhun elämiseen ja 3 ihanan lapsen kanssa elämiseen. Olen myös sillä linjalla, että nyt en enempää lapsia haluaisi, haluan välillä tehdä töitä. Mutta ajatus, ettei enää ikinä lisää lapsia, ei edes mahdollisuutta sellaiseen, tuntuu niin julmalta ja riipaisevalta. Haluan, että voisi edes olla mahdollisuus vielä yhteen lapseen, jos myöhemmin iskee kova vauvakuume. Voi tietenkin olla niin, että 5 vuoden jälkeen tuntuu hyvältä, ettei enempää lapsia haluakaan, kun vapaus ja elämän helppous vie voiton.

Nyt täytyy vaan täysillä nauttia näistä ajoista! :heart: :heart: :heart: :heart:

Onko muita tällaisten mietintöjen kanssa painiskelevia? :wave:

 

[Jixy]

:hug: Samoja ajatuksia täälläkin...
Meillä lapset 16v. ja 10,5kk. Nuorimmainen oli isännän vauvakuumeen ansiota, ja sytyin itse äitiyteen vasta synnytyksen jälkeen. Nyt tyttö on minulle silmäterä ja kaikki kaikessa, ja haluaisin lisää lapsia kun vielä olisi mahdollista, ei tästä enää nuorruta!

Mies on sitä mieltä että lapsia ei enää tule eikä tehdä, hänellä on ollut vaikeaa kasvaa isäksi (hänelle ensimmäinen) vaikka tyttöä rakastaakin. Hänelle on kuullemma vaikeaa tytön itku ja se kuinka paljon vastuuta lapsesta huolehtiminen tuo tullessaan, omasta "elämästä" luopumista ja että meidän yhteinen aika on todella kortilla.

Palaan töihin kesällä, miehen painostuksesta. Itse haluaisin jatkaa kotona hoitovapaan loppuun ja suunnitella vielä sitä kolmatta lasta, mutta mies ei suostu puhumaankaan asiasta. Tässäkö tämä nyt sitten oli? :'( :'( :'(

 

[Piku81]

Mulla on myös samanlaisia ajatuksia. Meillä lapset 2v ja 7kk ja nyt suunnitteilla että lähtisin töihin sekä jatkamaan oppisopimus opiskeluni loppuun koska ei viitsisi kovin pitkälle sitä siirtää. Kauhean hankalalta tuntuu vaan ajatus et pitäis laittaa lapset ulkopuoliseen hoitoon ja olla pitkä päivä erossa heistä ja sit vielä kun minun työajat on 10-18 tai 12-20 Niin käytännössä aika mitä vuorokaudessa näkisin lapsia olisi kovin lyhyt :'(

Lisäksi meillä mietteissä se et ei ainakaan pitkään aikaan lisää perehttä ole tulossa (ei ainakaan 6-7v) jos koskaan, koska raskausaika on minulle niin vaikeaa. Molemmat lapset ovat meinanneet tulla ennen aikoja ja molemmissa raskauksissa olen ollut vuodelevossa loppuajan rv. 28 alkaen, niin on aivan kauhea olo :ashamed: Tämä on niin ihanaa aikaa tämä vauva ja taaperoaika ja en jotenkin voi vain ajatella et ei enää koskaan.. ihan sydän itkee jo siittä et luultavasti meidän lapsiluku on täynnä..
Ikää olisi vielä tehdä sitten myöhemminkin, mutta miehen mielestä ei koska olemme sitten lasten kasvaesa teini-ikään niin vanhoja. Nyt olemme 28-30v.

Kauhean pahaolla tän asian kanssa, ja kun tosiaan en haluaisi vielä lähteä jatkamaan et ehtishän sitä myöhemminkin, mutta sit järjellä ajateltuna, kun olen nyt ollut jo 2,5v pois alalta, et kuin paljon sitä enää voi lykätä. Nyt on jo tosiaan tullut opintosuunnitelmaan muutoksia, ja lisää joudun opiskelemaan teoriaa.. Eikä raha tilannekkaan mikään kauhean hyvä. Mut ne on niin pieniä :heart:
Ja sit sekin huvittaa et palkka on todella huono kun en ole tosiaan valmistunut, et se mitä siittä sitten jää käteen lastenhoitomaksujen ja matkakustannuksien jälkeen on melkeen samanverran kuin kodinhoitotuki, ja silti se minun aika on kaikki lapsilta poissa.. Olisi niin ihan ihana saada mies suostumaan siihen et jään vielä kotiin toviksi...

Imetän vielä nuorimmaista ja jotenkin siittäkin kauhea ikävä iskee, juuri kaikkea imetystä, vauvan tuoksuttelua ja kaikkia niitä tunteita mitä siihen liittyy.. kauhea tunne tää et on luultavasti niin et en enää niitä tunteita saa ikinä tuntea.. ja tiedän et tilalle tulee muita juttuja lasten kanssa, mut silti :'(