Tärkeää olisi pyrkiä tunnistamaan, onko parisuhdetilanne sellainen, että siitä joskus mahdollisesti voisi päästä yli. Musta ei ole mikään häpeä, että yhteiset lapset voivat olla jossain välissä "se ainoa" syy olla yhdessä. Joillain voi käydä myös ajan myötä niin, että taas löytävät toisensakin uudestaan etenkin kun rankka vauva/taaperoaika helpottaa. Ei ainakaan pitäisi tehdä liian hätiköityjä johtopäätöksiä. Se on poikkeuksellinen aika parisuhteessa ja perheessä kun lapset ovat ihan pieniä.
Toki ymmärrän, että on anteeksiantamattomia tekoja, joiden vuoksi joku eroaa sen enempää epäröimättä. Niin saakin olla. Jokainen tietää kohdallaan, missä se raja menee. Mulla olisi esim väkivalta, huumeet jne. Mutta ettei jostain (mahdollisesti tilapäisistä) epämukavuussyistä rynnätä eroamaan ja luullaa, että se on helpompi ratkaisu. Lasten takia kannattaa kuitenkin yrittää, muttei loputtomasti tietenkään..