Onko laiskuuteen aina syy?

["aloittaja"]

Olen pohtinut pitkään, onko siihen aina syynsä, jos ei jaksa tai huvita tehdä jotain? Onko aina löydettävissä ymmärrettävä syy? Voiko ihminen olla ihan vaan laiska, ja mitä se oikein tarkoittaa?
Ei käy mun järkeen, että joku ihan vaan laiska ihminen välttelisi vaikkapa töitä. Eihän silloin voi olla kyse mukavuudenhalusta; siis kenellä on mukavaa juosta soskussa ja työkkärissä ja olla kokoajan tuli perseen alla ja joutua tuputetuksi kaikenmaailman koulutuksiin ja ilmasiin työkokeiluihin? Eihän se vaan voi niin mennä.
Oiskohan siihen laiskuuteen aina sitten olemassa jokin syy, ihan perusteltavissa oleva seikka? Kuten vaikka masennus, persoonallisuushäiriöt, itsetunto, muut psyykkiset ongelmat, fyysiset kivut, päihdeongelmat, jokin häpeällinen vaiva..
Tai onko laiskuus jaksamattomuutta, vai piittaamattomuutta?
Inhoan tuota laiska-sanaa nykyään, se kuulostaa niin perusteettomalta ja loukkaavalta, kun tuntuu, että sen taustalla on pakko olla jotain sellaista, minkä voisi periaatteessa hoitaa. Kun ihmistä haukutaan laiskaksi, ei silloin tunnista itsekään niitä ongelmia, eikä osaa niitä hoitaa. Jos on vaikka masennus, ja kutsutaan laiskaksi, siitä masentuu entisestään.
Tai jos on vaikka paniikkihäiriö, eikä joku tiedä sitä ja kutsuu laiskaksi (kun ei mene töihin tai käy ulkona), voi siitä seurata vakava masennus.
Minä olen koko ikäni ollut "laiska", ja vasta nyt alkamassa selviämään, että laiskuuteni johtuukin jostain mahdollisesti korjattavissa olevista seikoista. Tosin kaikki hoitohenkilökuntakin pitää minua vain laiskana, ja havaitsemiani ongelmia tekosyinä. Voi kun saisin heidät kehooni päiväksi kokemaan kaiken. Ehkä sitten he suostuisivat oikeasti korjaamaan ongelmiani, ja voisin vihdoin elää.

 

["vieras"]

Kun niitä ongelmia ei voi korjata kukaan muu kuin sinä itse.

Masennukseen tosin kuuluu myös se, että sairaus itsessään tekee sen että osin tiedostamatta kaikki auttamisyritykset tulevat torpedoiduksi

 

["mato"]

No mutta. Eihän asiat ja elämä ole noin yksioikoista. Mun omalla kohdalla on suunnatonta ahkeruutta joissain asioissa, lievää välinpitämättömyyttä toisissa aiheissa, saamattomuutta ja aloittamisen välttelyä jossain kolmansissa jutuissa ja sitten sitä silkkaa laiskuutta ja ihmismatoilua niissä viimeisissä asioissa.

Jos ihminen on Ihan Kaikissa Asioissa elämässään laiska, saamaton ja aloitekyvytön - voisin kuvitella että kysymyksessä on mielenterveysongelma eikä geneettinen "laiskuus".

 

[............]

Mitenkään aihettasi latistamatta monilla ihmisillä on pinttynyt kuva itsestään tietynlaisena. Ne saattavat olla määritelmiä lapsuudesta, meilikuvia , jotka ovat sulkevat ihmisestä monia muita, hyviä, ominaisuuksia. Mielikuva voi olla niin sitkeässä, että lopulta ei enää osaa itsekään toimia muutoin kuin totemalla joka asiaansa "olen laiska".

