Onko masentunut ihminen =mielisairas???

????

 

No ei varsinaisesti. Mutta kai ne voi edesauttaa toistensa syntymistä?

 

Mielenterveysongelmainen ennemminkin.

 

kyllä masennus lasketaan psyykkiseksi sairaudeksi.

 

Ikävä kaiku tuolla mielisairas sanalla.
Mieli ja sairaus. Masennushan on juuri näiden yhdistelmä. Diagnostiikkakin taitaa olla sen puolesta, että masennus on mielisairaus, toki hieman hienommin ilmaistuna.

 

Täh??? Oletko tosissasi??? Siis kysyn ihan vilpittömästi että kysytkö tätä tosissasi? Sillä jos katselet ympärillesi niin näet/vaistoat että on paljon ihmisiä jotka ovat masentuneita mutteivät ole mielisairaita. Mielisairaat joutuvat useinmiten käyttämään sairauteensa lääkkeitä ja osa asuu laitoksissa tai avohoidossa, mutta masentunut hoitaa joko itsensä levolla kuntoon tai käyttää masennuslääkkeitä tai sekä että.

 

Kyllähän masennus on sairaus siinä kuin mikä tahansa. Mutta kyllä tuo 'mielisairas' on sanana aikast leimaava... :/

 

sana mielisairas on vanhakantainen ja leimaava ilmaisu, jonka käyttöä sivistyneessä maailmassa tulisi välttää. korvaavia sanoja: depressiivinen, psyykkisesti sairas, masentunut, apaattinen tai joku muu tilanteeseen sopiva asiaa oikein kuvaava sana.

 

Höpöhöpö, ei ole. Tulipa siitä mieleenkin että käytetäänkö nykyään vielä sanaa mielisairas? Onko se siis virallinen ilmaisu, ammattihenkilöstön käytössä? Itse ajattelisin että psyykkisesti sairas olisi fiksumpi sana.

 

Masennus on liian monesti selitys omalle laiskuudelleen. Vauvana pystyi itkeä tyytymättömyyttään, lapsena/nuorena pystyi kiukuttelemaan. Mitäs aikuisena? Ja varsinkin lastensa vanhempana? Ei voi muuta ku tarttua sairauteen. Diagnoosin saa helposti ja reilusti huomiota ruikuttamalla. En missään nimessä vähättele oikeasti masetuneita, mutta kun niitä wannabe masareita tuntuu olevan jo joka nurkan takana. Mielisairaus on mun mielestä entisajan ilmaus, joka kattoi kaikki nykypäivän psyykkiset sairaudet. Masennus on vakavasti otettava asia, josta on tullut liian monelle selitys omille ongelmilleen.

 

Masennus on liian monesti selitys omalle laiskuudelleen. Vauvana pystyi itkeä tyytymättömyyttään, lapsena/nuorena pystyi kiukuttelemaan. Mitäs aikuisena? Ja varsinkin lastensa vanhempana? Ei voi muuta ku tarttua sairauteen. Diagnoosin saa helposti ja reilusti huomiota ruikuttamalla. En missään nimessä vähättele oikeasti masetuneita, mutta kun niitä wannabe masareita tuntuu olevan jo joka nurkan takana. Mielisairaus on mun mielestä entisajan ilmaus, joka kattoi kaikki nykypäivän psyykkiset sairaudet. Masennus on vakavasti otettava asia, josta on tullut liian monelle selitys omille ongelmilleen.

Jotain juur tällästä kommenttia vähän pelkäsinkin!!!

 

anteeks

 

anteeks

Ei sun tarvii mitään anteeks pyydellä, halusin kuulla mielipiteitä!.
Kiinnostais vaan, millä kriteerillä sitten on OIKEESTI masentunut?!

 

Pyydämpä minäkin anteeksi jos liian "kärkkäästi" vastasin...se ei missään nimessä ollut kuitenkaan tarkoitukseni :ashamed: Ehkä olisin voinut malttaa kirjoittaa ajatuksella ja hienotunteisemmin...tuo "mielisairas" kuulostaa minusta kuitenkin sellaiselta joka "kuuluu" laitokseen useinmiten, mutta masentuneita on tänä päivänä tosi paljon mikä on surullista Elämän meno on niin kiireistä ja työnteko rankkaa. Pitäisi muistaa hoitaa itseään ja levätäkin.

 

Pyydämpä minäkin anteeksi jos liian "kärkkäästi" vastasin...se ei missään nimessä ollut kuitenkaan tarkoitukseni :ashamed: Ehkä olisin voinut malttaa kirjoittaa ajatuksella ja hienotunteisemmin...tuo "mielisairas" kuulostaa minusta kuitenkin sellaiselta joka "kuuluu" laitokseen useinmiten, mutta masentuneita on tänä päivänä tosi paljon mikä on surullista Elämän meno on niin kiireistä ja työnteko rankkaa. Pitäisi muistaa hoitaa itseään ja levätäkin.

Huomastko, laitoin sulle yytä!!

 

anteeks

Ei sun tarvii mitään anteeks pyydellä, halusin kuulla mielipiteitä!.
Kiinnostais vaan, millä kriteerillä sitten on OIKEESTI masentunut?!

