Onko kumppanisi diabeetikko? vertaistukea vailla..

Miehelläni on 1-tyypin diabetes ja minua on alkanut kaihertamaan miehen huono hoitotasapaino, jonka uskon johtuvan siitä ettei hän jaksa hoitaa itseään kunnolla. Diabeteksestä en paljoa tiedä, ainoastaan perusfaktat. Miten saisi kumppania tsempattua jaksamaan pitämään parempaa huolta itsestään? huoh, helposti menee nalkuttamiseksi.... Ja kun itse en voi sitä hänen puolestaan tehdä....

 

Otapa yhteyttä alueesi diabetesliittoon, sieltä löytynee vertaistukea. Netistäkin löytyy d-liiton sivut. Jaksamisia!

 

:heart: olet ihana vaimo. Mun miestä ei kiinnosta mun diabetes yhtään. Insuliinipumppua kun halusin niin meinas vaan että se ois seksissä tiellä :headwall:

Kyseleppä diabetesliitosta jos siellä ois noita parikursseja, siis ei se ole parisuhde neuvontaa vaan ihan elämää diabeetikon puolisona ja diabeetikkona juttuja. Voit ihan omaisenakin ottaa sinne yhteyttä.

 

Voithan etsiä tietoa diabeteksestä ja ruokavaliosta. Voit tehdä hänelle välipaloja ja käydä lenkillä hänen kanssaan. Miehesi voi sairastaa myös masennusta, kun ei jaksa pitää huolta itsestään. Siihen ei valitettavasti nalkutus auta, vaan kaipaa tukeasi, jos on omat voimat lopussa. Oletko keskustellut hänen kanssaan asiasta ja kertonut, että olet oikeasti huolissasi ja voit myös kysyä voitko auttaa jotenkin.

 

Liity ihmeessä diabetesliittoon ja mene kokouksiin jos ei muita liiton tapahtumia ole järjestetty paikkakunnallasi, saat sieltä vertaistukea.

 

Täällä yksi... kanssa mietityttää tuo. Polttaa, eikä urheile. Plaah, mitä siihenkin sitten sanoisi :/

 

Lisäksi siellä www.diabetes.fi -sivuilla on tosi hyvät keskustelupalstat, joista voit helposti kysellä muilta diabeetikoilta. Minulla on aikuinen diabeetikkotytär, luulin että äitinä lapsen hoito on vaikeaa mutta huh huh, nyt kun tyttö on aikuinen niin eipä ole enää mitään sanottavaa hoitaa hän sitten miten tahansa itseään. Odottelen että saisi vauvakuumeen ja sitä kautta hieman motivaatiota itsensä hoitamiseen biletyksen sijaan.

 

hmm pitääkin mennä tuonne diabetesliiton sivuille, kiitos! Olen etsinyt netistä tietoa mutta koko sairaus tuntuu jostain syystä niin vaikealta käsittää ja kun se on jokaisella vähän yksilöllinen.... mieheni ei tahdo asiasta paljoa puhua vaikka joskus kyselen. En tiedä miksi, ehkä sairaus on vaan niin kova paikka hänelle edelleen vaikka on sitä 15 vuotta sairastanut. Mutta voisin tosin etsiä noita välipalaohjeita jostain, hänelle kun karkit on suuri pahe ja voi syödä niitä kilon päivässä :/

Criminal mind - Olen pahoillani puolestasi, tuntuu käsittämättömältä että joku ajattelee vain seksiä kun on kumppanin terveys kyseessä. Mua ei haittaisi minkään maan pumput jos vaan saataisiin miehen hoitotasapaino kuntoon! :O

 

Noo, mä alan tässä pikku hiljaa heräämään millasen seksistisen, 1800-luvun asenteisiin jämähtäneen tyypin kanssa tässä on avioon erehdytty.

