Taitaa olla tässä kahdessa, olen 26v.
Halusimme kolmannen, mutta toisen vauva- ja taaperoaika oli niin rankka, että se jätti kunnon jäljet meihin. Haaveet kolmannesta kuolivat kun tuntuu, että olisi elänyt viiden vauvan vaikean koliikin putkeen juuri. Ne jäivät oikeastaan vasta sitten kun arki jonkin aikaa sitten helpottui, elämä on jotenkin niin ihanaa, että mukavuudenhalu iski. En edelleenkään usko, että saisimme toista yhtä vaikeaa lasta vaikka päätyisimmekin kolmatta toivoa, mutta silti tuntuu siltä että haluamme olla vain mahdollisimman mukavasti tällä perheellä.
Mies menee sterilisaatioon kunhan harkitsemme nyt tarkkaan, odotellaan ihan kunnolla ettei tule tehtyä mitään uupumuksenjälkeistä huonoa päätöstä ja katsotaan sitten. Luulisin, että vuosi odotellaan ja sitten vasta lähdetään lääkäriltä pyytämään lähetettä jos olemme ihan varmoja vielä sitten, kun sitä isompien lasten kanssa elettyä mukavampaa elämää on jo jonkin verran elelty sen vuoden verran.