Onko masentunut ihminen =mielisairas???

Masennus on liian monesti selitys omalle laiskuudelleen. Vauvana pystyi itkeä tyytymättömyyttään, lapsena/nuorena pystyi kiukuttelemaan. Mitäs aikuisena? Ja varsinkin lastensa vanhempana? Ei voi muuta ku tarttua sairauteen. Diagnoosin saa helposti ja reilusti huomiota ruikuttamalla. En missään nimessä vähättele oikeasti masetuneita, mutta kun niitä wannabe masareita tuntuu olevan jo joka nurkan takana. Mielisairaus on mun mielestä entisajan ilmaus, joka kattoi kaikki nykypäivän psyykkiset sairaudet. Masennus on vakavasti otettava asia, josta on tullut liian monelle selitys omille ongelmilleen.

En ole kyllä koskaan tavannu ketään, joka siis teeskentelisi olevansa masentunut......ja siis olisikin vaan laiska.

 

Masennus ei ole mielisairaus. Masentunut voi toki olla mielisairas, mutta silloin ei pelkkä depressio riitä diagnoosiksi.


Mielisairaus, mielitauti, psykoosi = Elimellisestä tai psyykkisestä syystä aiheutuva vakava mielenterveyshäiriö, jossa todellisuudentaju on selvästi häiriintynyt. Googlettamalla löytyy helposti lisätietoa.

On kamalaa jos joku vielä nykyaikama luulee masentunutta ihmista tosiaan mielisairaaksi .

 

Zyklon B, saat anteeksi minultakin! Vaikean masennuksen sairastaneena ymmärrän erittäin hyvin kommenttisi. Masennus sairautena on nimittäin jotain niin pahaa, vaikeaa ja erilaista kuin mikään muu sairaus, ettei sitä osaa hahmottaa ihminen, joka ei itse moista ole kokenut.

Ei ole kysymys laiskuudesta tai vastuun väistelemisestä, kun ihminen on siinä tilassa, ettei voi syödä, nukkua tai istua kunnolla. Ei ole ongelmien selittelyä se, kun kaikki on periaatteessa hyvin, mutta ahdistus ja tuska on niin suuri, että päivä päivältä on varmempi siitä, että tuo tuskaisuus ei ikinä voi loppua ja että oma kuolema olisi helpotus ei vain itselle vaan myös kaikille muille.

Tiedän valitettavan monta ihmistä, jotka eivät tuosta "laiskuuden ja ongelmien tilasta" ole löytäneet muuta ulospääsyä kuin kolmen kuukauden lääkkeiden kerralla nielemisen, itsensä polttamisen, hirttäytymisen tai muun lopullisen ratkaisun.

Kaksi vuotta sitten elokuun viimeisenä päivänä, liki kaksi vuotta masennuksen ensioireiden jälkeen oli tullut päivä, jolloin tajusin, että olen ihan lähellä tuon kuilun reunaa. Menin terveyskeskuksen päivystykseen ja pyysin lähetteen päivystävälle psykiatrille, jollaisen oletin jossain pain olevan. mieheni tuli kesken päivän töistä ja vei minut keskussairaalaan, jossa pääsin päivystävän psykiatrin vastaanoton kautta osastolle. Omahoitaja sanoi minulle ensimmäisenä päivänä, että masennus on vakava ja pahimmillaan kuolemaan johtava sairaus, josta kuitenkin voi parantua.

Tällä hetkellä tulemme toimeen vaatimattomasti, kun miehelläni on vakituinen työ ja talolaina on jo vuosia sitten maksettu. Töihin en ole vielä uskaltautunut, ja taloudellisesti se merkitsee melkoista tappiota niin palkan puuttumisena kuin tulevan eläkkeen pienenemisenäkin. Silti on nyt parempi elää näin, sillä se uupumuksen ja masennuksen syvä musta kuilu on vielä niin kipeänä ihon alla, että pelkään kaikkea, mikä sen saattaisi uudelleen laukaista.