On ihmisiä jotka ovat lievästi, vakavasti masentuneita tai siltä väliltä. Joillakin masennus paranee ihan sairaslomalla. Olen myös kuullut että jos ihminen masentuu, on toisesta kerrasta vaikeampi nousta ylös.

 

Pyydämpä minäkin anteeksi jos liian "kärkkäästi" vastasin...se ei missään nimessä ollut kuitenkaan tarkoitukseni :ashamed: Ehkä olisin voinut malttaa kirjoittaa ajatuksella ja hienotunteisemmin...tuo "mielisairas" kuulostaa minusta kuitenkin sellaiselta joka "kuuluu" laitokseen useinmiten, mutta masentuneita on tänä päivänä tosi paljon mikä on surullista Elämän meno on niin kiireistä ja työnteko rankkaa. Pitäisi muistaa hoitaa itseään ja levätäkin.

Huomastko, laitoin sulle yytä!!

En, minäpä luen sen nopsaan ennenkuin poistun...

 

Oikeesti masentunut olet kun ei tartte kysellä oletko masentunut =) Käytetäänkö tota mielisairas sanaa tosissaan vielä?

 

Masennus on liian monesti selitys omalle laiskuudelleen. Vauvana pystyi itkeä tyytymättömyyttään, lapsena/nuorena pystyi kiukuttelemaan. Mitäs aikuisena? Ja varsinkin lastensa vanhempana? Ei voi muuta ku tarttua sairauteen. Diagnoosin saa helposti ja reilusti huomiota ruikuttamalla. En missään nimessä vähättele oikeasti masetuneita, mutta kun niitä wannabe masareita tuntuu olevan jo joka nurkan takana. Mielisairaus on mun mielestä entisajan ilmaus, joka kattoi kaikki nykypäivän psyykkiset sairaudet. Masennus on vakavasti otettava asia, josta on tullut liian monelle selitys omille ongelmilleen.

ketä tarkoitat näillä wannabeilla?
ja mistä tiedät, että diagnoosin saa helposti?
onko sinulla sellainen ammatillinen pätevyys, että pystyt diagnosoimaan, kuka on oikeasti masentunut ja kuka ei?

 

en ole ketään ikinä diagnosoinut, enkä ole ammatillisesti pätevä, enkä myöskään halua ketään suututtaa, mutta turhan helposti käy yksityisiltä lääkäreiltä, niin diagnoosin, kuin toivomansa lääkkeen hankkiminen. valitettavasti. ja tämä nyt ei enää liity taas aiheeseen millään.

 

Zyklon B, saat anteeksi minultakin! Vaikean masennuksen sairastaneena ymmärrän erittäin hyvin kommenttisi. Masennus sairautena on nimittäin jotain niin pahaa, vaikeaa ja erilaista kuin mikään muu sairaus, ettei sitä osaa hahmottaa ihminen, joka ei itse moista ole kokenut.

Ei ole kysymys laiskuudesta tai vastuun väistelemisestä, kun ihminen on siinä tilassa, ettei voi syödä, nukkua tai istua kunnolla. Ei ole ongelmien selittelyä se, kun kaikki on periaatteessa hyvin, mutta ahdistus ja tuska on niin suuri, että päivä päivältä on varmempi siitä, että tuo tuskaisuus ei ikinä voi loppua ja että oma kuolema olisi helpotus ei vain itselle vaan myös kaikille muille.

Tiedän valitettavan monta ihmistä, jotka eivät tuosta "laiskuuden ja ongelmien tilasta" ole löytäneet muuta ulospääsyä kuin kolmen kuukauden lääkkeiden kerralla nielemisen, itsensä polttamisen, hirttäytymisen tai muun lopullisen ratkaisun.

Kaksi vuotta sitten elokuun viimeisenä päivänä, liki kaksi vuotta masennuksen ensioireiden jälkeen oli tullut päivä, jolloin tajusin, että olen ihan lähellä tuon kuilun reunaa. Menin terveyskeskuksen päivystykseen ja pyysin lähetteen päivystävälle psykiatrille, jollaisen oletin jossain pain olevan. mieheni tuli kesken päivän töistä ja vei minut keskussairaalaan, jossa pääsin päivystävän psykiatrin vastaanoton kautta osastolle. Omahoitaja sanoi minulle ensimmäisenä päivänä, että masennus on vakava ja pahimmillaan kuolemaan johtava sairaus, josta kuitenkin voi parantua.

Tällä hetkellä tulemme toimeen vaatimattomasti, kun miehelläni on vakituinen työ ja talolaina on jo vuosia sitten maksettu. Töihin en ole vielä uskaltautunut, ja taloudellisesti se merkitsee melkoista tappiota niin palkan puuttumisena kuin tulevan eläkkeen pienenemisenäkin. Silti on nyt parempi elää näin, sillä se uupumuksen ja masennuksen syvä musta kuilu on vielä niin kipeänä ihon alla, että pelkään kaikkea, mikä sen saattaisi uudelleen laukaista.

