Onko linjoilla muita perhepäivähoitajia? Tämmöinen "epätyypillinen" kysymys.

[pph]

Kun minulla on hoidossa 5v, 4v, ja kaksi 1,5v- lapset.
Kaksi ekaa ovat olleet jo pitkään minulla. Tämä viisi vuotias kohta neljä vuotta.

Siis: miten paljon te kiinnytte hoitolapsiinne?

Kun minulta tämä vanhin nyt on sitten lähdössä ensi viikolla, kn muuttavat paikkakuntaa. Ja minusta tuntuu ihan kamalalta. Tiedän että on ison itkun paikka, kun ensiviikolla läksiäisiä juhlitaan...

Ohjaaja kerran palaverissa sanoi jotain tyyliin "älkää antako itsenne kiintyä liikaa.." Voi luoja, miten sitä voi "estää" itseään kiintymästä lapseen, joka on sun luonasi aikaisesta aamusta iltapäivään pitkälle 4-5 pv viikossa monen vuoden ajan?!

Tokihan tiedän, ettei nämä ole muutakuin "lainalapsia", mutta silti. Sydäntä riipaisee. Vanhempien kanssa ollaan vannottu pysyvämme yhteyksissä jne. Mutta silti tuntuu niin kuin iso pala sydämestä lähtisi tämän lapsen mukana.

Onhan vaihtuvuus tässä ammatissa toki aika suurta, mutta nämä kovin pitkään olleet ovat niitä vaikeiten luovutettavia

 

[Tosin hoitolapsen äitinä]

Ihanalta ihmiseltä kuulostat ,
tosin olen hoitolapsen äiti - ja omakin lapseni on PPH:ssa - hän on vasta 2 ...
Mutta kyllä meille vanhemmilel ja tietty lapsille - kaltaisesi ovat aarteita !
Meidänkin PPH kutsuu lapsia omilla lempinimillään - mulle tulee äitinä toi hyvät fiilikset...

Jokainen toki tekee työtään ja sekin riittää - mutta ihmisläheisessä työssä sydän on hyvä olla mukana !

Jaksu - ja varmaan 'lapsesi' muistaa sua jatkossakin !
Ikävästä ja haikeudesta huolimatta olet onnekas - just sen sydämen ja selkärangan vuoksi .

Halaus ....

 

[Tiinuliini]

En ole pph, mutta ihana kuulla, että teet työtäsi noin sydämestä. Kiintyksesi kertoo siitä, että olet tehnyt työsi hyvin ja antanut itsestäsi jotain lapselle. Itse muistelen vieläkin ihanaa hoitajaani, joka hoiti minua 25 vuotta sitten. Toivon, että kun oma lapseni menee hoitoon, niin hän saa hoitajan joka välittää hänestä yhtä paljon kun sinä hoitolapsestasi.

 

[pph]

Juuh, tuttu tunne. Vaikka joku hoitolapsista olisi kuinka raskas hoidettava ja hankalakin, niin kyllä häntä jää kaipaamaan Ja sitten joihinkin kiintyy vain tavallista enemmän (ihmisiä mekin ollaan). Olen jäänyt aina kaipaamaan noita, jotka ovat olleet vuosikausia hoidossa ja pitänyt välit lämpiminä vielä pitkään Olin juuri ensimmäisen hoitolapseni rippijuhlissa viime kesänä

 

[pph täälläkin]

Minä yritän pitää linjaa, että en edes yritä olla äidin korvike hoitolapsille ja silti itkeä tihrutan, kun joku pitkäaikaisista lapsista lähtee eskariin tai muuttaa tai siirtyy päiväkotiin

 

[minäkin pph]

Itse kyllä kiinnyn lapsiin, jotka ovat hoidossani. Mutta totuuden nimissä täytyy kyllä myöntää, että tämä on kuitenkin työtäni, ja en sitä jaksaisi, jos kiintyisin kaikkiin lapsiin, niin että en osaisi irroitautua heistä hoitosuhteen päätyttyä.

Eli olen opettanut itseni siihen, että hoitolapset ovat päivät vain lainassa, heidän elämänsä on omien vanhempiensa luona, ei minun. Olisi niitä lapsia aika paljon ikävöitävinä, jos kaikkia tulisi kova ikävä, olen kuitenkin ollut pph jo 15 vuotta ja lapsia on ollut hoidossani lähes sata enemmän tai vähemmän pitkiä aikoja.

