onko kukaan miettinyt?

  • Viestiketjun aloittaja ihmettelen
  • Ensimmäinen viesti
ihmettelen
anoppilassa lapselle mummi syöttää kielloista huolimatta karkkia,hedelmää,jogurttia vaikkei ole ruoka-aika.
mummi tuumii sitten ruoka-aikaan"hyvinhän toi söi"(lapsi otti vaan 3lusikallista ruokaa).
miksi mummit ei kuuntele lasten vanhempia ja kunnioita heitä. kai lasten vanhemmat ny paremmin lapsensa tuntevat?
 
pööpöti
Minä ainakin olen sanonut omille lapsilleni, ettei kannata antaa makeaa pienelle lapselle. Mielestäni ehtivät vielä sen makuun pääsemään sitten isompana! Meillä lapsenlapsi saa vain joskus rusinoita tai keksin, mutta vasta kun ruoka on syöty. Karkkia ei ole vielä annettu maistaakaan. Mielestäni isovanhempien tulisi kyllä ymmärtää asia, vaikka ei vanhemmat sitä sanoisikaan. Lapsen parasta pitäisi aina ajatella!
 
Meillä on kotona omat säännöt ja mummolassa heillä on omansa. En viitsii puuttua niihin, suhteellisen harvoinhan siel mummolas kuitenkin ollaan. meillä lapsilla isovanhemmilla on omat juttunsa ja erittäin hyvä ja lämmin suhde. meillä toimii näin!
 
on mietitty
tuskin ne lapset pilpoille menee pikku herkuista jota mummi antaa, jos ette joka päivä mummilassa kyläile. Onkohan taas paljon melua tyhjästä, vai tarve mollata mummoja/anoppeja vai oma epävarmuus kasvattajana?
 
pööpöti
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.10.2006 klo 16:42 pöö kirjoitti:
Pööpötti!
Rusinoiden syönti on sama kuin karkkia söisi = yhtä paljon sokeria ja tekevät hallaa hampaille samalla lailla.
Se on sinun mielipiteesi! Kysyppä hammaslääkäriltäsi, kumpaa annat mieluummin lapselle joskus ruuan jälkeen, rusinoita vai karkkia, jos sellainen herkkuhetki sattuu olemaan. Tiedän kyllä, että rusinoissa on sokeria,hedelmä sellaista, mutta ravintoarvo on aivan toista kuin karkeissa!
 
ihmettelen
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.10.2006 klo 08:29 pööpöti kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.10.2006 klo 16:42 pöö kirjoitti:
Pööpötti!
Rusinoiden syönti on sama kuin karkkia söisi = yhtä paljon sokeria ja tekevät hallaa hampaille samalla lailla.
Se on sinun mielipiteesi! Kysyppä hammaslääkäriltäsi, kumpaa annat mieluummin lapselle joskus ruuan jälkeen, rusinoita vai karkkia, jos sellainen herkkuhetki sattuu olemaan. Tiedän kyllä, että rusinoissa on sokeria,hedelmä sellaista, mutta ravintoarvo on aivan toista kuin karkeissa!
minä olen tämänkin hammaslääkäriltä kysynyt ja sanoi että rusinat ovat aivan samanlaisia hampaille kuin karkitkin!
kysyin tätä koska itse luulin että se ei ole sama asia..itsekkin olen lapsilleni antanut rusinoita kun luulin että ei ole sama asia kuin karkit.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.10.2006 klo 07:24 on mietitty kirjoitti:
tuskin ne lapset pilpoille menee pikku herkuista jota mummi antaa, jos ette joka päivä mummilassa kyläile. Onkohan taas paljon melua tyhjästä, vai tarve mollata mummoja/anoppeja vai oma epävarmuus kasvattajana?
Tätä mieltä minäkin,silloin tällöin herkkuhetki mummolassa ei vahingoita lasta eikä hampaita. :) Hampaiden reikiintyminen on paljolti kiinni perintötekiöistä ja hammas luusta,meillä on aina syöty paljon karkkia,minulla paikattu 4 hammasta viimeksi tarkistettu 2 päivää sitten ja lapsilla esim tyttö 28v paikattu myös 4 pojilla myös vain muutama paikka.Meillä makean syönti jatkuu. =)
 

Yhteistyössä