Onko lapsillanne sisävaatteet erikseen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Vaihdatteko lapsillenne sisään tullessa eri vaatteet vai voivatko lapset leikkiä sisällä samoilla vaatteilla kuin ulkona? Olenko jotenkin outo kun en todellakaan halua, että samoilla hiekkaisilla vaatteilla ollaan vaikka sohvalla, joilla on leikitty hiekkalaatikolla tai pihalla. Meillä vaihdetaan vaatteet sisälle tullessa muutenkin, ihan koko perhe vaihtaa päälle kotivaatteet.
 
no en itsekkään ole ulkohousuilla sisällä, esim farkut puristavat vamaan lastakin pitemmn päälle, joten semmoisia ei sisällä käytetä. paitoja en ole nähnyt tarpeelliseksi vaihtaa
 
Meillä kuljetaan noin puolet vuotta vapaasti sisään ja ulos; veranta, piha, lähimetsät ovat olohuoneen jatkeita eikä ole koskaankäynyt mielessä että eri kammareiden välillä vaihdettaisiin vaatteita.

Talvisin toki joutuu ulostuessaan kiskomaan ulkovaatetta niskaan - kylmyyden vuoksi.
:)
 
Vain selkeästi hiekkaiset vaatteet jäävät eteiseen. Lapset kulkevat näin lämpiminä päivinä sisään ja ulos, sisään ja ulos, eivätkä vaihda erikseen mitään sisävaatteita. Tosin kovin usein sisään jäädessään riisuvat päälimmäiset housut ja paidat pois, ja ovat alusvaatteisillaan.

Itsekin oon samoissa farkuissa sisällä ja ulkona. Samoin mies.
 
Kesähelteillä lapset kyllä ramppaa ulos ja sisälle samoissa vaatteissa tai ovat sisällä nakuina, mutta muulloin kyllä on erikseen ulko- ja sisävaatteet ainakin housujen osalta. Aikuisten vaatteilla nyt ei ole niin väliä, mutta itse vaihdan aika usein sisälle tullessa kotihousut jalkaan.
 
Kyllä ostan monet kesävaatteet juuri tuon takia. Hoidossa ja kotona ei hiekkailla vaatteilla tulla sisään vaan vaihdetaan puhtaat. En tajua, miten joku voisi pärjätä esim kaksilla shortsella, jotka menevät likaiseksi yhdessä hoitopäivässä (sisä ja ulkoshortsit). Mutta ei meillä ole nimettyjä vaatteita sisälle ja ulos ja vaatteita vaihdetaan tilanteen mukaan. Aina ei ole tarvetta. Esim pyöräretken jälkeen ei ole hiekkaiset vaatteet.
 
No meillä ei kyllä vaihdeta vaatteita. Toki tietysti ulkovaatteet riisutaan sisälle tultaessa. Mielenkiinnosta kysyn että missä säilytätte ne vaatteet jotka ovat olleet esim ulkona päällä mutta eivät ole vielä pesun tarpeessa? Samoin muutenkin missä säilytätte niitä vaatteita jotka eivät vielä pesua vaadi, ovat olleet esim kerran päällä.
 
No ei yleensä vaihdeta sisävaatteita sisälle tullessa. Enimmät hiekat yritän saada jo ulkona pois. Meillä ei ole hienoja sohvia, joten hiekka ei niin haittaa. Käytän imuria sitten kun alkaa hiekkaa olla häiritsevästi sisällä. Toki jos vaatteet ovat märät, kuraiset tai mullassa niin ne vaihdetaan tai riisutaan sisälle tullessa.
 
[QUOTE="vieras";23645358]No meillä ei kyllä vaihdeta vaatteita. Toki tietysti ulkovaatteet riisutaan sisälle tultaessa. Mielenkiinnosta kysyn että missä säilytätte ne vaatteet jotka ovat olleet esim ulkona päällä mutta eivät ole vielä pesun tarpeessa? Samoin muutenkin missä säilytätte niitä vaatteita jotka eivät vielä pesua vaadi, ovat olleet esim kerran päällä.[/QUOTE]

Eteisessä jossain tuolin päällä. Todennäköisesti kyllä nakkaan sen illalla pyykkikoppaan, mutta sen päivän voi käyttää toisenkin kerran. Pyrin että muksun tapauksessa puolikäytettyjä vaatteita ei pyöri montaakaan, mutta nyt taitaa olla joku huppari muksun huoneessa tuolilla ja naulakossa. Itselle kertyy makuuhuoneeseen nojatuoliin hervoton kasa vaatteita...
 
[QUOTE="vieras";23645358]No meillä ei kyllä vaihdeta vaatteita. Toki tietysti ulkovaatteet riisutaan sisälle tultaessa. Mielenkiinnosta kysyn että missä säilytätte ne vaatteet jotka ovat olleet esim ulkona päällä mutta eivät ole vielä pesun tarpeessa? Samoin muutenkin missä säilytätte niitä vaatteita jotka eivät vielä pesua vaadi, ovat olleet esim kerran päällä.[/QUOTE]

Eteisessä on naulakko likaisille-mutta-vielä-käytettäville ulkokamppeille. Lasten vaatehuoneessa on seinäkoukut muutaman kerran päällä olleille kamppeille. Muutaman kerran viikossa keräilen lattioilta kaiken mitä sieltä löytyy, ja pistän koneeseen ;)
 
Kyllä ostan monet kesävaatteet juuri tuon takia. Hoidossa ja kotona ei hiekkailla vaatteilla tulla sisään vaan vaihdetaan puhtaat. En tajua, miten joku voisi pärjätä esim kaksilla shortsella, jotka menevät likaiseksi yhdessä hoitopäivässä (sisä ja ulkoshortsit). Mutta ei meillä ole nimettyjä vaatteita sisälle ja ulos ja vaatteita vaihdetaan tilanteen mukaan. Aina ei ole tarvetta. Esim pyöräretken jälkeen ei ole hiekkaiset vaatteet.

Meillä myös tällä tyylillä. Hoidossa tosin eivät aina vaihda kesällä ulkovaatteita pois sisälle tullessa. En ole kysynyt miksi....vaikka aina on vaihtovaatteet kaapissa.
 
mites hoidossa? lapseni aloittivat vasta tammikuussa eli tarhan kesäulkoilu on vielä ihan vierasta mulle. Eli sitten kun ei tarvita päällyshousuja/takkia (tapahtunee ihan pian), niin ei kai ne tädit nyt joka ulkoilun jälkeen kerkiä koko lauman vaatteita vaihtaa... Mut kumminkin hiekkiksellä voi likastua... Eli miten se toimii? Vaihtavat pahimmin likastuneet vai?
 
Alkuperäinen kirjoittaja päiväkodissa?;23645436:
mites hoidossa? lapseni aloittivat vasta tammikuussa eli tarhan kesäulkoilu on vielä ihan vierasta mulle. Eli sitten kun ei tarvita päällyshousuja/takkia (tapahtunee ihan pian), niin ei kai ne tädit nyt joka ulkoilun jälkeen kerkiä koko lauman vaatteita vaihtaa... Mut kumminkin hiekkiksellä voi likastua... Eli miten se toimii? Vaihtavat pahimmin likastuneet vai?

Meillä on ihan muistutus että kahdet vaatteet kesällä hoitoon päiväkodin ovella... En kyllä tiedä, miten shortsin vaihtaminen olisi toppavaatteita aikaa vievempää. Helpomminhan myös pienikin selviää tästä. Iltapäivällä tosin saatetaan sitten mennä suoraan sisäkuteilla ulos, koska sillä ei ole enää merkitystä.
 

Yhteistyössä