Tällä hetkellä kuitenkin voin hyvin ja käyn terapiassa. Juttelin taannoin kahden masennusta sairastaneen kanssa, joilla molemmilla oli ollut myös syöpä. Toisella syöpä tuli pari vuotta masennuksen hellittämisen jälkeen, toisella syötpä oli ollut jo nuorena, yli 10 vuotta ennen masennusta. Kumpikin oli sitä mieltä, että masennus oli ollut paljon vaikeampi sairaus kuin syöpä. Mutta onni on, että kummastakin voi parantua, masennuksesta oikealla hoidolla vielä useammin kuin syövästä.

Niin, ja mitä itse asiaan tulee: mielisairas on termi, jota ei enää virallisesti käytetä mielenterveysongelmaisista tai psyykkisesti sairaista. Entiset mielisairaanhoitajatkin ovat nykyään mielenterveyshoitajia; useimmilla on nykykoulutuksena tosin psyk.sairaanhoitajan koulutus.

Fiksu kirjoitus! Minäkin olin masentunut, mutta heti kun taustalta löytyi syy joka minun kohdallani on sairaus, alkoi kaikki helpottamaan =) Masennus voi siis tulla myös sairauden myötä, eli tietämättömyys ajaa epätoivoon. Usein ihminen joutuu itse miettimään mistä apua hakee, se on surullista koska aina sitä apua ei osaa eikä kerkiä hakemaan oikeasta paikasta. Itse kävin monta lääkäriä lävitse ennenkuin tajusin mistä voisi olla kyse ja kun löysin "oikean" lääkärin, kaikki valkeni viimein.

 

No ei todellakaan. :headwall:

 

Minä olen ollut masentunut ja käyttänyt mielialalääkettäkin. Olen ollut aina tarkka ja tiukka ihminen itseäni kohtaan ja lapseni kuoleman jälkeen elämä jumiutui täysin. Minulla ei tuntunut olevan mitään reittiä ulos pimeydestä.

Koska tahdoin vain olla ja kuolla, niin kaikki "normaali" tekeminen tuntui epämiellyttävältä. Lopulta kaihdoin rakkaimpieni kosketustakin. Olen nyt varma, että olisin kuollut tuohon sairauteen, jos en olisi saanut kertoa, liikkua, itkeä, huutaa tuskaani ulos. Ja jos en olisi saanut nukkua. Sillä olin vain hiljaa paikallaan, mutten nukkunut -hetkeäkään.

Masennus on vakava sairaus, joka tulee tilaamatta. Kukaan ei sitä itselleen halua -oikeasti. Minusta kuitenkin masennuksen kanssa voi elää ja tehdä töitäkin ym. Riippuu varmaan paljon sairauden kestosta ja siitä, onko saanut oikeaan aikaan apua. Sillä tämä sairaus vammauttaa, syrjäyttää ja aiheuttaa liitännäissairauksia.

Kaikki me ihmiset tarvitsemme huolenpitoa ja läheisiä ympärillemme. Myös ne joilla ei ole masennusta.

 

Lähiomaisellani on keskivaikea depressio. Syö nyt toista kertaa lääkkeitä. Ekalla kerralla ehti mennä niin pitkälle, ettei syönyt eikä nukkunut juuri lainkaan. Kämppä oli kuin pommin jäljiltä. Hän oli apaattinen, onneksi ei sentään itsetuhoinen. Nyt toisella kertaa ei ehtinyt mennä näin pitkälle, mutta rankkaa on ollut kuitenkin.

Omaisena rankkaa on myös se, että jotkut pitävät depressiota (myös muitakin mielenterveysongelmia ) nolona sairautena. Ikään kuin olisi häpeällistä sairastaa esim. depressiota. Lähiomaiseni sairastuttua olen kyllä saanut tietää ketkä ovat mun oikeita läheisiä ystäviä, joille voin kertoa kaiken luottamuksellisesti. Eräs "ystäväni" kuulutti paikallisessa raflassa tutuilleen lähiomaiseni sairaudesta ja naureskeli päälle. Se tuntui todella pahalta..