Toivottavasti miehes herää. Oishan se kiva että näkis lastensa kasvavan ja itsekin voisi vielä lastenlasten kanssa kävellä... HUono hoitotasapainohan voi viedän näön, jalat tai sitten saapi maata dialyysissa kun munuaiset pettää. Pelottele siitä ukosta paskat pihalle, sen takia mä itteeni yritän hoitaa että jaksan lapsieni elämässä mukana

 

Noo, mä alan tässä pikku hiljaa heräämään millasen seksistisen, 1800-luvun asenteisiin jämähtäneen tyypin kanssa tässä on avioon erehdytty.

Toivottavasti miehes herää. Oishan se kiva että näkis lastensa kasvavan ja itsekin voisi vielä lastenlasten kanssa kävellä... HUono hoitotasapainohan voi viedän näön, jalat tai sitten saapi maata dialyysissa kun munuaiset pettää. Pelottele siitä ukosta paskat pihalle, sen takia mä itteeni yritän hoitaa että jaksan lapsieni elämässä mukana

Luettelit mun suurimmat pelkoni. Olen sille sanonut että minä en sitten omaishoitajaksi ala mutta eipä se ole saanut mieheen puhtia. Toisaalta ollaan melko nuoria, jospa tuo ei tajua että elämää on vielä 40 ikävuoden jälkeenkin.

Mutta heräämistä sinnekkin, kumminkin puolin.

 

No voi persus. Voi että sun mies tekee itseelleen ja perheelleen niin maan perusteellisen väärin ku vaan voi tehä. Huono hoitotasapaino on oikeasti vaarallinen ja vakava juttu. Minun pojalla on 1-tyypin diabetes ja voi herranen aika, että aion paasata siltä paskat housuun, jos poika ei sitte teininä tajua hoitaa itseään.

Minä kun näen töissä joka päivä hoitamattomia tapauksia. Jalattomia, sokeita ja munuaisvikaisia. Ja aina vaan hinaudutaan tupakalle heti ku saa pään irti tyynystä. Ja kotona taas kännätään ja ollaan kohta osastolla sokerit pilvissä.

Kannustan ottamaan yhteyttä diabeteshoitajaan, hakemaan vertaistukea tai ihan mitä vaan, mistä saa neuvoja ja tietoa. Kannattaa opetella tuon sairauden hoitoa.

 

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dia00101

 

Täällä ilmoittautuu kanssa yksi kohtalotoveri.. Mieheni sairastanut 1-tyypin diabetesta yli 10 vuotta, pumppuhoidossa ja hoitotasapaino erittäin huono. Hällä huono omahoito ei todellakaan johdu siitä ettei noita riskejä (sokeus liikuntakyvyttömyys munuaisten tuho yms) tietäis, niistä kuulemma lääkärikin joka kerta paasaa, kun siellä käy. Mutta se kuulemma vaan on niin raskasta ja vaikeeta se hoito. Mittaa sokereita ehkä kerran viikkoon, ja _unohtaa_ usein laittaa insuliinia syömisen jälkeen, joten sokerithan on sitten jatkuvasti päälle 20
Viime aikoina muakin alkanu tosi paljon mietityttää tulevaisuus, totuus kun on, että noin huonolla hoidolla hyvä jos näkee 40-vuotispäivänsä:SS Samoin lasten hankinta mietityttää, tuossa kun tuota periytymisriskiäkin on, ja onko miehestä edes niitä lapsia sitten kovin vanhaksi hoitamaan...
Ja mäkään en tosiaan tiedä, miten siinä vois parhaiten tsempata toista, usein kun hermostuu siitä, jos puutun asiaan...

 

mun mies ei tupakoi eikä käytä alkoholia, mutta esim juuri karkkia syö _ylettömästi_ + roskaruokaa. Ei pese hampaitaan kunnolla (vaikka diabeetikon eritoten pitäisi), ei IKINÄ mittaa sokereita (vrt. ollaan oltu yhdessä 3 vuotta ja ehkä kerran olen nähnyt niitä mittaavan) sormenpäät kuulemma menee niin rikki. Paasaukset ei auta täälläkään (vanhempansa, minä, lääkäri, hoitaja on saarnannu), tietää kuulemma ja niin varmasti tietääkin juu. Pitäisi varmaan raahata se johonkin diabetesosastolle kattomaan sokeita ja munuaisvikaisia kun sanalliset pelottelut ei tehoa..... Liikuntaa kyllä harrastaa mihin kannustankin, mutta eipä sekään auta vaikka muistuttaisi että jonain päivänä et ehkä siihen enään pysty jos et hoida itseäsi kunnolla.