Tällä hetkellä kuitenkin voin hyvin ja käyn terapiassa. Juttelin taannoin kahden masennusta sairastaneen kanssa, joilla molemmilla oli ollut myös syöpä. Toisella syöpä tuli pari vuotta masennuksen hellittämisen jälkeen, toisella syötpä oli ollut jo nuorena, yli 10 vuotta ennen masennusta. Kumpikin oli sitä mieltä, että masennus oli ollut paljon vaikeampi sairaus kuin syöpä. Mutta onni on, että kummastakin voi parantua, masennuksesta oikealla hoidolla vielä useammin kuin syövästä.

Niin, ja mitä itse asiaan tulee: mielisairas on termi, jota ei enää virallisesti käytetä mielenterveysongelmaisista tai psyykkisesti sairaista. Entiset mielisairaanhoitajatkin ovat nykyään mielenterveyshoitajia; useimmilla on nykykoulutuksena tosin psyk.sairaanhoitajan koulutus.

 

Zyklon B, saat anteeksi minultakin! Vaikean masennuksen sairastaneena ymmärrän erittäin hyvin kommenttisi. Masennus sairautena on nimittäin jotain niin pahaa, vaikeaa ja erilaista kuin mikään muu sairaus, ettei sitä osaa hahmottaa ihminen, joka ei itse moista ole kokenut.

Ei ole kysymys laiskuudesta tai vastuun väistelemisestä, kun ihminen on siinä tilassa, ettei voi syödä, nukkua tai istua kunnolla. Ei ole ongelmien selittelyä se, kun kaikki on periaatteessa hyvin, mutta ahdistus ja tuska on niin suuri, että päivä päivältä on varmempi siitä, että tuo tuskaisuus ei ikinä voi loppua ja että oma kuolema olisi helpotus ei vain itselle vaan myös kaikille muille.

Tiedän valitettavan monta ihmistä, jotka eivät tuosta "laiskuuden ja ongelmien tilasta" ole löytäneet muuta ulospääsyä kuin kolmen kuukauden lääkkeiden kerralla nielemisen, itsensä polttamisen, hirttäytymisen tai muun lopullisen ratkaisun.

Kaksi vuotta sitten elokuun viimeisenä päivänä, liki kaksi vuotta masennuksen ensioireiden jälkeen oli tullut päivä, jolloin tajusin, että olen ihan lähellä tuon kuilun reunaa. Menin terveyskeskuksen päivystykseen ja pyysin lähetteen päivystävälle psykiatrille, jollaisen oletin jossain pain olevan. mieheni tuli kesken päivän töistä ja vei minut keskussairaalaan, jossa pääsin päivystävän psykiatrin vastaanoton kautta osastolle. Omahoitaja sanoi minulle ensimmäisenä päivänä, että masennus on vakava ja pahimmillaan kuolemaan johtava sairaus, josta kuitenkin voi parantua.

Tällä hetkellä tulemme toimeen vaatimattomasti, kun miehelläni on vakituinen työ ja talolaina on jo vuosia sitten maksettu. Töihin en ole vielä uskaltautunut, ja taloudellisesti se merkitsee melkoista tappiota niin palkan puuttumisena kuin tulevan eläkkeen pienenemisenäkin. Silti on nyt parempi elää näin, sillä se uupumuksen ja masennuksen syvä musta kuilu on vielä niin kipeänä ihon alla, että pelkään kaikkea, mikä sen saattaisi uudelleen laukaista.

Tällä hetkellä kuitenkin voin hyvin ja käyn terapiassa. Juttelin taannoin kahden masennusta sairastaneen kanssa, joilla molemmilla oli ollut myös syöpä. Toisella syöpä tuli pari vuotta masennuksen hellittämisen jälkeen, toisella syötpä oli ollut jo nuorena, yli 10 vuotta ennen masennusta. Kumpikin oli sitä mieltä, että masennus oli ollut paljon vaikeampi sairaus kuin syöpä. Mutta onni on, että kummastakin voi parantua, masennuksesta oikealla hoidolla vielä useammin kuin syövästä.

:hug:
Kiitos kauniista kirjoituksesta!.
Ihan tuli itku!!!!

 

Juuri näin! Kuten ehdin jo todeta, masennus on vakava sairaus, mutta sitä vaan käytetään hyväksi väärin perustein. That's it. En aio enempää kommentoida aihetta. Kaikkee hyvää sulle Rinkeli, ja muillekin masennuksesta kärsiville.

 

Masennus ei ole mieliairaus. Mielisairaudet on luokiteltu kyllä erittäin selkeästi. Mm. kaksisuuntainen mielialahäiriö on mielisairaus, mutta depressio (siis masennus) ei todellakaan ole.

 

Ikävä kaiku tuolla mielisairas sanalla.
Mieli ja sairaus. Masennushan on juuri näiden yhdistelmä. Diagnostiikkakin taitaa olla sen puolesta, että masennus on mielisairaus, toki hieman hienommin ilmaistuna.

Voi luoja mikä blondin päättelykyky ja metsään meni tuolla bimbon logiikalla ihan kunnolla. Kannattaa olla kommentoimatta jos on todellakin noin pihalla asiasta :kieh:.