 

[ap pph]

Minä yritän pitää linjaa, että en edes yritä olla äidin korvike hoitolapsille ja silti itkeä tihrutan, kun joku pitkäaikaisista lapsista lähtee eskariin tai muuttaa tai siirtyy päiväkotiin

Juu, en koita minäkään olla "äidin korvike". Parhaani mukaan pyrin olemaan se seuraava turvallinen aikuinen lapselle. Sellainen johon voi äidistä ja isästä seuraavaksi luottaa.
Mutta kun tätä työtä sydämellä on tehtävä, niin selvähän se on että näin tunnepitoisessa työssä käy myös näin. Että riipii niin kovin...
Mutta ylpeänä saan lähettää tämän tyttösen seuraavaan hoitopaikkaansa. Ujosta ja mykästä pikkukeijusta on kasvanut tunteensa näyttävä ja empatiakykyinen touhutiina! <3
*noniin, taas alkaa itkettää..juu kivastihan se syysloma tässä menee murehtiessa ensiviikkoa..*

 

[Sisu]

Sillon kun aloitin pph:na 2006 vuoden alusta, niin mulle tuli 10kk ikäinen vauva hoitoon. Oli se "pahnan pohjimmainen", ja erittäin ihana lapsi, kaikkine vikoineen päivineen :heart: Tää samainen lapsi oli hoidossa mulla niin kauan, kunnes viime vuoden vaihteessa siirtyi ryhmikseen, osin siksi, että olin raskaana ja jäämässä maaliskuun lopulla pois töistä, ja syynä myös oli se, että hänen toisella vanhemmalla muutu työkuviot semmosiksi, että oli iltahoidon tarve. Siirto tietysti oli järkevää tehdä kertaheitolla. Ja kylläpä vaan tämä lapsi säilyy sydämessä, ja pitkään! :heart:

On toki muutkin tärkeitä, ja ihana saada palautetta, vaikka jälkeenpäin. Yksi tyttö siirty multa päiväkotiin, ja viikon siellä oltuaan oli itkeny yhtenä iltana äidilleen, että hän haluaa takasin Sisulle hoitoon, siellä on paljon parempaa ruokaa, ja Sisu aina jakso ja ehti pelata meidän kans :heart: Kyllähän ne, jotka on pidempään hoidossa, niin kyllä niihin vaan kiintyy, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Onneksi asutaan pienellä paikkakunnalla, eli ei ole niin suuret ympyrät, etteikö joskus törmäis lapsiin tuolla kylillä!

 

[ap pph]

Itse kyllä kiinnyn lapsiin, jotka ovat hoidossani. Mutta totuuden nimissä täytyy kyllä myöntää, että tämä on kuitenkin työtäni, ja en sitä jaksaisi, jos kiintyisin kaikkiin lapsiin, niin että en osaisi irroitautua heistä hoitosuhteen päätyttyä.

Eli olen opettanut itseni siihen, että hoitolapset ovat päivät vain lainassa, heidän elämänsä on omien vanhempiensa luona, ei minun. Olisi niitä lapsia aika paljon ikävöitävinä, jos kaikkia tulisi kova ikävä, olen kuitenkin ollut pph jo 15 vuotta ja lapsia on ollut hoidossani lähes sata enemmän tai vähemmän pitkiä aikoja.

Kyllähän minäkin sen olen sisäistänyt, että nimenomaan lainalapsia nämä ovat. Ja jokaiseen kiintyy eri tavalla.
Minäkin olen tätä työtä tehnyt nyt jo 17 vuotta, ja aika liuta lapsia on meillä hoidossa vuosien mittaan ollut.
Joskus vaan on niin haikeaa. Ja joskus taas niin peevelin rankkaa ja raskasta. Mutta onneksi lapset antavat päivittäin niitä ilon pipanoita ja paljon tunnetta, muuten tätä työtä tuskin kovinkaan moni tekisi.

 

[jaa]

Itse olen ollut hoitajana 5 vuotta ja vasta 2 lähettänyt maailmalle.... Olen toki ollut surullinenkin kun ovat jääneet pois, mutta elämä jatkuu ja tätä työtä ei voi tehdä jos liikaa kiintyy hoitolapsiin. Minulle omat lapset ovat tärkeimpiä ja oma perhe, mutta pyrin olemaan lämmin ja mukava hoitaja myös Myös lasten vanhempiin kehittyy tiivis suhde, mutta meitä on oikeastaan "kielletty" liikaa ystävystymästä hoitolasten vanhempien kanssa.... Tämä on taatusti erilaista kuin päiväkodin tätien välinen kiintymys hoidettaviin lapsiin ja heidän vanhempiinsa...