Vielä reilu vuosi sitten mietin ihan samaa. Kukuin pitkälle yöhön ja nukuin ihan liian vähän. Sen kerran, kun nukuinkin sitten vaikkapa 10 tuntia, olin ihan yhtä väsynyt ellen jopa väsyneempikin.
Kaikki kuitenkin muuttui, kun jouduin sairaalaan. Siellä ei ollut iltaisin mitään aktiviteettia ja klo 20 alettiin jo valmistautumaan nukkumiseen. Iltavuorolaiset siis laittoivat potilaat petiin ja yökkö yhdeksän jälkeen kävi sammuttamassa valot. Vastaavasti aamulla alkoi jo ennen seitsemää kolina, vampyyritäti kävi imemässä verta jo puoli seitsemän. Kolme viikkoa ja mun vuosikymmenten vuorokausirytmini oli käännetty ylösalaisin.
Olen nyt vuoden aikana tehnyt muutamia havaintoja. Ei riitä, että nukkuu joskus kunnolla. Pitää nukkua joka yö kunnolla. Mahdollisimman samaan aikaan nukkumaan ja mahdollisimman samaan aikaan ylös. On tärkeää, ettei nk uniaika mene ohi. Edelleenkin mulla käy kuten ennenkin, että jos en klo 21 paina päätäni tyynyyn, niin klo 23 se on sitten armotta myöhäistä. Sitten valvon vaikka aamuun asti. Vuoteen en ole tarvinnut herätyskelloa vaan herään aamulla kuuden ja seitsemän välillä siihen, ettei enää väsytä. Nousen ylös ja lähden koiran kanssa aamulenkille.
Pitää myös ulkoilla säännöllisesti ja syödä monipuolisesti. Ei raskaita aterioita illalla, muttei myöskään nälkäisenä nukkumaan. Mä vältän nykyisin myös kofeiinipitoisia juomia illalla.
Sanoisin siis, että säännöllisyys on avaintekijä. Tällainen aamuntorkku kuin minä olen vuosikymmeniä ollut, muuttuikin aamuvirkuksi, kun muutin epäsäännöllisen elämäni säännölliseksi.
Toki ihmiset ovat yksilöitä eikä kaikilla toimi samat keinot. Mutta olin yllättynyt, kun vastoin kaikkia aiempia oletuksiani musta tulikin aamuvirkku ja nykyisin nautin aamuista.