 

^täällä kans muuten ihan samat nuo että ei polta ja juo harvoin, mut karkkia menee helposti pussillinen päivässä, ja mäkkärissä käy ainaki kerran viikkoon:S Liikkuu kyllä aktiivisesti eikä oo ylipainoa, mut sokerit koko ajan mitä sattuu..
Päivisin tosiaan sokerit jatkuvasti liian korkeita, ja ainakin 2 yönä viikossa herää mataliin (alle 3), eikä tuosta kauaa oo ku heräsin siihen että oli jo shokki lähellä (1.1), eikä tuo ois siitä enää ite heränny..

 

[QUOTE="gemma";22258242]^täällä kans muuten ihan samat nuo että ei polta ja juo harvoin, mut karkkia menee helposti pussillinen päivässä, ja mäkkärissä käy ainaki kerran viikkoon:S Liikkuu kyllä aktiivisesti eikä oo ylipainoa, mut sokerit koko ajan mitä sattuu..
Päivisin tosiaan sokerit jatkuvasti liian korkeita, ja ainakin 2 yönä viikossa herää mataliin (alle 3), eikä tuosta kauaa oo ku heräsin siihen että oli jo shokki lähellä (1.1), eikä tuo ois siitä enää ite heränny..[/QUOTE]

Mahdetaanko seurustella saman miehen kanssa? huoh, meillä ihan samoja ongelmia.. shokkia ei ole vielä saanut mutta sokerit on mitä sattuu millon sattuu. joskus yöllä sitä herättelen kun se on ihan kylmänhikinen..

 

Mahdetaanko seurustella saman miehen kanssa? huoh, meillä ihan samoja ongelmia.. shokkia ei ole vielä saanut mutta sokerit on mitä sattuu millon sattuu. joskus yöllä sitä herättelen kun se on ihan kylmänhikinen..

Mä luulen, että tälläisiä tapauksia on enemmänkin. Tiedän yhden keski-ikäisen miehen joka on ihan samanlainen. Rassaavaahan se on lähipiirille. Mutta jännä miten kuitenkin ne hengissä selviää pitkään

 

Ohi aiheen, mutta mistä tuo johtuu diabeetikolla, että sokerit sitten yöllä laskee liian alas?

 

Mä luulen, että tälläisiä tapauksia on enemmänkin. Tiedän yhden keski-ikäisen miehen joka on ihan samanlainen. Rassaavaahan se on lähipiirille. Mutta jännä miten kuitenkin ne hengissä selviää pitkään

niino kunhan nyt sais elää suht tervettä elämää vanhuuteen saakka tottahan se. Elättelen koko ajan toivetta että ne keksii jonkun ihmeparannuksen tähän tautiin tai sellasen hoitomuodon millä kaikille saatais hyvä hoitotasapaino helpommin.

 

Heh, siltä kuullostaa..

Eikä tässä tosiaan oikeen tiiä mikä auttas, kun jatkuva puuttuminen miestä ärsyttää, mut ei se kuitenkaan sitä omatoimisestikaan hoida yhtään:s Nalkuttamalla sen sentään saa joskus mittaamaan, ja ruuan jälkeen muistuttamalla sitä insuliiniakin joskus laittaa, mut minkäänlaista omaa motivaatioo ei hoitoon löydy.. Jotenkin vaikee ymmärtää, että miten sen insuliininlaitonkin voi jatkuvasti unohtaa, kun kyseessä ei tosiaan enää mikään uusi sairaus ole, ja pumpulla sen laitto on vielä äärimmäisen helppoa...
Pikkuveljensä (yli 10v. nuorempi) sairastu tällä viikolla myös, joten nyt elän toivossa, josko mies parantaisi hiukan omaakin hoitoaan esimerkkinä veljelleen...

