Onko mahdollista/hyvä idea ottaa häihin lastenhoitaja MLL:ltä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap

Vieras
Aika paljon lapsia tulee vieraina, ja itse toisten häissä käyneenä olen joutunut lähtemään häistä ennenaikaisesti lasten kiukuttelun takia, kun eivät ole voineet leikkiä, eikä minua ole kiinnostanut kököttää lastenhuoneessa vain sen takia että olisin läsnä häissä. Ohjelma menee ohi, ruokailunkin olemme joutuneet vain suorittamaan.

En halua että lapsiperheiden vanhemmille jää yhtä paska maku suuhun meidän häistä, vaan haluaisin leikkihuoneeseen lastenhoitajat vaikkapa 3-4 tunniksi, jolloin vanhemmat voisivat ainakin vähemmän huoletta nauttia ohjelmasta ja seurustelusta. Lapset olisivat ikähaarukalta 2-6 vuotiaita, mutta lopullista määrää on vielä vaikea arvioida.

Mitä mieltä olisitte?
Ketään vierasta en kehtaa pyytää lapsenvahdiksi huoneeseen, koska se tarkoittaisi että siellä huoneessa todellakin ollaan ja vahditaan ettei lapset keksi älyttömyyksiä.

=)
 
Erittäin hyvä idea ja mieluummin kaksi hoitajaa. Muuten on yksi ihan helisemässä, eikä voisi muutenkaan hoitaa kuin pari lasta. Kahden hoitajan poppoo pystyy hoitamaan vessareissutkin, yksin ei onnistu.
 
Meillä oli lasten tulo häihin sallittu, mutta sitten joskus klo 6 aikaan MLL:n hoitaja otti meidän omat lapset ja muutamat muut sukulaisten lapset meille kotiin illaksi ja laittoi nukkumaan ja jäi yöksi. Oli tosi kiva juhlia, kun ei tarvinnut miettiä lasten olemista sitten illalla väsyneenä juhlapaikalla. Ja kun kimpassa maksettiin hoitaja, niin ei tullut kalliiksikaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Juu, ei taida tullakaan lastenhoitajaa hähin:

klo:15-18 maksaa 105?/työntekijä

Että. :\

Missäs noin kalliit hinnat on? Eiks mll:n lastenhoitajat oo ollu alle 10e tunti?

Kun kyse häistä eli hoitaja tulee johonkin tilaisuuteen ja lapsia on monesta perheestä, kysymys on ryhmähoidosta = kalliimpaa. Ja kun lapsia on niin monta, pitää olla 2 hoitajaa. Häät ovat vkonloppuna, niin hinta pomppaa sen takia vieläkin ylemmäs.
Harmi. En ala kolmesta tunnista maksamaan reilua 200e... :(

 
Eikö olisi tuttava piirissä ketään jonka voisit palkata?
Varmasti moni teini ikäinen tulisi esim.10?/tunti palkalla muutamaksi tunniksi vahtimaan :) onhan näitä ilmoituksia esim.kaupan seinillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Juu, ei taida tullakaan lastenhoitajaa hähin:

klo:15-18 maksaa 105?/työntekijä

Että. :\

:o

meki suunniteltiin pari vuotta sitten häihimme mll:n hoitajaa mutta ois jääny kyllä noilla hinnoilla ottamatta :o Mut mä soittelinkin sillon mll:ään ja sanoivat, että taksa on sen päälle 8e/tunti per työntekijä. Ja ties kyllä, että häihin ois tarkotus.
 
Mitäs jos kyselisitte vaikka jos lähistöllä olisi lähihoitaja- tai lastenohjaajakouluja? Jos sellaisilta löytyisi sopuhintaan muutama innokas opiskelija tienaamaan vähän ekstraa.
 
Toi on tosi hyvä idea, itse nuorempana olin MLL:llä hoitajana ja kaksissa häissä olin hoitamassa lapsia. Tosi paljon kiiteltiin, että kerrankin sai vanhemmat juhlia rauhassa kun ei olleet lapset kärttämässä kotiin ja huomiota yms. vaan oli kunnon lelut sun muut lapsille, ja me 2 tyttöä vahtimassa muksuja.
 
Ja laittakaa vaikka tänne ilmotus, varmasti saatte kympillä tunti tosi paljon innokkaita vahtijoita. Itse olin tosiaan noissa häissä vahtimassa lapsia about 4-5 vuotta sitten ja silloin taksa oli vielä 4,20 tunti per hoitaja, ja ainakaan meille ei kyllä mitään ekstraa maksettu vaikka oli vkl ja häät ja paljon lapsia...
Ihan varmasti saat jotain lukiolaisia häihin kattomaan lapsia esim. 8 euron tuntipalkalla.
 

Yhteistyössä