onko kukaan muu innostunut tankotanssista

minä olen ja olen kovasti koukussa siihen.
Ja nyt on tankotanssi jo rantautunut suomeenkin. Kovasti eksoottisen ja ehkäpä joidenkin mielestä arveluttavankin kuuloista hommaa. Tosiasia on kuitenkin aivan toinen.
Minä enkä oikeasti pidä liikunnasta enkä hikoilusta. En tahdo kävellä ja kotona stepperillä tallustelu tuntuu puuduttavalta. Jo vuosia sitten kuulin maailmalla jyräävästä lajista, tankotanssista, joka on yhdistelmä tanssia ja akrobatiaa. Ja fyysisesti todella haastava laji. Ja toisaalta tämä laji antaa luvan olla myös seksikäs ja sensuelli, jos olo siltä tuntuu
Aloitin harrastuksen viimevuoden lokakuussa. Nykyään mulla on oma tanko kotona ja käyn kerran viikossa tanssitunnilla.
Kunto on kamalasti kasvanut ja kiloja pudonnut reilusta 90 reiluun 70 kiloon.
http://cherrypop-helmia.blogspot.com/
blogissa on kuvia ja kertomuksia tuosta harrastuksesta
 
Täällä yksi kiinnostunut!
En ole vielä uskaltautunut kokeilemaan, mutta tulevaisuudessa aion kyllä sitäkin testata. Tunnit vain ovat niin kalliita...
Kuinka pian perustaitoja oppii, niin että lajia voisi harrastaa ihan treenin vuoksi kotonakin? Ja kuinka haastavaa laji muuten on, ja kuinka rasittavaa fyysisesti? Mietityttää myös ihmisten mielikuvat kyseisestä lajista, kotona kun innoissani kerroin miehelleni uudesta mielenkiintoisesta lajista, niin tämä oli tukehtua kahviinsa... Eli mihin sen oman tangon saisi sitten huomaamatta sijoitettua niin, että se ei herättäisi negatiivista huomiota vieraammissa ihmisissä?
 

Yhteistyössä