Olen aivan varma, että nimitellessäsi itseäsi päivistä toisiin laiskaksi kadotat sanat, millä osaisit kuvata tunteita sen takana. Saatat asettaa samat sanat vieraiden ihmisen suuhun ja alat kuulemaan heiltä vain sanaa laiska, vaikka sinulle puhuttaisiin ihan asiaa omasta tilanteestasi.

Minua sanotaan kipakaksi, on sanottu koko ikäni,. Aikuisena aloin tajuamaan, miten huonosti ihmiset osaavat ilmaista itseään ja yleensä kuorrutettuna negatiivisuudella. Availin minusta luotua käsitettä ja pitkälle se mieilkuva minusta halutaan pitää, koska se satuttaa minua. Olen myös avoin, puhelias, hyväntuulinen, yleensä liiankin kiltti ja kun tunnen oloni nurkkaan ahdistetuksi, pelästyneeksi ja koen tulleeni käytetyksi hyväksi suutun. Ja koska se tulee niin yllätyksenä määritellään minut sen mukaan, koska en olekaan enää niin helppo käsiteltävä kuin ihmiset toivoisivat. Nyt en välitä enää pätkääkään olenko jonkun mielestä kipakka, koska kaikki muu on tärkeämpää.

Pidä itsesi arvokkaana ja lähde hävittämään "laiskaa" käsitettä itsestäsi. Nyt opettelet tuntemaan itseäsi ja lupaan, että joku päivä kohautat olkapäitäisi koko sanalle tulipa se kenen suusta tahansa.

 

[Millenia]

Usein kyseessä on opittu saamattomuus, vaikka varmasti tietynasteista laiskuutta (ja mahdollisesti kolikon positiivisena kääntöpuolena kekseliäisyyttä) saa jo mamman geeneistä. Jos ihminen ei oikeasti saa mitään aikaan ikinä, epäilisin myös masennusta tai muuta sairastelua, mutta valikoitua laiskuutta kyllä esiintyy aika paljon. Eiköhän sieltäkin taustalta voi usein löytää joitakin psykologisia syitä (esim. miksi nyt yleensäkään ihmiset jättävät tehtävät niin usein sille viimeiselle palautuspäivälle) joita ei kuitenkaan voi vielä sairauksiksi diagnosoida. Usein asioita myös turhaan tulkitaan laiskuudeksi, kyseessä voi olla vaikka hajamielisyys tai pelko = välttely.

Itse olen aika laiska, mistä lie johtuu, ja niin on tuo puolisokin. Mutta ihan hitosti tässä joutuu siltikin tekemään kun opiskelee ja hoitaa kahta lasta. Välillä kyllä mietitään, että mitähän hittoa me teimme silloin teini-ikäisenä, kun koulu ei oikeasti vielä vaatinut mitään, eikä muitakaan velvotteita ollut.

 

[:(]

Itse ainakin tunnistan tuon pelon/jännittämisen syyksi niihin asioihin, joissa saatan näyttää muiden mielestä laiskalta. Vuosien koulukiusaamisen takia kärsin siinä parikymppisenä sosiaalisten tilanteiden pelosta ja vältin kaikin mahdollisin keinoin vieraiden ihmisten tapaamista. Nyt lähemmäs kolmikymppisenä ei vieraat ihmiset pahemmin pelota, joskus kyllä jännitän uusiin paikkoihin menoa. Ainoa asia joka vielä on ongelmana on puhelimella soittaminen. Mitään ongelmaa en koe esim. lääkäriaikojen varaamisessa ja muissa vastaavissa, mutta työ- tai harjoittelupaikkojen haku on aina takunnut ja takkuaa edelleen koska en vaan pysty soittamaan ja tuputtamaan itseäni vieraille. En siltikään, vaikka olen saanut jännittämiseen lääkkeitäkin. Tämä todella haittaa elämääni kun tosiaan haluaisin elämältäni tällä hetkellä eniten sitä työpaikkaa. (Olen ollut nyt 8 kuukautta työttömänä). Hakenut kuitenkin olen ahkerasti töitä, ja päässyt 3 haastatteluunkin.