 

[QUOTE="hei";22258383]Ohi aiheen, mutta mistä tuo johtuu diabeetikolla, että sokerit sitten yöllä laskee liian alas?[/QUOTE]

joko pistää liikaa insuliinia tai syö liian vähän ennen nukkumaanmenoa tai näiden yhdistelmä... ? en ole asiantuntija niinkuin sanottu

 

hmm..meillä minä eli vaimo olen se diabeetikko. Itse sanoisin omalla kokemuksellani, että sellainen paasaaminen tai syyllistäminen ei auta parantamaan hoitotasapainoa. Pelottelulla myös voi ennemminkin saada aikaan sen että toinen elää vielä enemmän hällä väliä asenteella ajatellen, että kuollaanhan tässä tai sokeudutaan kumminkin... Positiivinen kannustus on sitten asia erikseen ja sillä voi paremmin saada jotain hyvää aikaan. Positiivista kannustusta on juuri se esim että lähtee toisen kanssa sinne lenkille (jos vaikka liikunta on vaikeeta), valmistaa terveellisiä ja tasapainoisia ruokia, osoittaa ilostuvansa siitä jos toinen tekee pienenkin eleen oman terveytensä eteen (ai...sä mittasit verensokerisi hienoa, paljoko se oli..) ja yksi hyvä keino on mennä yhdessä johonkin diabetestapahtumaan tai juttuun mukaan. Mun mies oli mun kanssa esim diabetesyhdistyksen jumpassa yhden kevään ja se teki molemmille hyvää.

 

joko pistää liikaa insuliinia tai syö liian vähän ennen nukkumaanmenoa tai näiden yhdistelmä... ? en ole asiantuntija niinkuin sanottu

joo, eli insuliinian ja hiilareiden suhde väärä, eli olisi pitänyt syödä enemmän.

 

joskus todellakin sen hoitomotivaation puutteen takana on masennus tai vaikkapa elämänkriisi ja silloin itse ainakin olen kokenut kaikista parhaana tukena sen, että mulle ei kukaan lääkäri paasannut mitään vaan osoittivat myötätuntoa ja ymmärrystä, että siinä elämänhetkessä en jaksanut panostaa omaan hoitooni (läheisen kuolema). sitten kun omat voimat taas palasi pystyi ja jaksoi hoitaa itseään paremmin.

tällä hetkellä mulla on sellainen tilanne, että viimeksi lääkäri sanoi, ettei ihan noin hyvin tarttis hoitaa , koska matalien sokereiden riski sitten kasvaa. että jostain sitä kultaista keskitietä kait pitäs sitte tavotella.

 

hmm..meillä minä eli vaimo olen se diabeetikko. Itse sanoisin omalla kokemuksellani, että sellainen paasaaminen tai syyllistäminen ei auta parantamaan hoitotasapainoa. Pelottelulla myös voi ennemminkin saada aikaan sen että toinen elää vielä enemmän hällä väliä asenteella ajatellen, että kuollaanhan tässä tai sokeudutaan kumminkin... Positiivinen kannustus on sitten asia erikseen ja sillä voi paremmin saada jotain hyvää aikaan. Positiivista kannustusta on juuri se esim että lähtee toisen kanssa sinne lenkille (jos vaikka liikunta on vaikeeta), valmistaa terveellisiä ja tasapainoisia ruokia, osoittaa ilostuvansa siitä jos toinen tekee pienenkin eleen oman terveytensä eteen (ai...sä mittasit verensokerisi hienoa, paljoko se oli..) ja yksi hyvä keino on mennä yhdessä johonkin diabetestapahtumaan tai juttuun mukaan. Mun mies oli mun kanssa esim diabetesyhdistyksen jumpassa yhden kevään ja se teki molemmille hyvää.

Niin tottahan se. Pakko se on yrittää jaksaa, jospa se jossain kohtaa alkaa tuottaa tulosta.