Onko lapsen kieltäminen nykyään todella niin vaikeaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Ihmettelen vain, että kun olimme lapsen kanssa 1,5 v neuvolassa, niin terveydenhoitaja keskittyi lähinnä luennoimaan siitä kuinka tärkeää on opettaa lapselle, että kaikki ei ole sallittua ja kieltää häntä systemaattisesti. Eli toisin sanoen asettaa rajoja. Yritin sitten selittää terveydenhoitajalle, että meidän perheessä lapsella on rajat, emmekä me pelkää tuottaa lapselle niitä pehmeitä pettymyksiä. Tästä huolimatta hän vain jatkoi samaa asiaa. Tuli vain mieleeni, että onko tämä tosiaan tätäpäivää, että neuvolassa joudutaan vanhemmille luennoimaan ei -sanan opettamisesta ja rajojen asettamisesta lapsille?
 
Nykyään on paljon niitä, jotka
a) eivät osaa kieltää lapseltaan mitään
tai
b) kieltävät lapseltaan ihan kaiken (ei saa esim. ottaa sisällä puolikastakaan juoksuaskelta, ei saa tuoda yhtään ainoaa lelua pois omasta huoneesta, jne - ja lapsi on 1,5 v).

Maalaisjärki taitaa puuttua yhä useammalta.
 
Ehkä se terveydenhoitajan pointti olikin se, että pitää olla johdonmukainen, rajoista ja kielloistahan ei ole "mitään" hyötyä, jos vanhemmat eivät ole niissä johdonmukaisia, systemaattisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Nykyään on paljon niitä, jotka
a) eivät osaa kieltää lapseltaan mitään
tai
b) kieltävät lapseltaan ihan kaiken (ei saa esim. ottaa sisällä puolikastakaan juoksuaskelta, ei saa tuoda yhtään ainoaa lelua pois omasta huoneesta, jne - ja lapsi on 1,5 v).

Maalaisjärki taitaa puuttua yhä useammalta.

peesi
 
on se kai joillekin.

just niin kuin joku tossa sanoi niin ääritapauksia on paljon ja se m.järki ja keskitie on joiltain aika hukassa. sitten vielä kun ohjeet ja suositukset on niin ristiriitaisia ja riitelee jo käytännön elämänkin kanssa niin on se tavallaan ymmärrettävää että jotkut on tosi hukassa.

siis nää jutut tyyliin, että vanhemman pitää aina olla rauhallinen ja johdonmukainen, suuttua ei saa. noh, kuinka iso prosentti tuohon pystyy? ;) loput sitten potee syyllisyyttä siitä kun ei pysty. sitten toisessa lehtijutussa voidaan hehkuttaa sitä kuinka lapselle on tervettä nähdä vanhemmankin suuttuvan ja osoittavan tunteitaan...kumpi sitten onkaan oikein? ja kuka on se joka sanoo mikä on yleisesti oikein? vai oltaisiinko sen verran erilaisia ettei yksi ohje sovi joka perheeseen ja joka vanhemmalle? ja sitten kun se kulloinkin suositeltavin toimintatapa vaihtuu vielä säännöllisin väliajoin, niin...huh.
 

Yhteistyössä